Oman kylän ylpeydet osa 1/10: Jorma Kinnunen – Äänekosken pikkujättiläinen

0
Äänekosken pikkujättiläinen Jorma Kinnunen kilpaili urallaan kymmeniä kertoja Helsingin olympiastadionilla.

Hahmo on tuttu.

Kasvoilla tiukka ilme lukittuna 90 metrin päähän heittoviivasta. Päällä arveluttavan tiukka hihaton trikoo. Karvaa rehottaa vähän nenän alta ja vähän enemmän kainaloista.

Vauhtijuoksu ei ala hipsuttaen, vaan terävästi kiihdyttäen. Kirjaimellisesti kimmoisan ja balettimaisen väliloikan jälkeen ristiaskeleet. Tukijalka iskeytyy täydestä vauhdista maahan ja silmää nopeampi käsi lähettää keihään ilmaan. Keihään saattajana toimii joko kimeä ”japap” tai nihkeämpi ”nnhgh” -huuto. Lopuksi heiton mitasta riippuen joko kaulasuonet turvottavaa ärjymistä ja villiä nyrkin puintia tai tiukkaa ja yksinäistä sadattelua tartanille.

Näin minä muistan keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnusen.

Sama kuvailu kävisi myös hänen isäänsä, Äänekosken pikkujättiläisenä tunnettuun ME-mieheen ja olympiahopeamitalisti Jorma Kinnuseen – paitsi että poika oli 12 senttiä isäänsä pidempi.

Torstaina 15. joulukuuta 75 vuotta täyttävä Jorma Kinnunen oli aikansa suurimpia suomalaisia urheilujulkkiksia.

Kinnunen ja hänen kilpakumppaninsa, Teuvan Rivakka edustanut olympiavoittaja Pauli Nevala kävivät tiukkaa taistelua kentällä toisiaan vastaan. Kentän ulkopuolella kaksikko taisteli liiton herroja vastaan puolustaen urheilijoiden oikeuksia loppuun asti. Pitkälti kaksikon ansiosta urheilijoiden päivärahat tuplaantuivat kahdessa vuodessa.

Kaksikon protesti huipentui vuoden 1970 Kalevan kisoissa, jossa kumpikin astui kaikki heittonsa yli.

– Teimme tämän vain siksi, että urheilijakin saisi äänensä kuuluviin, Kinnunen kertoi vuonna 1970 Ylen A-studiossa.

Eikä kritiikki kohdistunut vain liittoon. Myös ”vääryyksiä levittänyt” media sai oman osansa.

– Esimerkiksi vuonna 1965 minusta tehtiin (lehdissä) juoppo. Minulla on tälläkin hetkellä kotona noin 15 litraa alkoholia. Ei ne juopon kaapissa pysyisi, Kinnunen jyrisi valtakunnan verkossa.

Kirvesmies Kinnusen komeasta urasta nousee kaksi hetkeä yli muiden: Vuoden 1968 Mexico Cityn olympialaisten hopeamitali ja kesäkuussa 1969 Tampereella heitetty maailmanennätys 92,70, joka kesti Nevalan hyökkäykset (92,64), kunnes kesällä 1972 Neuvostoliiton Janis Lusis paiskasi 93,60.

– 10–15 vuoden kuluttua tulee uusi sukupolvi, joka heittää aina pidemmälle ja pidemmälle. Se on sitten eri asia, kuinka kauan annetaan heittää niin pitkälle näillä välineillä. Kohta ei riitä kentät, Kinnunen kommentoi ME-heittonsa jälkeen.

Kului 15 vuotta ja Kinnusen ennustus kävi toteen: Itä-Saksan Uwe Hohn heitti tuloksen 104,80 ja keihäsmalli oli pakko muuttaa.

Kinnusen uran suurin saavutus ei kuitenkaan ole ME-tulos tai olympiahopea. Kinnunen päätti keväällä 1971 sittemmin mestarivalmentajana tunnetun Leo Pusan kanssa, että SM-viestijuoksujen aikana on saatava myös kenttälajien urheilijoille oma kilpailu.

Siitä vuodesta lähtien Kinnusen synnyinkunnassa Pihtiputaalla on vietetty joka kesä keihäskarnevaalit, jotka ovat keränneet tuhansia junioreita ympäri Suomen hakemaan oppeja parhailta. Isä-Jorma on siirtänyt karnevaalin vetovastuun pojalleen Kimmolle, joka on oman menestyksekkään kilpauransa jälkeen tehnyt uraa valmentajana.

Eikä Kinnusen keihässuku ole mihinkään kuolemassa. Tulevat kesät Jorma seuraa pojanpoikansa Jamin, 21, matka kohti Suomen ja maailman huippua. Viime kesänä keihäs lensi jo lupaavasti tulokseen 78,12. Isoisänsä lempinimeä ei Jami tule perimään, sillä hän venähti 184-senttiseksi.

Juttusarjassa esitellään urheilijoita, joiden lempinimi on tehnyt suomalaisesta kunnasta, kaupungista tai kaupunginosasta tunnetun.