Talvivaarassa pilkahtaa valoa

0

Talvivaaran kovan onnen kaivoksen tarina sai torstaina uuden käänteen. Kaivosyhtiön liiketoiminnalle on nyt ostaja. Kaivoksesta on kiinnostunut brittiläinen sijoitusyhtiö, joka tiedetään yritysjärjestelyihin erikoistuneeksi sijoittajaksi.

VIREILLÄ oleva kauppa on iso järjestely, jossa on edelleen monta kysymysmerkkiä. Pääosissa operaatiossa ovat kaivoksesta kiinnostunut brittiläisyhtiö ja Suomen valtio, joka käytännössä nyt pyörittää kaivosta.
Koko operaatio on edelleen ehdollinen, eli mitään varmaa Talvivaaran tulevaisuudesta ei vielä ole osattu kertoa. Tähtäimessä oleva kauppa on kuitenkin merkittävä valonpilkahdus.
Talvivaara-uutisen positiivisin signaali on se, että kaivoksessa on edelleen potentiaalia, joka kiinnostaa sijoittajia. Se tarkoittaa uskoa siihen, että Talvivaarasta on mahdollista saada vielä kannattava kaivos.
Toinen ja yhtä tärkeä tieto on, että kaivoksen jo tiedossa oleviin ympäristöongelmiin haetaan tavalla tai toisella ratkaisu. Kaivoksen toiminnan jatkoa ei voi ajatella ilman, että myös ympäristökysymykset ovat hallinnassa.

VALTION ääntä järjestelyssä käyttävä elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on sanonut valtion kantavan jatkossakin muita osapuolia suuremman vastuun ympäristöongelmien hoidosta. Se on välttämätöntä, koska ilman sitä liiketoiminnalle tuskin ostajaa olisi löydettävissä. Alueelle kasautuneet vesiongelmat ovat kaikesta päätellen myös sitä luokkaa, että niiden ratkaisemiseen tarvitaan voimavaroja, joita ei muilta löydy.
Kaivoksen toiminnan saaminen uudelleen jaloilleen on monella tavalla ensiarvoisen tärkeää. Kaivokseen on sijoitettu jo valtavat määrät rahaa. Toiminnan saaminen käyntiin on myös keino välttää vielä nykyisiä ongelmia isomman ympäristökatastrofin uhka.

TALVIVAARA on Kainuussa merkittävä työllistäjä. Jos ne työpaikat menetetään, sillä on sekä käytännöllistä että henkistä vaikutusta laajalla alueella. Koko suomalaisen kaivosteollisuuden maineestakin on kyse.
Aika moni suomalainen on myös kiinnostunut näkemään, tuliko Talvivaaran osakkeesta lopulta ihan arvoton roskapaperi. Jos nyt vireillä oleva operaatio saadaan onnellisesti satamaan, Talvivaaran pörssiosakkeellekin voi jäädä edes jotain arvoa.