Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Alfred Kordelinin säätiö pitää Timo Hännikäisen apurahan voimassa

Tiedettä, kirjallisuutta, taiteita ja kansanvalistusta tukeva Alfred Kordelinin säätiön hallitus on tänään pitämässään kokouksessaan päättänyt pitää kirjailija, esseisti Timo Hännikäiselle hiljattain myöntämänsä apurahan voimassa. Säätiön hallitus päätti käsitellä Hännikäisen hakemuksen uudestaan ”apurahan hakijasta päätöksen jälkeen esiin nousseiden seikkojen vuoksi”, säätiön tiedotteessa sanotaan.
– Asiantuntijoiden tekemää apurahaesitystä ei muuteta. — Säätiö ei perustele yksittäisiä apurahojen myöntöpäätöksiä. Säätiö ei hyväksy kirjailijan muualla esittämiä rasistisia ja naisvihamielisiä lausuntoja, tiedotteessa todetaan.
Säätiö myönsi Hännikäiselle lokakuun lopussa 6 000 euron apurahan kahden esseistisen proosateoksen kirjoittamiseen. Apurahapäätös julkistettiin vasta perjantaina, ja sosiaalinen media vastasi kriittisesti.
Hännikäinen on herättänyt pahennusta rasistisilla ja naisvihamielisillä kirjoituksillaan sekä äärioikeistosympatioillaan.
Hännikäinen nousi julkisuuteen vuonna 2009, jolloin hän julkaisi esseekokoelmansa Ilman (Savukeidas). Ilman käsitteli Hännikäisen omaa naisenpuutetta sekä epätoivottua selibaattia, ja piti sisällään myös naisten ja miesten seksuaalisuutta ruotivia yhteiskunnallisia päätelmiä. Teoksen mukaan naiset muun muassa käyttävät seksuaalista viehätysvoimaansa taloudellisten etujen saavuttamiseen.

Natsitervehdyksiä ja kohuposeeraus

Viime vuoden juhannuksena Hännikäinen kirjoitti väkivallan uhreja tukevan Naisten Linjan sekä feministisen kansalaisjärjestön Naisasialiitto Unionin Facebook-sivuille rasistisia ja herjaavia viestejä, muun muassa Sieg Heil -natsitervehdyksen. Hännikäinen kertoi myöhemmin Helsingin Sanomille kirjoittaneensa viestit humalassa. Tapauksen jälkeen Savukeidas-kustantamo päätti lopettaa Hännikäisen kirjojen julkaisun.
Hännikäinen päätoimittaa verkkolehti Sarastusta, joka määrittelee itsensä ”kansalliseksi ja eurooppalaiseksi, traditionalistiseksi ja radikaaliksi verkkolehdeksi”. Julkaisun nettisivuilla kerrotaan, että Sarastus ei ole sidoksissa mihinkään poliittiseen puolueeseen tai järjestöön.
Sarastus oli kuitenkin mukana järjestämässä viime vuonna kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ampuneen Eugen Schaumanin muistotilaisuutta Schaumanin haudalla Porvoossa. Asiasta nousi kohu sen jälkeen, kun perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen poseerasi tilaisuudessa otetussa kuvassa yhdessä uusnatsistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Myös Hännikäinen poseerasi samassa kuvassa Immosen vieressä ja piti tilaisuudessa puheen.
Hännikäinen on puhunut myös esimerkiksi kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön juhlassa.
Viimeksi Hännikäinen oli otsikoissa lokakuun lopulla, kun perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta julkisti teoksen Epäneutraali sukupuolikirja. Hännikäinen on yksi kirjan kirjoittajista. Teoksen ilmestymisen kynnyksellä Hännikäisen törkeät juhannusviestit nousivat taas esiin, ja perussuomalaisten puoluetoimiston työntekijä Matti Putkonen tuomitsi Iltalehdelle herjaavan kirjoittelun.

http://nyt.fi/a1305964747719
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102422512354_uu.shtml

STT

Kuvat:










Uutiset
STT
Arkisto