Ennen oli paremmin, osa 7/10: Tepa syrjäyttäisi nyt Bull Mentulan

0

Porin yleisurheilustadion heinäkuun viimeisenä päivänä 2015. Tuijotan läppärin vitivalkoista näyttöä, kärsin kylmyydestä ja odotan jotain kiinnostavaa tapahtuvaksi. Siinä samassa värjöttelevä yleisö lämpenee hetkessä, kohahdus on kova ja kaiuttimet julistavat: ”Aaaivan mahtava pukkaus! Arttu Kangas parantaa komeasti, 19,73!”

Ihmiset ovat erittäin iloisia, kun naapurikaupungin Kankaanpään poika lähentelee 20 metrin rajaa. Yksi mies antaa jopa aplodeja seisten. Sellaista harvoin näkee suomalaisessa yleisurheilukatsomossa.

Itse tapojen mukaisesti pahoitan tuollaisesta suunnattomasti mieleni. Tuhahdan jotain negatiivista vieressä istuvalle toimittajalle ja näppäilen yleisurheilusivusto Tilastopajan hakuun 143-kiloisen Kangasniemen Kalskeen työntäjän nimen.

Tepa Reinikainen.

Huokaisen normaalia syvempään ja tarkistan ettei Reinikaisen 14 vuotta sitten työntämä ennätys ole muuttunut sitten viime katsoman. Ei ole. 20,88.

Tekisi mieli huutaa koko stadionille, että olkaa nyt saatana hiljaa ja että jäikö nurmikkoon edes kuoppaa?

Lepyttyäni muistan, että apurahaurheilijoiden ulkopuolelle jäänyt Kangas on vasta 22-vuotias ja hänen kehityksensä kulkee vääjäämättömästi kohti tilannetta, jossa 20 metriä on pelkkää paperia.
Aivan kuten Reinikaisellekin 2000-luvun alussa.

Kotimaisten kuularinkien nykymeininkiä katsoessa mieli palaa väkisinkin 2000-luvun alkuun ja Euroopan parhaan kuulamaan Suomen viimeisiin kunnian vuosiin.

MM-mitalisti Mika Halvarin katkaistua 22 metrin kunnossa akillesjänteensä toistamiseen vuonna 2000, nousi Suomen ykkösmörssäriksi Perhon Arsi Harju. Olympiakultaa 2000, MM-pronssia 2001 ja EM-nelonen 2002.

Halvarin ja Harjun takana Reinikainen nakutti vuosina 2000–2005 yli 20 metriä. Jotain silloisesta tasosta kertoo, että Reinikaisen uran kaksi parasta tulosta, 20,80 Kuortaneella ja 20,88 Lapinlahdella eivät riittäneet edes kisojen voittoon.

Kun Halvari ja Harju taantuivat, jättivät he riman todella korkealle heidän seuraajilleen.

Siksi vuonna 2003 MM-kisoissa Pariisissa ei hattua heitetty ilmaan, vaikka Reinikainen oli kuulafinaalin seitsemäs (20,45) ja sittemmin dopingista kärähtänyt Ville Tiisanoja kahdeksas (20,09). Eli kaksi suomalaista kahdeksan parhaan joukossa MM-kisoissa!

Missä muussa lajissa kuin keihäässä tällaista on ikinä tapahtunut?

Suomalaiset tottuivat yksinkertaisesti liian hyvään. Parhaimmillaan vuosina 2000 ja 2001 peräti seitsemän suomalaismiestä työnsi yli 20 metriä. Ja jos joku tepareinikainen pukkasi MM-finaalissa 20,45, ohitettiin se olankohahduksella jos edes sillä.

Nykyään MM-finaalipaikka ja 20,45 taivuttaisivat Yleisradion yleisurheilutiimin a cappella -tyyliseen kuulaoodiin eikä iltapäivälehtien vahvin mies olisi enää Bull Mentula.

Tepa Reinikainen ei tällaisesta päässyt ”nauttimaan”. Toivottavasti Arttu Kangas on valmis siihen.

Juttusarjassa esitellään aiemmissa MM-kisoissa esiintyneitä ja sittemmin unohdettuja suomalaisurheilijoita, jotka olisivat Pekingissä Suomen joukkueen tähtiä.

Osa 1/10: Antti Haapakoski

Osa 2/10: Oskari Frösen

Osa 3/10: Taina Kolkkala

Osa 4/10: Ulla Lundholm

Osa 5/10: Tina Rättyä

Osa 6/10: Ritva Lemettinen

Tepa Reinikainen teki Pariisin MM-kisoissa 2003 omaa takuuvarmaa työtänsä ja työnsi seitsemännelle sijalle.
Tepa Reinikainen teki Pariisin MM-kisoissa 2003 omaa takuuvarmaa työtänsä ja työnsi seitsemännelle sijalle.