Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Esitys osaamiskeskuksesta sai pyyhkeitä yleisöltä

Ajatus teollisen internetin osaamiskeskittymän perustamisesta Microsoftin tehdaskiinteistöön sai yleisöltä lähinnä moitteita, kun hanketta esiteltiin Salon kaupungintalolla maanantai-iltana.

Yleisö kritisoi eniten osaamiskeskukseen liittyvää kiinteistökauppaa ja siihen liittyviä riskejä. Kaupunki ja yksityiset sijoittajat aikovat perustaa uuden kiinteistöyhtiön ja ostaa Microsoftin alueen sen omistukseen.

Moni Nokia-konkari ihmetteli, miten tuhansien ihmisten työpaikkana toimineet tilat saadaan täytettyä nykyisessä taloustilanteessa. Epäilyksiä herätti myös ajatus saada uutta yliopistokoulutusta osaamiskeskuksen yhteyteen. Osaamiskeskuksen liiketoimintasuunnitelmaa luonnehdittiin ilmassa olevaksi.

Osaamiskeskusta puolustanut kaupungin virkamiesjohto muistutti, että Salon panostus hankkeeseen on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Raumalla ja Seinäjoella. Kummassakin on saatu hankkeista hyviä tuloksia. Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko muistutti myös, että suuri riski piilee siinäkin vaihtoehdossa, ettei tehdä mitään.

Tilaisuus houkutteli paikalle runsaat 60 henkilöä, joista karkeasti kolmannes oli virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä.

Salon kaupunginvaltuusto päättää kaupungin osallistumisesta osaamiskeskukseen ensi maanantaina.

 

 

 

28 vastausta: Esitys osaamiskeskuksesta sai pyyhkeitä yleisöltä

  • Kyllä kansa tietää, mitä tahtoo. Missä ”maksajien” päätös näkyy? Onko hallituksen päätös valtuuston tahto? Se jää nähtäväksi.

  • Tämän tilaisuuden tuloksena voidaan tehdä johtopäätös kaupunkilaisten mielipiteen olevan lähes täysin vastainen oston suhteen. Voivatko päättäjät olla edelleen oston kannalla ja uskaltavatko luvata, että lisäkuluja kaupunkilaisille ei enää koskaan tule?

    Onko annettu jotain lupauksia sijoittajille, että kaupunki vastaisi tulevaisuudessa vastaan tulevista ylläpitokustannuksista? Mitä pitävät sisällään sanat: vastuu tekemisistään. Onko sitä?

    • Jos paikalla on noin 60 ihmistä, joista kolmannes virkamiehiä, lienee aika rohkeaa puhua kaupunkilaisten mielipiteestä.

      Se mielipide tulee esille valtuuston käsitellessä asiaa kaupunkilaisten vaaleissa valitsemien edustajien kautta. Heiltä voi odottaa perehtymistä ja tietoa asiasta sekä asiallista päätöstä näiden tietojen perusteella.

      • Lautamiehelle tiedoksi: Onpahan asiasta kirjoiteltu, niin lehdissä kuin netissä, enkä tosiaankaan montaa puoltavaa mielipidettä nähnyt, päinvastaisia kylläkin melko runsaasti, että näin. Mietitäänpä onko enempi vastaan kuin puolesta?

        • Ollille puolestaan tiedoksi: Keijo K kirjoitti, että tämän tilaisuuden tuloksena voidaan tehdä johtopäätös……. Vastasin siihen kommenttiin.
          Toinen seikka on kysymys turhasta spekuloinnista siitä, mikä on kaupunkilaisten enemmistön mielipide osaamiskeskuksen perustamisesta ja kaupungin osuudesta siihen. Mikä vika on valtuustokäsittelyssä sen vastauksen saamiseksi. Eikö valtuusto ole juuri sen takia valittu ja olemassa, että se ottaa kantaa kaupunkilaisia koskeviin asioihin. Ja myös päättää niistä. Että näin. Ollin ei tarvitse enempää päätään miettimisellä vaivata, anna luotetun edustajasi tehdä se oikeassa päätäntäelimessä.

        • Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tämän yleisönkö mielipiteen pitäisi olla ratkaiseva? Kaikilla taitaa olla niin osaaminen kuin veronmaksukin jo taaksejäänyttä elämää ja nyt on aikaa kertoa mielipiteitään nettipalstoilla = valittaa kaikesta.

        • Valtuuston tehtävänä on tehdä oikeat ja perustellut päätökset, joille hallituksen tehtävänä on tehdä esitys ja esittää kaikki tarpeellinen informaatio sekä perustelut.
          Ei ole kovinkaan hyvää valmistelua, että valtuutetuille esitetään tärkeimmät perustelut vasta tiistaina 13.12.2016 ja sitten heidän pitäisi olla valmiita niiden perusteella päätöksentekoon maanantaina 19.12.2016
          Lisäksi esimerkiksi talouslaskelmista puuttuu laskelmien perusteita kuten mm. tilojen vuokratuottojen neliöhinnat ym.
          Laskelma on visio hyvästä toteutumisesta ja huonosta vaihtoehdosta, mutta edelleen tarvittaisiin useita peruselementtejä ennen kuin olisi päätöksille katetta.
          Lisäksi IOT-yhtiöksi nimetty kiinteistön omistukseen panostava osakeyhtiö nimellä johtaa harhaan.
          Osaamiskeskittymään kiinteistöyhtiöllä luodaan seinät, mutta varsinainen osaamiskeskittymä – sen synnyttämisperusteet sekä organisaatiomalli puuttuu? Niin puuttuvat myöskin rahat, joita syntyminen edellyttää?

    • Tilaisuudessa kaupungin johto ja yrittäjien edustaja kertoivat, miksi tällaiseen hankkeeseen ollaan lähdetty ja mitkä ovat visiot. Kysymysten esittäjät eivät kaikki olleet hanketta vastaan, mutta heiltä tuli enemmän tai vähemmän kritiikkiä. Itse kallistuin perustelut kuunneltuani hankkeen puolelle. En kuitenkaan tuntenut tarvetta nousta taputtamaan tai käyttää puheenvuoroa hankkeen kehumiseksi.

      Onhan se ihan selvää, että ne joilla on kriittistä sanottavaa, pitävät puheenvuoroja tällaisessa tiedotustilaisuudessa. Ja ne, joille nousee mieleen kysymyksiä, esittävät kriittisiä kysymyksiä. Se ei tarkoita että kaupunkilaisten mielipide olisi vastaan.

  • Ei ainakaan nyt läsnäolleiden perusteella voi luoda mitään kuvaa, mikä on kaupunkilaisten mielipide. Suurin osa kritisoijista taisi olla eläkeläisiä tai lähellä sitä, jotka todennäköisesti eivät missään tapauksessa osallistu minkäänlaisen osaamiskeskuksen kehittämiseen oli se missä tahansa.

    AMK:n tilat ovat koulutiloja kapeine käytävineen, eivätkä sovellu nykyaikaiseen kampus-yrittäjyyteen. Niin kuin tilaisuudessa mainittiin, yrityskampus ruokkii itse itseään, kun se on riittävän kokoinen ja siellä on oikeanlaista toimintaa. Tarvitaan siis suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

    • Ovatko eläkeläiset jonkun mielestä pelkkä rasite kaupungille koska mielipidekään ei tunnu kelpaavan? Mielestäni eläkeläisetkin ovat olleet äänestämässä näitä valtuutettuja. Olen edelleen luottavainen äänestämiemme valtuutettujen järkevään ratkaisuun tässä tyhjien seinien hankinnassa jo tyhjänä olevien jatkeeksi!

