Ylämenu
Menu

Jouluvalojen luonnollinen kuolema

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someone

VIRPI LIETZÉN. Minusta pimeä on vastenmielistä. Yöllä nukkuessa se menee, koska yöllä on tarkoituskin pitää silmät kiinni, eli ei nähdä mitään.
Päiväsaikaan kuuluu olla valoa, sillä ihmisen on määrä nähdä eteensä. Lyhyeksi olisi kuulkaa ihmisrodun historia jäänyt, jos esi-isä ei olisi luolasta ulos kömpiessään nähnyt tiikeriä, joka lojuu polulla päivänokosilla. Tiikeriin kompastuessaan esi-isästä olisi äkkiä tullut jauhelihaa.
Voidaan siis todeta, että olosuhteet Suomessa ovat ihmisrodun lakien ja asetusten vastaiset. Joudumme sinnittelemään ilman kunnollista taivaalta tulevaa valaistusta syyskaudelta pitkälle uuden vuoden puolelle. Se on niin väärin.
Helmikuu on ensimmäinen kelvollinen kuukausi sitten lokakuun. Lokakuunkin voisi kalenterista joinakin vuosina hypätä yli. Kuukauden vanha nimi ruojakuu kertoo kaiken.
Lokakuun pimeää sadetta ei voi kukaan rakastaa. Joka muuta väittää, voi hakeutua televisioon töihin hymyilemään johonkin niistä älyttömistä viihdeohjelmista, joista kukaan ei jaksa pitää lukua.
Mutta helmikuussa alkaa siis jo helpottaa.

Koska luonnollinen kuolema mainitaan usein toivotuimpana tapana jättää tämä maallinen vaellus, voi luonnollisen poismenon tapaa toivoa myös muissa yhteyksissä. Itse olen suosinut tätä luonnollista kuolemaa jouluvaloissa tai siis oikeastaan pimeän kauden talvivaloissa.
Kun kynttelikköjen antaa olla ikkunalaudoilla helmikuuhun, tekee luonnonvalo pienilamppuiset koristevalot vähitellen tarpeettomiksi ja lopulta ihan säälittäviksi. Sitten kyntteliköt voi ilman tuskaa kantaa varastoon. Yksi sesonki on lempeästi painunut luonnolliseen kuolemaan.

Talvivaloista luopumisen kanssa ei kannata pitää kovaa kiirettä senkään takia, että uuden vuoden puolella ei ole pitkään aikaan tulossa kunnollista uutta juhlasesonkia. Helmikuussa on toki ystävänpäivä. Valentinuksen päivä menee Suomessa kuitenkin hillityin rituaalein, kortilla tai tekstiviestillä, riehakkaimmassa tapauksessa pullakahveilla ystävän kanssa.
Jäyhät suomalaiset eivät hullaannu ystävänpäivänä. Maitoauton kuljettaja Erkki ei intoudu edes ystävänpäivänä lähettämään syvänpunaisia ruusuja salaisen intohimonsa kohteelle maitotilan hehkeälle Siiri-tyttärelle. Eikä metallipajassa keskeytetä töitä siksi aikaa, että rautakourat saavat askarreltua valmiiksi vaaleanpunaisin hörhelöin koristellut kortit toinen toisilleen.
Seuraava todellinen juhlasesonki on vasta pääsiäinen, joka on tänä vuonna maaliskuun loppupuolella. Pari ylimääräistä vapaapäivää ovatkin tarpeen pitkän talvikauden ankeuttamille suomalaisille. Sitä paitsi pääsiäisessä on jo aavistus kevättä, ovathan pääsiäisväritkin vihreä ja keltainen.
Hauskinta pääsiäisen lähestymisessä ovat kuitenkin virpojat. Värikkäissä asuissa kulkevat, risuilla viuhtovat lapset ovat kiva piriste maisemassa. Hauskasti puettujen lapsosten köyttäminen oman ovipielen koristeeksi lienee Suomen laissa kuitenkin kiellettyä. Virpojistakin on siis vain hetkellinen ilo.
Kevättä odotellessa kotien rappupieliä ja kerrostalojen parvekkeita voisi koristella ikivihreillä eli havukasveilla. Monet näin jo tekevätkin, ja vihreä piristää mukavasti talvella.
Kaikki somistusideat ovat tarpeen, sillä kevääseen on vielä aikaa. Vaikka puutarhan ensimmäiset tulppaanit ovat vielä vain haave, voi silti yrittää nauttia jokaisesta kohtalaisen siedettävää säätä tarjoavasta päivästä.
Juovuttavaa kevään iloa ei olisi ilman tätä kiduttavan pitkää odotusta.

Kirjoittaja on toimittaja.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someone

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *



Arkisto
Blogit sss.fi

 

Mediakortti
Suvilehti