Ennen oli paremmin osa 3/10: Nykyinen tv-poliisi rikkoi 60 metriä joka kesä

0

Tarkimmat teistä ovat huomanneet seuratessanne Neloselta Poliisit-sarjaa, että Porin jaksoissa toista pääosaa esittää tomera vanhempi konstaapeli, jonka totuitte näkemään tomerana keihäänheittäjänä Urheiluruudun pätkissä esimerkiksi Pihtiputaalta tai Kuortaneelta.

Taina Uppa (sittemmin Kolkkala) selvitti 16 vuotta sitten MM-Sevillassa tiensä finaaliin, jossa sijoitukseksi tuli kymmenes. Siinä on hyvä tavoite Sanni Utriaiselle Pekingiin... Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander
Taina Uppa (sittemmin Kolkkala) selvitti 16 vuotta sitten MM-Sevillassa tiensä finaaliin, jossa sijoitukseksi tuli kymmenes. Siinä on hyvä tavoite Sanni Utriaiselle Pekingiin…
Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander

Taina Kolkkalan (os. Uppa) urheilu-urasta ei todennäköisesti muisteta muuta kuin että hän tosiaan heitti keihästä.

Juttusarjan luonteeseen kuuluen on kuitenkin todettava, että Kolkkala heitti keihästä pitkälle. Niin pitkälle, että nykypäivän naisheittäjät jäisivät todennäköisesti keihäänmitan tai kaksi joka kilpailussa.

Kolkkala debytoi aikuisten arvokisoissa vasta 17-vuotiaana Helsingin EM-kisoissa 1994 ja selvisi heti finaaliin. Vuoteen 1998 asti heitetyllä vanhalla keihäsmallilla ei muihin arvokisafinaaleihin selvinnyt, vaikka lunastikin aina kisapaikan.

Vuodesta 1999 käytössä ollut nykyinen keihäsmalli sopi Kolkkalalle paremmin. Heli Rantasen ja Mikaela Ingbergin varjossa heittänyt Kolkkala selvisi arvokisafinaaliin kausina 1999–2004 lukuunottamatta vuoden 2000 Sydneyn olympiakisoja. Parhaaksi sijoitukseksi jäi seitsemäs sija EM-kisoissa 2002.

Ja kun tänä päivänä 60 metriä ei ylity suomalaisnaisten toimesta kuin keskimäärin joka toinen kesä, ylitti Kolkkala 60 metriä joka kesä 1999–2004. Sitä ennen 60 metriä ylittyi vanhalla mallilla 1994–1998. Kolkkalasta tuli äiti helmikuussa 2006 ja hänen viimeiseksi arvokisoikseen jäi Osakan MM-kisat 2007.

Parhaimmillaan Kolkkala kiskaisi kesäkuussa 2000 Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla tuloksen 64,06, joka oli silloinen Suomen ennätys. Sitä paremmin on heittänyt vain Paula Tarvainen (2003/64,90).

Sanni Utriaisen viime lauantaina Kuortaneella heittämä 63,06 oli itseasiassa ensimmäinen kerta yli 10 vuoteen, kun joku edes uhkaa Kolkkalan, Tarvaisen ja Ingbergin 2000-luvun alussa heittämiä lukemia.

Muistakaa: kun seuraavan kerran katsotte Poliisit-sarjan Porin jaksoa, katsotte samalla yhtä 2000-luvun parasta suomalaista naiskeihäänheittäjää.

Juttusarjassa esitellään aiemmissa MM-kisoissa esiintyneitä ja sittemmin unohdettuja suomalaisurheilijoita, jotka olisivat Pekingissä Suomen joukkueen tähtiä.

Osa 1/10: Antti Haapakoski

Osa 2/10: Oskari Frösen