Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Pro Hellan tilanteesta: Neuvotteluhaluttomuus sitouttamiskorvauksista on poikkeuksellista

 

Hellan Salon tuotantolaitoksella alkoi lakko aamulla kello seitsemän.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen pitää poikkeuksellisena tilannetta Hella Lighting Finland Oy:ssä Salossa. Keskiviikkoaamuna tehtaan tuotannon henkilöstö aloitti lakon, jonka syynä on työnantajan haluttomuus neuvotella työntekijöiden sitouttamiskorvauksista.
– Olen ollut kolme vuotta tässä tehtävässä, enkä muista yhtään tapausta, ettei sitouttamiskorvauksista ole ollut halua neuvotella, Malinen sanoo.
Hänestä tilanne kertoo yrityksen johtamiskulttuurista.
– Tavoite on puhdas voittojen maksimointi.
Sitouttamiskorvauksista ei ole olemassa valmista mallia, vaan niistä sovitaan yrityksissä tapauskohtaisesti. Korvauksen suuruus voi olla esimerkiksi puolentoista tai kahden kuukauden palkka. Korvauksien maksaminen ei ole poikkeuksellista tilanteessa, jossa yritys lopettaa toimintansa, mutta haluaa sitouttaa työntekijät toiminnan loppuajaksi niin, että tuotanto jatkuu normaalisti.
Hella siirtää Salosta tehtaan tuotannon Romaniaan. 165 työntekijää irtisanotaan kuudessa aallossa ensi elokuusta alkaen.
Malisen suositus aamupäivällä oli on, että tehtaalla palataan neuvottelupöytään mahdollisimman pian ja haetaan ratkaisu, joka tyydyttää henkilökuntaa ja työnantajaa.

1 vastaus: Pro Hellan tilanteesta: Neuvotteluhaluttomuus sitouttamiskorvauksista on poikkeuksellista

  • Herää kysymys, haluaako paikallisjohto pelata omaan pussiinsa. Onko itselle hyvän jatkopestin edellytyksenä mahdollisimman pienet lopettamiskustannukset täällä? Kysynpähän vaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto