Talvivaaran oikeudenkäynti alkanee vasta syksyllä

0

Iisalmen Sanomat: Yhtiöltä ja sen johdolta vaaditaan rikoshyötynä yli 13 miljoonaa

Talvivaaran ympäristörikosjutusta vuoti torstaina uutta tietoa julkisuuteen, kun Iisalmen Sanomat oli saanut käsiinsä jutun haastehakemuksen. Lehden mukaan syyttäjä vaatii Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä ja yhtiön neljältä johtajalta rikoshyötynä yhteisvastuullisesti yli 13 miljoonaa euroa. Korvausvaade perustuu epäiltyyn törkeään ympäristön turmelemiseen ja siitä kertyneeseen taloudelliseen hyötyyn.
Haastehakemuksessa vaaditaan toimitusjohtaja Pekka Perälle vähintään vuoden mittaista ehdollista vankeutta ja 80:tä päiväsakkoa. Vaatimukset kolmea muuta johtajaa kohtaan ovat hieman lievemmät.
Lehden mukaan syyttäjä katsoo epäiltyjen saaneen runsaat kolme miljoonaa euroa taloudellista hyötyä käänteisosmoosilaitteiston hankinnan lykkääntymisen aiheuttamista säästöistä. Ylimääräisen veden varastoaltaan säästyneistä rakentamiskuluista hyöty oli runsaat kymmenen miljoonaa euroa.
Jutun toisena syyttäjänä toimiva Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirastosta ei kommentoi lehden tietoja.
– Haastehakemus ei ole vielä julkinen, joten en ota asioihin mitään kantaa. Käräjäoikeushan on päättänyt valmisteluvaiheessa, että oikeudenkäyntiasiakirjoja ei julkisteta ennen oikeudenkäyntiä.
Ylisirniö arvioi, että oikeudenkäynti alkaa vasta kesälomien jälkeen.
Syytettyjen pitää ilmoittaa oikeudelle helmikuun loppuun mennessä ennakkovastauksensa syytteisiin. Ensi kuun lopussa odotetaan myös asianosaisten korvausvaatimuksia.

Emoyhtiön kohtalonpäivä

Viime syyskuussa Perää ja kolmea muuta Talvivaaran johtoon kuuluvaa henkilöä vastaan nostettiin syyte törkeästä ympäristön turmelemisesta. Samalla kaivosyhtiö sai 850 000 euron yhteisösakkovaatimuksen. Summa on suurin mahdollinen.
Rikosjutussa on seitsemän asianomistajaa, muun muassa Metsähallitus.
Talvivaara on kiistänyt ympäristörikokset.
Talvivaaran kaivoksen kohtalosta selviää uutta tietoa perjantaina, jolloin selvitysmiehen pitää viimeistään jättää täydennetty saneerausehdotuksensa Talvivaaran emoyhtiöstä. Emoyhtiön tavoitteena on ollut hankkia rahoitusta, jotta se saisi kaivostoiminnan takaisin konkurssipesältä.

http://www.iisalmensanomat.fi/news/talvivaaralta-ja-pomoilta-vaaditaan-133-miljoonaa/

STT-MARJO SORMUNEN

STT