Punkilla ennakkoluuloja vastaan

0

Pertti Kurikan Nimipäivät voitti yleisöäänestyksessä Uuden Musiikin Kilpailun kirkkaasti viime lauantaina. Suomi saa tehdä toukokuussa Euroviisuhistoriaa, kun se lähettää kehitysvammaisten punkrokkareiden bändin edustajakseen Wieniin. Euroviisuissa ei ole aiemmin kuultu ehtaa punkkia eikä nähty lavalla kehitysvammaisia.

VOITTO tuli paitsi bändille itselleen, myös suvaitsevaisuudelle ja tasa-arvolle. Pertti Kurikan Nimipäivät haastaa ennakkoluulot ja murtaa käsityksiä siitä, mitä kehitysvammaiset voivat tehdä. Euroviisut on otollinen paikka herättää laajaa keskustelua kehitysvammaisten kohtelusta ja mahdollisuuksista.
Euroviisuissa on ennenkin taisteltu ennakkoluuloja vastaan. 90-luvulla viisut voitti israelilainen transseksuaali Dana International ja viime vuonna voiton vei Itävaltaan mekkoon pukeutunut mies, parrakas drag-artisti Conchita Wurst.

PERTTI Kurikan Nimipäivät kertoo musiikillaan asioista niin kuin ne ovat. Se laulaa suoraan ja kiertelemättä kehitysvammaisten puuduttavasta arjesta, jota muut ohjailevat. Kappaleet vastustavat holhousta, syrjintää ja systeemiä.
Punk kauhistuttaa joitakin Euroviisu-faneja, ja osa arvostelijoista kuittaa voiton sanomalla, että Aina mun pitää ei olisi voittanut ilman kehitysvammaisia esittäjiään. Myös Dana International ja Conchita Wurst todistavat, että euroviisuesitykset ovat perinteisesti olleet kokonaisuuksia, joissa ulkomusiikilliset asiat ovat olleet olennaisessa osassa. Lukuisat artistit ovat hakeneet lisäpisteitä vähäpukeisuudesta, ja tuskin Suomen ainoan viisuvoittajan Lordin Hard Rock Hallelujah olisi sekään kiilannut kärkeen ilman hevimetallibändin hirviömaskeja.

SUOMALAISET ovat tarkkoja mielikuvastaan ulkomailla. Nyt olisi syytä olla ylpeä ennakkoluulottomasta, suvaitsevaisesta ja vähemmistöjä kunnioittavasta valinnasta, joka kaiken muun hyvän lisäksi on omaperäinen. Näiltä punkkareilta kannattaa ottaa opiksi, miten täysillä ja rehellisesti musiikkia voi tehdä.
Suomi on jo nyt saanut laajaa kansainvälistä huomiota, ja Euroviisuissa julkisuutta on luvassa monin verroin lisää. Maailmalla mietitään, voiko Suomi tehdä sen taas. Voiko keski-ikäisten kehitysvammaisten punk-yhtye toistaa Lordin viisuvoiton? Helposti.