      • Ei puhuttu mitään rasitteesta vaan keitä keskuksessa todennäköisesti on tekemässä tulevaisuutta. Eläkeläisille se arvo joka heille kuuluu. Luetun ymmärtämistä kiitos.

  • Kertokaa nyt hyvänen aika mistä tulee nimi osaamiskeskus. Mitä siellä nyt tällä hetkellä osataan, että näin voi sanoa. Tämäkin koko nimi tulee jalat ilmassa ja pää pilvissä toivoen, että sinne joskus jonkun saisi.
    Pidättekö valtuuston kavereitä niin tyhmänä, että äänestävät kun on noin positivinen nimi.
    Kaupungilta menee pois kiinteistövero. Tulee ylläpitokustannukset, sähköt+ lämmöt, ym. ym.
    En ymmärrä tätä matematiikkaa, miten siitä osaamiskeskukset…naurattais jollei itkettäis tämmöinen haihahtelu.

  • Jo jutun otsikko on virheellinen; otsikon kuuluisi olla ”Esitys osaamiskeskuksesta sai pyyhkeitä hankkeen maksajilta”. Koska todellisuudessahan tämän hankkeen maksavat salolaiset veronmaksajat niin minä kuin sinäkin. Enemmistön kommentit tätä MS:n kiinteistön hankintaa (ja siis kaupungin osuutta siinä) ovat olleet vastaan iästä, asemasta yms. riippumatta. Kaupungin virkamiesten (ja -naisten) tulisi myös muistaa että heidän palkkansa maksavat salolaiset veronmaksajat. Siten tulisi myös tehdä sellaisia esityksiä ja päätöksiä jotka ovat kaupungin edun mukaisia. Nyt esitetty osaamiskeskushanke ei sellainen ole.

    Kaupungin johdon esittelemä osaamiskeskushanke perustuu pääasiassa olettamuksiin, visioihin ja toiveisiin että nämä olettamukset ja visiot edes jossain määrin toteutuisivat. Lihaa luiden päällä on valitettavan vähän. Mielenkiintoinen on myös kohta jossa todetaan että suurten toimijoiden kanssa käytyjen keskusteluiden, tiedustelujen jne. lopputulemana on todettu että yritykset eivät ole halukkaita siirtämään toimintojaan tänne ennen kuin heillä on varmuus että täältä löytyy osaajia joilla on haluttu osaaminen ja että osaaminen on ajan tasalla. Tähän ongelmaan (siis ettei täällä oikeasti olekaan riittävästi oikeita osaajia) virkamiesjohto esittää…yllätys yllätys; MS:n kiinteistön hankintaa…siis mitä? Maalaisjärjellä ajateltuna jos henkilön osaaminen ei riitä ja osaamista pitää päivittää niin tämä henkilö menee koulun penkille ja päivittää osaamisensa ajan tasalle. Mutta näin ei siis Salossa.

    Kiinteistöyhtiön liiketoiminta ja tulot tulevat perustumaan suunnitelman mukaan kiinteistöstä saataviin verotuloihin. Kun omistaja vaihtuu niin neuvotellaanko uudet vuokrasopimukset ja peritäänkö kaikilta samaa markkinahintaista vuokraa ? Osaamiskeskushankkeen esisopimuksessa on määritelty että yhdenkään osakkaan ei tarvitse missään tilanteessa rahoittaa hanketta enempää (kaupungin osuus siis 4,5 milj. euroa). Kuitenkin jos kaupunki siirtää toimintojaan (Yrityssalo etunenässä) osaamiskeskukseen niin se tulee maksamaan vuokraamistaan tiloista markkinahintaista vuokraa. Tässä on nyt vaaran paikka: Nämä ko. vuokrat kaupunki maksaa normaalina kaupungin rahaliikenteenä ja nämä rahat eivät sisälly siis tuohon 4,5 milj. euroon. Eli kaiken toiminnan jonka kaupunki siirtää osaamiskeskukseen niin kaupunki maksaa vuokrina tuon 4,5 milj. euron lisäksi! Jos esitetty kiinteistökauppa toteutuu niin päättäjien tulee valvoa että vuokrien kautta ei kaupungin verotuloja käytetä kiinteistöyhtiön rahoittamiseen; tarvittaessa voi tulla kiusaus siirtää enemmänkin kaupungin toimintoja osaamiskeskukseen jos(kun) kiinteistöyhtiön kassan pohja alkaa näkymään…Tämä kaupungin osaomistus kiinteistön osalta olisi ongelmallinen sekä myös taloudellisesti raskas veronmaksajille.

    Edelleenkään ei ole missään näkynyt lukuja ko. kiinteistön vuosittaista ylläpitokuluista. Osaamiskeskushankkeen omana henkilökuntana palkattaisiin suunnitelman mukaan 6 henkilöä; karkeasti laskettuna palkat sivukuluineen reilut 500 000 euroa\v. Myöskään missään ei ole mainintaa miten toteutetaan kiinteistö kunnossapito; kaupungin omana työnä tai ostetaanko palvelut ostopalveluna. Vartiointi joka tapauksessa ostetaan ulkopuoliselta toimijalta. Kaikki tämä vaatii henkilökuntaa ja maksaa rahaa. Näihin saadaan helposti uppoamaan vähintään myös 500 000 euroa\v. Tämän päälle tulevat siivous, lämmitys, vesi ja sähkö. Myös korjaus- ja muutostyöt lisätään tähän päälle. Jo pelkkä kiinteistön ikkunoiden pesu vie urakoitsijalta nosturiauton kanssa toista viikkoa. Ylläpidon osalta kaikkinensa puhutaan joka tapauksessa suuresta summasta rahaa\vuosi.

    Ko. kiinteistö on kohtuullisessa kunnossa mutta se on saatu pysymään sellaisena vain jatkuvalla huollolla ja kovalla rahalla. Kiinteistö on nyt siinä iässä että esim. käyttövesiputket ovat alkaneet vuotamaan urakalla. Ja putkiahan tuossa kiinteistössä riittää…

    Salon kaupunki on nyt tärkeän päätöksen edessä. Osaamiskeskushanke sinällään on ajatuksena hyvä mutta MS:n kiinteistön hankintaan osallistuminen ei. Kannattaa tässäkin asiassa kuunnella oman maalaisjärjen ääntä; jos joku asia kuulostaa liian epämääräiseltä ja toivorikkaalta niin sitä se myös on. Ja sitä tämä kaupungin virkamiesjohdon esittämä osaamiskeskushanke toden totta on. Nyt jos koskaan on syytä pitää pää kylmänä.

    • Päättäjän kanssa täysin samaa mieltä. Käyttökustannukset julki.

    • Kiitoksia Päättäjälle pitkästä ja ansiokkaasta kommentista, hyvinotit asioita esille.
      Kyllä tässä itseänikin häiritsee vahvasti se toivotaan-toivotaan -asenne, että kunhan seinät saadaan hankittua niin melkeinpä itsestään osaamiskeskittymä syntyy, paljon pöhinää ja työpaikkoja, verotulojakin. Rohkenisin olla melko skeptinen, olen muidenkin kaupunkien edustajien kanssa keskustellut siitä, kuinka paljon oikeasti saadaan hyötyä tällaisista hankkeista. Usein, turhan usein on homma jäänyt liiaksi puuhastelun puolelle. Missään tapauksessa en mitenkään halua vähätellä niiden toimijoiden työtä, jotka ovat aktivoituneet ja kehittävät uusia tuotteita ja palvelutuotteita – hienoa että haluatte ja osaatte yrittää! Pelkään vaan, että kokonaisuutta, ’isoa kuvaa’, ajatellen kannettu vesi ei kaivossa pysy vaan on suuri vaara että jää Musta Pekka käteen.

      Niille, jotka puolustavat kiinteistön hankkimista ajatuksella ”Parempi tehdä näin kuin olla tekemättä mitään” voidaan todeta, että sisällön, toimintamallien ja yritysten tukemisen osalta voidaan tehdä paljonkin, ostamatta ensimmäistäkään neliömetriä tilaa. Aika harvan, jos yhdenkään, yrittäjän olen kuullut manailevan että muuten menisi hyvin, mutta kun ei ole sopivaa tilaa ja osaamisen keskittymää.

    • En voi muuta kuin allekirjoittaa omana kantanani kaikki edellä selvitetty. Jokaisen päättäjän kannattanee huomioida, että kyllä veronmaksajat tulevat seuraamaan tätä hanketta tarkkaan ja katsomaan, onko ollut edes alkuun katetta visioilla ja korkealentoisilla tavoitteilla eli toiveilla.

  • Ylläpitokulut ovat karkeasti noin 2.5 miljoona euroa vuodessa.

  • Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mitä osaamiskeskuksessa tehdään. Onko tarkoitus edistää ideoita ja auttaa yrittäjiä verkostoitumisessa? Sehän ei tarvitse mitään erityistä kiinteistöä. Ideat nousevat ihmisistä ja heidän osaamisestaan, yhteistyöstä yliopistojen kanssa jne.
    Aina kun olen yrittänyt saada jostain tietoa osaamiskeskuksesta, pomppaa kiinteistöjen ostaminen esiin. Näillä ei voi olla minkäänlaista yhteyttä toisiinsa ellei ole tarkoitus tarjota yrittäjälle markkinahintoja edullisemmat tilat toimia ja näin suosia määrättyjä yrittäjiä ja vinouttaa kilpailua.

    Nämä kaksi aivan eri asiaa pitää hoitaa täydellisesti erillään toisistaan.

    • Niin anteeksi tietämättömyyteni, kenelle ja mille tätä keskusta suunnitellaan, onko kyseessä yritysten valtavirta toimitiloihin? Onko kyseessä taas jokin tuulihattu toiminne, jossa maksetaan joidenkin huuhaa yritysten kuluja , eli kun homma menee reisille ei näy kuin mersun perävalot. Miten ns. Aivovienti estetään Salosta? Ei mitenkään kun ne aivot ovat jo lähteneet, sanokaa nyt ketä näitä tiloja tulee tehokkaasti käyttämään ennekuin levitetään taas miljoonia veronmaksajien rahoja, Nokialta ja muilta yrityksiltä irtisanotut ” elektroniikkatyöntekijät ” ovat kouluttautuneet jo muihin ammatteihin ja poistuneet joko ulkomaille tai muualle Suomeen, mistä tyovoima, mistä halukkuus uuden oppimiseen? Onko mahdollisesti kiinostusta esitetty ulkomailta mahdollisen yrityksen siirtymisestä paikkakunnalle, suosittelen seuraamaan mitä Salossa on viimeaikoina tapahtunut yrityksille, niitä ei saa pysymään täällä vaikka betoniin valaisi, tulisi ensisijaisesti selvittää kuka on tällaisesta vastuussa kun satoja työpaikkoja lähtee tuosta vain, miksei täällä taistella työpaikkojen säilymisen puolesta ja yritysten motivaatiosta pysyä Salossa pitäisi olla jotain porkkanoita, ja ei kun taas tapellaan jostain kiinteistöistä, jollei viljasiilosta niin kastusta tai ym.ym. Keksikää nyt vaikka miten tuon Hellan saa pysymään Salossa tai rakentamaan uutta tuotantoa alalle, entisillä työntekijöillä tietotaitoa kyllä riittää ja leditekniikkaa omasta takaa, kohta tapellaan kuka toimittaa saniteettitarvikkeet tulevaisuudessa. Tämä on nähty jo vuosikymmeniä Salorasta alkaen ja tuho senkuin jatkuu.

  • Minä voin kuumehoureistani huolimatta kertoa.

    Salon Seudun Sanomien maanmainion toimittajan Mikko Kiviluodon juttu löytyy täältä:

    http://www.sss.fi/2016/12/salo-iot-hacklab-alyhiirenloukkuja-ja-fiksuja-postilaatikoita/

    11.12.2016 SSS:n printtiversiosssa on melko kattava juttu. Yrityksiä on jo nyt jo noin 35-40 kappaleita, joista suurin työllistää 40 henkilöä.

    Jutussa mainittu hiirenloukku lienee lähinnä poikien vitsi, joten älkää ottako sitä vakavasti, kuten ette ota mitään muutakaan.

    Mikko lupasi kirjoitella vielä lisääkin. Lue enemmän, luulet vähemmän.

    Myös MS Espoo tulee tukemaan salolaisia start up-yrityksiä eikä suinkaan kilpaile salolaisten kanssa.

    Oikein mukavaa päivänjatkoa.

    • Asiat asioina Tapsa!
      Tuo noin 40 henkilöä työllistävä yritys ei ole ensinkään mikään startup-yritys. Olen sen kanssa ollut tekemisissä terveydenhuollon asioissa jo 1990-luvun alkupuolella. Se on osa Suomen ensimmäistä sote-maakunnan tietojärjestelmän toimittajayritystä.
      Niistä startup-yrityksistä useammat ovat 1-2 työntekijän yrityksiä ja alkutaipaleellaan, mutta nimenomaan ne tarvitsisivat osaamiskeskushankkeen oikeaa IOT-sisältöä, jota ei kiinteistöyhtiö eikä Yrityssalo Oy kykene tarjoamaan. Sanomalehtijutut ovat näissä asioissa vain ”pintakuohua”.
      Suosittelen sinullekin Tapsa oikeaa IOT-lukemista vaikkapa netistä. Pistä hakusanaksi Hilla ja Oulu, niin saat todellista IOT-informaatiota, jota muuten olin hankkeissa toteuttamassa jo 1980-luvun lopulla, ei tosin vielä tuolla nimilyhenteellä silloin. Muuten Salon kaupungin tietohallinnossakin toteutettiin monia IOT-digihankkeita, joissa osana oli eri toimittajien IOT-osia kuten muun muassa Lounean eli silloisen Salon Seudun Puhelimen..
      Kun lukee, niin oppii, mutta sanomalehti ei ole ammattiasiaa, vaan uutislehti.

      • Pari korjausta. Nuviz on start-up firma joka tosiaan työllistää vajaat 40 henkeä. Sekoitat yritykset. Tiedän kyllä mihin yritykseen viittaat. Toiseksi Microsoft tukee paremmin yrityksiä mitkä työllistää enemmän. Yhden hengen firma sai vähemmän tukea kuin kolmen hengen firma. Toisekseen jotain palvelua ja tekniikkaa kehittävä yritys vaatii helposti 4-5 henkeä että jotain saa edes aikaiseksi IOT-alueella. IOT vaatii monenlaista osaamista. Siitä olen samaa mieltä, että IOT ei oikeastaan ole uusi juttu. Nimi vaan on muuttunut M2M IOT:ksi. Mikä nyt on uutta, on yleinen tekniikan halventuminen. Sekä sensorirauta että pilvipalvelut on kohtuullisen hintaisia.

