Valloittavat valokuvat

0

VILLE POHJONEN. Olen käynyt ihailemassa Nick Brandtin valokuvia Veturitallissa jo kahteen kertaan. Aion mennä vielä kolmannenkin kerran.
En ole ainoa, joka on innostunut Veturitallin uusimmasta näyttelystä. Tammikuun lopussa avattua näyttelyä on käynyt ihailemassa jo 8 000 ihmistä, ja määrä kasvaa koko ajan.
On vain ajan kysymys, milloin Veturitallin kävijäennätys kirjoitetaan uusiksi. Nykyinen ennätys on vuodelta 2003, jolloin Kaj Stenvallin Ankka-tauluja kävi katsomassa 11 300 ihmistä.

Nick Brandtin On This Earth, A Shadow Falls -näyttely on mykistävä. Mustavalkoiset, suuret teokset suorastaan vangitsevat katseen ja katsojan.
Brandt kuvaa ainutlaatuisella tavalla villieläimiä. Hänen voimakkaat kuvansa saavat katsojan miettimään kuvan kohdetta ja ympäristöä.
Nick Brandt ei hae etsimen takaa nopeita tilanteita tai muita tyypillisiä luontokuvien aiheita. Hänen kuvansa ovat pikemminkin tarkkaan mietittyjä muotokuvia, joissa studiona toimii luonto ja aito elinympäristö. Tunne läheisyydestä välittyy katsojalle vahvasti. Kuvissa on myös ripaus kuvauskohteen persoonallisuutta kuten hyvässä muotokuvassa pitääkin olla.
Luontokuvaajan pitkiä teleoptiikoita Brandtin varustelaukusta ei löydy. Hän pääsee normaaliobjektiivilla uskomattoman lähelle kohdettaan ja jaksaa odottaa vaikka päiväkausia sopivaa pilvirintamaa tai navakkaa tuulenpuuskaa.
Kokonaisuuden viimeistelee vaativa kuvaustekniikka ja sen taitava hallinta. Brandt maalaa kuviinsa ainutlaatuisen syvyysvaikutelman erikoisen linssitekniikan avulla jo kuvaushetkellä eikä jälkikäteen digitaalisella kuvankäsittelyllä. Kun vielä kuvien vedostus on korkealuokkaista, tekee kokonaisuus katsojaan syvän vaikutuksen.
Brandtin innostus eläinten kuvaamiseen lähti luonnonsuojelun kautta. Hän oli filmaamassa musiikkivideota ja huolestui norsujen salametsästyksestä. Kuvaamisen lisäksi Brandt on perustanut Itä-Afrikan villieläimiä suojelevan säätiön. Aito välittäminen eläimistä ja luonnosta näkyy voimakkaana hänen kuvissaan.
Parhaimmillaan Brandtin kuvat ovat suurilla pinnoilla hyvin kootussa näyttelyssä. Veturitallin näyttelyn ripustus on erityisen onnistunut, valtavat kuvat istuvat museon seinille houkuttelevasti.
Jos käynti taidemuseossa ei kuulu tapoihin, niin nyt kannattaa tehdä poikkeus. Brandtin kuvat ovat niin puhuttavia, että syytä museovierailuun ei tarvitse selitellä lapsillekaan.
Salossa voi ihailla Brandtin Afrikka-trilogian kahta ensimmäistä osaa. Matka Ruotsiin taitaa olla edessä, sillä se kolmas osa tulee nähtäville kesällä Tukholmaan Fotografiska-museoon.

Salon Veturitalli on Suomen parhaita ellei peräti paras valokuvataiteen museo.
Kiitos kuuluu museon johtajalle Laura Luostariselle, joka ymmärtää hyvän valokuvan päälle. Nick Brandtin näyttelyn Saloon saamisesta pitää kiittää myös Kai Fagerströmiä, joka heitti idean Luostariselle. Myös Fagerströmin omia, kiehtovia luontokuvia on saatu ihailla Veturitallissa.
Veturitalissa on nähty hienoja valokuvanäyttelyjä viime vuosina runsaasti. Yksi Suomen tunnetuimmista lehtikuvaajista Hannes Heikura täytti Veturitallin seinät We Walk Alone -kuvasarjalla vuonna 2013. Heikuran kuvissa nähtiin valon, varjojen ja sommitelman taidokkaita yhdistelmiä.
Veturitallin aiemmista valokuvanäyttelyistä minua harmittaa erityisesti yksi. Katukuvauksen huippuammattilaisen, Magnum-kuvatoimiston Steve McCurryn Retrospective -näyttely nähtiin Salossa vuonna 2010. Vain vuotta ennen kuin tulin Saloon.
Se jäi kokematta. Olisin todella halunnut nähdä National Geographinkin kansikuvana olleen Afgaanitytön isona vedoksena näyttelyssä. Kuten ne kaikki muut McCurryn vangitsemat hetket eri puolilta maailmaa.
Luotan siihen, että Veturitalli pitää valokuvataidetta jatkossakin vahvasti esillä.

Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien päätoimittaja.