Käry kerrallaan kohti huippua

0

Veikkausvoittovaroista muodostuva Suomen valtion liikuntabudjetti tulee pysymään ensi vuonna noin 150 miljoonan eurossa. Tästä summasta noin kaksi prosenttia, eli kolme miljoonaa euroa menee Suomen Antidopingtoimikunnan (ADT) toiminnan pyörittämiseen.

Viime vuonna ADT teki kansallisen testausohjelman piirissä yhteensä 2770 testiä, joista voin puolet tehtiin kilpailujen ulkopuolella ja puolet kilpailujen yhteydessä. Suomen kolme testatuinta lajia olivat järjestyksessä jääkiekko (234 testiä), yleisurheilu (170) ja maastohiihto (165). Suhteessa lisenssiurheilijoihin voimanostossa tehtiin eniten testejä – vajaa tuhat lisenssiurheilijaa, 158 testiä.

Dopingrikkomuksia tehtiin viime vuonna yhteensä kahdeksan. Eli joka 346:s testi oli positiivinen.

Kahden vuoden kilpailukiellot asetettiin maastohiihtäjälle, fitnessurheilijalle, vapaaottelijalle ja voimapunnertajalle sekä kahdelle amerikkalaisen jalkapallon pelaajalle. Kaksi kärynnyttä jalkapalloilijaa selvisivät varoituksella.

Suhteessa Suomen urheilijamäärään antidopingtyön kolmen miljoonan euron budjetti kuulostaa suurelta – aivan kuten 2 770 testiäkin. Mutta mitä kolmella miljoonalla eurolla saisi?

300 täyspäiväistä valmentajaa seuroihin vuoden ajaksi – kyllä.

Pikkukylään palloiluhallin tai Suomen 263:nnen jäähallin – ei.

Eikä ADT:n työ ole pelkkää testausta, vaan nuorten urheilijoiden valistusta ja antidopingtyön tietoisuuden levittämistä. ADT jalkautuu myös Suomessa pidettäviin suurtapahtumiin, kuten kesäkuussa Salohallissa järjestettyihin voimanoston MM-kisoihin.

ADT:n työn tärkein mittari lienee se, että on edelleen perusteltua väittää, että Suomi on yksi maailman puhtaimmista urheilumaista.

Lahden dopingskandaalin jälkilöylyissä tasan 14 vuotta sitten perustettu ADT ei ole kohdannut historiansa aikana massakäryjä eikä juurikaan ”harmaalla alueella” puuhastelua. Karkeasti jaoteltuna Suomessa kärynneistä 90 prosenttia on pienien lajien tuntemattomia puuhastelijoita, 10 prosenttia ison lajin tunnettuja urheilijoita, joista heistäkin iso osa selviää varoituksella.

Hyvänä esimerkkinä Someron Esan Eemeli Salomäki, jonka Barcelonan EM-kisojen yhteydessä olkapääkipuun ostettu särkylääke sisälsi kiellettyä ainetta. Lääke oli kuitenkin merkitty urheilijoille jaettavassa lääkeainelistassa sallituksi. Niinpä Salomäki ”kärsi” loppuvuonna 2010 kolmen kuukauden kilpailukiellon.

Viimeisestä isosta suomalaiskärystä on jo aikaa, ellei keväällä 2014 EPO-hormonista kärynnyttä hiihtäjää Tero Similää halua väkisin sellaiseksi laskea. Esimerkiksi keväällä 2011 kasvuhormonin käytöstä kärynnyt hiihtäjä Juha Lallukka lopulta vapautettiin dopingepäilystä.

Kolmen miljoonan euron vuosittainen satsaus antidopingtyöhön voidaan nähdä myös eräänlaisena huippu-urheilun tukimuotona, vaikka se valtion talousarviossa sijoitetaankin otsikon ”liikunnan ja urheilun eettinen toiminta” alle.

Sillä samaan aikaan kun maailmalta muodostuu dopingskandaaleja toisensa perään, nousee puhdas suomalaisurheilija kuin huomaamatta lähemmäs maailman kärkeä. Enkä itse ainakaan keksi parempaa ja nopeampaa tapaa muuttaa Suomi takaisin kansainvälisesti menestyväksi huippu-urheilumaaksi, kuin suurmaiden tehostunut antidopingtyö ja kymmenet massakäryt.

Salomäki2uusi
Someron Esan Eemeli Salomäen värikkääseen uraan on mahtunut myös yksi dopingrikkomus, joka toi miehelle kolmen kuukauden kilpailukiellon loppuvuonna 2010.