        • En Kimmo tunne muita vastaavia yrityksiä, mutta tuon esittämäni MS-kiinteistössä sijaitsevan. En kuitenkaan ole ensinkään varma, että Salo IOT Oy:llä on mitään resursseja, osaamista tai edes riittävää halua ainakaan esitettyjen suunnitelmien valossa tukea ja lisätä IOT-osaamista Ms-hankkeeseen.
          Tosi on, että nykytekniikalla ja verkoilla voidaan aivan eri tasolla toteuttaa IOT-ratkaisuja kuin aikaisemmin, mutta ei ilman riittävää monialaista osaamista eikä henkilöresursseja. Ihmiset homman hoitavat.
          Pahaa pelkään, että tämä Ms-hanke kaatuu 2-3 vuodessa omaan mahdottomuuteensa, kun osaamiskeskukseen ei satsata. SItä ei myöskään voida johtaa kaupunginjohtaja etunenässä ja ohjelmistopäällikkö esimiehenä johdossa ja Yrityssalo Oy hänen alaisenaan ilman varsinaista IOT:n ymmärrystä.
          Edellä selvitetty organisointimalli puuttuu valtuuston esityslistan asiakokonaisuudesta. Höynäytetäänköhän valtuutettuja oikein olan takaa?

  • Kiitos vain Lautamiehelle ja MDI:lle kauniista vastauksista, juurikin näin sitä yhteistoimintaa luodaan. (Olli on muuten aito etunimeni)

    • Lautamieshän on tasan oikeassa, edustuksellisessa demokratiassa ne vapailla vaaleilla valitut edustajat hoitavat asioita niin kunnallisvaltuustoissa kuin eduskunnassakin. Eihän se niin voi olla, että kovimmin huutavat ja löysää aikaa yleisötilaisuuksissa tai netissä istumiseen käyttämään kykenevät päättäisivät asioista. Päätöksentekijöillä on myös paremmat tiedot päätettävistä asioista eikä mielipidettä tarvitse perustaa luuloihin tai kuulopuheisiin kuten taviksien.
      ”Yhteistoiminnan luominen= – onko se samaa kuin nimim. Ollin mielipiteen pakkohyväksyminen?

  • Kun valtuutetut tekevät ratkaisunsa näiden seinien oston suhteen, on mielestäni kaikkien saatava tietää, kuka milläkin tavalla on äänestänyt tulevaisuutta ajatellen.

    Toivottavasti paikallinen lehti tulee julkaisemaan äänestyskartan, jotta tiedämme ketä kiitämme.

  • Keijo K.

    Paikallinen Salon kaupunki julkaisee äänestyksen tuloksen henkilö henkilöltä, kun valtuustokokouksen pöytäkirjan ovat pöytäkirjan tarkastajat hyväksyneet.

    Se löytyy Salon kaupungin verkkosivuilta.

    Samasta osoitteesta löytyy myös valtava määrä faktatietoa osaamiskeskittymästä (tämä on se oikea nimi, eikä osaamiskeskus) niin kuin kaikista muistakin lautakuntien, valtuuston ja hallituksen päätöksistä.

    Lisäksi siellä kerrotaan tuhat muuta asiaa. Siitä vain selaamaan, ettei tartte aina multa kysellä.

    Sulle jää aika vähän mahdollisia äänestettäviä. Valitan. Sillä, että pannaan nimi muistiin, ei paljon päättäjiä huojuteta. Muutamalla pupu toki menee pöksyyn ja he kuuntelevat aamusella kahvilassa, mitä puhuvat. Joutavan jäljellä ovat.

    Oletko samaa mieltä?

    Lue mun blogia, niin saat ajantasaista ja oikeaa tietoa. Niin ne 30 000 muutakin lukevat.

    • Ei kannata Tapsa lukea blogiasi. Joskus luinkin, mutta kun Sinun ”faktasi” ovat näitä kaupungin nettisivuilla ja valtuuston esityslistalla esitettyjä visioita ja ”toivotaan, toivotaan” juttuja.
      Saatat kuulla valtuuston kokouksessa, kun olet korva tarkkana etkä sulje niitä etukäteen, todellisia faktoja – niitä ei visioissa vilise, kun koko IOT tuntuu olevan asiantuntijoinakin esiintyvillä virkamiehillä hakusessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto