Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Tunnustamattomat sotilaat

JUSSI LASSILA. Ollessani havainnoimassa Moskovassa Venäjän voitonpäivän juhlallisuuksia silmiinpistävää oli niiden avoin neuvostonostalgia. Punalippujen – erityisesti Berliinin valtiopäivätalon raunioiden katolle 30.4.1945 nostetun ”Valko-Venäjän rintaman 79. kiväärijoukkueen taistelulipun” – kojuista myytävät jäljennökset, ilmapallot, puna-armeijan sodanaikaiset suikat ja propagandakuvat olivat kaikkialla läsnä.

Puistoihin ja kadunkulmiin pystytetyistä kaiuttimista puolestaan tuli rahisevia sodan ajan lauluja ja puheita, joiden tahdissa tanssittiin, jotkut jopa aikalaistamineihin sonnustautuneina. Ihmisten rintapielissä, käsilaukuissa, autojen antenneissa ja ties missä roikkuvat mustaoranssit Yrjön nauhat olivat nekin läsnä, ehkä jopa enemmän kuin aiemmin.

Toisin kuin esimerkiksi voiton 65-vuotisjuhlissa vuonna 2010 esillä ollut näkyvä pyrkimys kehystää juhla eurooppalaisena, yleismaailmallisena voittona fasismista, nyt Eurooppa ja länsi saivat pysyä pois. Tämä piirre oli osuva yhteensattuma, sillä tämänvuotisten juhlien valmistelu oli aloitettu jo hyvissä ajoin ennen kuin oli selvää, että Putinin rinnalla ei tulla näkemään länsijohtajia.

Toisaalta syy voitonpäivän pitelemättömälle punavärille ei ollut länsijohtajien puuttuvat silmäparit, vaan Ukraina ja Krim. Nykyhetken jännittynyttä ilmapiiriä sai nyt korvata autenttinen neuvostopropaganda, joka irvokkaalla tavalla sopii hyvin Venäjän nykytilanteeseen: ei ole olemassa Venäjästä itsenäistä Ukrainaa saati Venäjän sotilaallista läsnäoloa siellä.

Toisin kuin nykymaailman realiteetit torjuva Venäjä Ukraina juhli voitonpäivää puolestaan pateettisen nykyaikaisesti. Voitonpäivän alla Ukrainan televisiokanavilla esitetyt videoleikkeet linkittivät miljoonat puna-armeijan riveissä taistelleet ukrainalaisveteraanit tänään Itä-Ukrainassa taisteleviin Ukrainan hallituksen joukkoihin. Siinä missä toinen peittää historialla nykyaikaa, toinen kertoo historiaa nykyajalla.

 

Itä-Ukrainan kapinalliset ja siellä sotivat Venäjän kansalaiset ovat jääneet yksin, tunnustamattomiksi. Läntistä tunnustusta ei ole näköpiirissä eivätkä he sitä odotakaan. Sen sijaan on kasvavia merkkejä siitä, että venäläismieliset ja Venäjältä tulleet sotilaat alkavat turhautua näkymättömyyteensä Venäjän taholta. Venäjän sosiaalisessa mediassa julkaistaan päivittäin raportteja Ukrainassa kaatuneiden sotilaiden pimitetyistä kohtaloista, joihin osaltaan äskettäin julkaistu, postuumi Boris Nemtsovin raportti perustuu.

Valtio tasapainottelee kuolleen sotilaan lähiomaisille annetun tunnustuksen, esimerkiksi hautaseppeleen, joskus rahallisenkin korvauksen, ja toisaalta heidän painostamisen ja hautapaikkojen pimittämisen välillä. Internetissä leviäviä kuvia haudoista ja muista vettäkin pitävämmistä todisteista julkaistaan sitä mukaa kun viranomaiset yrittävät sulkea sosiaalisten median tilejä ja painostaa niiden omistajia.

Sotaan suoraan sidoksissa olevien keskuudessa näyttää kytevän kahdensuuntainen kritiikki.

Yhtäältä sotimassa olleet ja elävinä palanneet, joko aidot vapaaehtoiset tai sellaiseksi värvätyt, vaativat yhä äänekkäämmin tunnustusta ja isänmaallista roolia itselleen. Heidän mukaansa Venäjän pitäisi olla avoimesti sodassa eikä arkailla saati kiistää osuuttaan sotaan. Nämä nationalistit ovat jo perustaneet epävirallisia pyhättöjä, muun muassa Pietarissa avattiin äskettäin Novorossijan museo.

Kaatuneita sotilaitaan surevat omaiset ja ystävät puolestaan alkavat osoittaa kasvavaa vihaa sotaa kohtaan, jolla ei näemmä saavuteta muuta kuin menetystä, epätietoisuutta ja kurjistuvaa elintasoa.

Kirjoittaja on tutkija Aleksanteri-instituutissa.










Uutiset
STT
Arkisto