Särkisalon asukkaat palkittiin vuoden kyläteosta

0
Särkisalokoti on kyläläisten yhteinen olohuone ja palvelukeskus. Lauantaina jaettu palkinto on suurenmoinen kunnianosoitus, sanoo Heikki Liede.
Särkisalokoti on kyläläisten yhteinen olohuone ja palvelukeskus. Lauantaina jaettu palkinto on suurenmoinen kunnianosoitus, sanoo Heikki Liede.

Maakunnan vuoden kyläteoksi on nimetty Särkisalokodin pelastaminen. Palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tähän asti maakunnassa on valittu vain vuoden kylä. Särkisalolaiset saivat kunnianosoituksen Varsinais-Suomen Kylät ry:ltä tänään maakunnan kylätoimipäivän yhteydessä. Särkisalolaisten aloitteellinen toiminta innoitti järjestöä uuden palkinnon jakamisessa.

Valinnan tehneen järjestön mukaan palkittavaksi haluttiin nostaa myös yksittäiset teot, jotka ovat hyviä toimintamalleja, ja joilla on myös laajempaa merkitystä. Tänä vuonna palkinnolla painotettiin kolmannen sektorin ja kunnan yhteistyötä, jota järjestö pitää tärkeänä, kun tehdään uusia palveluratkaisuja tiukoissa oloissa. Kumppanuus on ollut tärkeä tekijä myös Särkisalokodin säilyttämisessä.

Toiminnassa aktiivisesti mukana ollut Heikki Liede sanoo, että palkinto kuuluu sekä särkisalolaisille että kaupungin johdolle, joka on suhtautunut hankkeeseen ennakkoluulottomasti ja myönteisesti. Kunnianosoitusta Liede luonnehtii suurenmoiseksi kiitokseksi isosta työstä.