Ylämenu
Menu

Miksi viholliskuvat vääristyvät?

VESA JAAKOLA. Voisiko Pohjois-Korean diktaattori aloittaa uuden Korean sodan? Rohkenisiko Israel pommittaa Iranin ydinvoimaloita? Voisiko Venäjä ryhtyä voimatoimin suojelemaan venäläisväkeä naapurimaissaan?
Tällaisia kysymyksiä valtioiden johtajat joutuvat työssään pohtimaan. Heidän on arvioitava muiden valtioiden aikeita ja toimia kansallisen ja kansainvälisenkin turvallisuuden näkökulmasta. Arvioidaan myös viholliskuvia, turvallisuusuhkia.
Se onkin vaikea ja vaativa tehtävä. Viholliskuvia saatetaan suurennella tai aliarvioida suhteessa todellisuuteen. Kummassakin tapauksessa seuraukset voivat olla kohtalokkaita.
Viholliskuvan vähättelystä historian esimerkkinä on Hitlerin nousu 1930-luvulla maailmansodan aloittajaksi. Vihollista taas suurenneltiin Yhdysvalloissa ennen hyökkäystä Irakiin vuonna 2003. Molemmissa tapauksissa on kärsitty katastrofaalisista seurauksista.
Miksikähän oikean arvion tekeminen toisista toimijoista, etenkin vihollisista, on niin vaikeaa? Miksi viholliskuvia usein yli- tai aliarvioidaan todellisuuden kustannuksella?

Valtio-oppineet ovat tutkineet asiaa. Seuraavassa heiltä muutamia vastauksia näihin kysymyksiin.
Vaikka vastapuolen toimijat tiedetään ihmisiksi, heidät kuvitellaan aivan erilaisiksi. Epäillään, etteivät he arvosta edes ihmiselämää samoin kuin me. Siksi aatteeltaan, uskonnoltaan, kulttuuriltaan erilaiset kansat ja niiden johtajat voidaan kokea niin uhkaavina, että meidän on varustauduttava heidän varaltaan jopa asein.
Tällaisista toimijoista ääriesimerkkinä ovat nyt Islamilaisen valtion Isisin johtajat ja soturit. Heistäkin koituvaa turvallisuusuhkaa voidaan yli- tai aliarvioida.
Toiseksi vastapuoli saatetaan arvioida niin epäluotettavaksi, ettei sen kanssa kannata edes neuvotella, sopimusten teosta puhumattakaan. Kun Iranin kanssa neuvoteltiin vuosia sen ydinohjelman rajoittamisesta, kiihkeimmät vastustajat Yhdysvalloissa ja Israelissa ajattelivat noin, samoin kiivaimmat Yhdysvaltain vastustajat Iranissa.
Kolmanneksi voidaan arvella, että vastapuolen valtiossa sen johtajat ovat vain huterasti vallassa. Sen hallitusta horjuttamalla pakottein tai muin keinoin valtiojohto syrjäytettäisiin vallasta. Yhdysvallat on yrittänyt tätä vuosikymmeniä Kuubassa, samoin YK-yhteisö Pohjois-Koreassa. Yritykset ovat epäonnistuneet, vihollista on aliarvioitu.
Neljänneksi voidaan syystä tai syyttä kuvitella, että vastapuoli ymmärtää vain kovia otteita, voimapolitiikkaa. Näin lienee käynyt, kun Venäjän johdossa on arvioitu länsimaita. Seurauksena ovat Venäjän voimatoimet naapurimaassa Ukrainassa ja kauempana Syyriassa – ja paluu kylmän sodan ilmapiiriin.

Yksikään valtionjohtaja ei arvioi turvallisuusuhkia yksin. Kaikilla on näissä asioissa neuvonantajia apunaan. He voivat olla näkemyksiltään joko haukkoja tai kyyhkyjä. Haukat usein suurentelevat, kyyhkyt taas vähättelevät viholliskuvia – kohtalokkain seurauksin.

Kirjoittaja on diplomaatti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *



Arkisto
Blogit sss.fi

 

Mediakortti
Suvilehti