Millaista turvallisuutta yli Atlantin?

0

VESA JAAKOLA. Kuuntelin hiljattain Helsingin yliopistolla järjestetyssä seminaarissa ansioitunutta maailmanpolitiikan professoria Mark Sheetzia. Vierailuluennossaan hän käsitteli transatlanttista turvallisuutta Nato-kumppanuuden näkökulmasta puhuttelevasti seuraavin painotuksin:

Yhdysvallat on Nato-piirissä ainoa valtio, joka suosii kovaa turvallisuutta selkkausten ratkomisessa. Enemmistö eurooppalaisista kumppaneista kaihtaa sotilaallista toimintaa. Tämä todentuu sekä puheissa että teoissa.

Amerikkalaisen ja eurooppalaisen näkemyksen erilaistuminen alkoi pian kylmän sodan jälkeen 1990-luvulla. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajottua siirryttiin kauhun tasapainosta toisenlaisiin oloihin ja Natolle oli etsittävä uudenlaisia tehtäviä.

Niitä ovat nyt esimerkiksi kriisinhallinta, rauhanturvaaminen, kyberpuolustus ja paikoin jopa humanitaarinen auttaminen ja ihmisoikeuksien edistäminen. Vieläkään ei ole yksimielisyyttä siitä, mihin toimintoihin tulisi keskittyä. Nato on nykyisellään kuin monialayritys.

 

Jopa perusasioissa on selviä näkemyseroja Nato-pääkumppanien kesken. Siinä, missä eurooppalaiset pyrkivät kriisien hallintaan, amerikkalaiset haluavat ratkaista selkkaukset – vaikka sotimalla. Yhdysvaltain tavoitteena on sotien voittaminen.

Nato-kumppaneista vain Yhdysvallat panostaa riittävästi sotilaalliseen varusteluun. Siinä se on omassa luokassaan. Sen varustelumenot ovat olleet viime vuosina suuremmat kuin muun maailman yhteensä.

Amerikkalaisten kansantuotteesta lähes viisi prosenttia sijoitetaan maanpuolustukseen. Useimmat eurooppalaiset kumppanit jäävät alle kahden prosentin minimitason.

Eurooppalaisten Nato-maiden haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä uskottavaan puolustukseen on puhuttelevia esimerkkejä viime vuosilta. Irakissa Yhdysvaltain oli kaadettava Saddam Husseinin hirmuvalta lähes yksin. Libyassa eurooppalaisen Naton yhteistyö epäonnistui.

Kosovon ja Libyan sodissa eurooppalaisilla oli niin vähän suorituskykyä, että lopulta amerikkalaisten oli tultava ne lopettamaan. Yhdysvallat toivoisi eurooppalaisten asetuotannon yhtenäistämistä Nato-yhteensopivaksi, mutta siinäkin koetaan suuria vaikeuksia.

 

Näistäkin syistä Yhdysvallat haluaa säilyttää kaikissa oloissa kansallisen päätösvaltansa ja toimintavapautensa, myös Nato-kumppanina. Supervalta ei alistu minkään kansainvälisen järjestön eikä järjestelyn sitomaksi. Tämä on selvästi ristiriidassa eurooppalaisen, monenkeskistä yhteistyötä ja kansainvälistä oikeutta painottavan toimintatavan kanssa.

Miten Natossa on varauduttu vastaamaan uusimpiin sotilaallisiin uhkiin kuten Venäjän toimintaan Ukrainassa? Viime vuonna Walesin huippukokouksessa perustettiin nopean toiminnan joukot – muka uutuutena. Tällaiset joukothan on perustettu jo kahdesti aiemmin: Prahan kokouksessa 2002 ja Bukarestin kokouksessa 2008, muistutti luennoitsija lopuksi.

Kirjoittaja on diplomaatti.