Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Talkoofestivaalilta uusi alku Salolle

Juuso Jokiniemi (vas.) ja Jon Sundell vastaavat paikallisten vapaaehtoisten kanssa festivaalien järjestelyistä.

 

Jos jokin Salon tulevaisuudessa tai toiminnassa askarruttaa, pääsee ajatuksiaan purkamaan huomisesta eteenpäin Alku-talkoofestivaalilla.
Tapahtuman järjestäjät Jon Sundell ja Juuso Jokiniemi toivovat uudenlaisen festivaalin herättävän keskustelua, uusia ideoita ja yhteistyömahdollisuuksia salolaisten keskuudessa.
– Haluamme tuoda Saloon tekemisen meininkiä. Pyrimme luomaan kaikkia askarruttavista asioista avointa keskustelua sen sijaan, että ihmiset kyräilisivät yksin oluttuoppeihinsa mikä kaupungissa on pielessä ja mitä täällä voisi tehdä paremmin, Sundell kertoo.

Päivasaikaan tapahtuma keskittyy työpajoihin ja yhdessä tekemiseen. Ohjelmassa on muun muassa keskustelua kaupungin tulevaisuudesta ja Hyperloopista, joogaa, taidenäyttelyitä sekä tekstiilien kunnostukseen, sienten kasvatukseen ja bilevaatteiden askarteluun tähtääviä työpajoja.
Illalla festivaalitunnelma nousee kattoon, kun päivän aikana tehtyä työtä juhlistetaan musiikin ja kulttuurin säestämänä: perjantaina päälavalle nousee yhteiskunnallisista sanoituksistaan tunnettu räppäri Paleface.
– Päivällä kannattaa ehdottomasti käydä Viljavaraston mahdollisuudet -työpajassa, Hyperloop-keskustelutilaisuudessa sekä Salon tulevaisuus puhuttaa -keskustelutilaisuudessa, jossa kaupunginjohtaja Antti Rantakokko on vastaamassa kaupunkilaisten kysymyksiin, Jokiniemi kertoo.
– Iltaohjelma tulee sitten sokerina pohjalla, Sundell hymyilee.

Jotta mahdollisimman moni salolainen uskaltautuisi mukaan tekemään, ovat kaikki festivaalin osa-alueet yleisölle ilmaisia. Tapahtumaan osallistuminen ei myöskään sido mihinkään, vaan ohjelmasta voi napostella omiin aikatauluihinsa sopivat palaset.

– Salolaiset saavat itse rakentaa oman tarinansa, mutta me pyrimme rohkaisemaan heitä oikeaan suuntaan, Jokiniemi kertoo.

 

Alku-talkoofestivaali rautatieaseman kupeessa, Steissin, viljavaraston ja Veturitallin rajaamalla alueella 18.–21.8.










Uutiset
STT
Arkisto