Päiväkotiväki kiitti torilla päättäjiä

0
Jaana Joutselan vetämä jumppa sai torille kerääntyneiden päiväkotilasten jalkoihin ja käsiin liikettä.

Jaana Joutselan vetämä jumppa sai torille kerääntyneiden päiväkotilasten jalkoihin ja käsiin liikettä.

Salolaiset päiväkodit kokoontuivat torstaina torille juhlistamaan kansainvälistä varhaiskasvatuspäivää lauluin ja leikein. Paikalliset päiväkodit halusivat samalla kiittää kaupunkia fiksuista päätöksistä ja korostaa varhaiskasvatuksen merkitystä myös jatkossa.

– Salossa on tehty kipeitä päätöksiä paljon viime vuosina. Suomesta löytyy myös niitä esimerkkejä, joissa varhaiskasvatuksesta on karsittu enemmän ja ryhmäkokoja on kasvatettu säästöjen toivossa. Tämä kokoontuminen on enemmänkin kiitos siitä, että valtuusto osoitti varhaiskasvatuksen merkityksen päätöksillään, Salon kaupungin varhaiskasvatuksen yksikön esimies Marja-Leena Suilamo alleviivaa.

Torikadun päiväkodin lapsille aamunavaus torilla ei tarjonnut suurta vaihtelua normaaliin arkeen. Päivät päiväkodissa sujuvat myös enemmän tai vähemmän leikkien ja laulaen.

– Kaikki leikit käyvät, ei väliä. Erilaisten kulkuneuvojen kanssa tulee leikittyä paljon, mietti 5-vuotias Justus Lehtinen, joka luetteli lempiajoneuvojen lisäksi pitkän listan dinosauruslajeja.

Leikkitoveri Veeti Himanen puolestaan oli kiinnostunut legoista.

– Autot ovat myös mielenkiintoisia, hän tuumi.

Torikadun päiväkodissa ei uskota, että subjektiivisen päivähoidon rajaaminen 20 viikkotuntiin vaikuttaa merkittävästi työpäiviin.

– En usko, että ainakaan meidän tapauksessa sillä on merkittävää eroa. Noin sadasta päivähoitolapsesta vain pieni osa on puoli- tai osapäiväisiä, sanoo vs. lastentarhanopettaja Kristiina Asp.