Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Salon osaamiskeskuksen johtoon hurja määrä hakijoita

Microsoftin tehdaskiinteistöön Salossa perustettavan osaamiskeskuksen toimitusjohtajuus on herättänyt suurta mielenkiintoa. Tehtävää on hakenut kaikkiaan 70 henkilöä. Hakuaika päättyi sunnuntaina.

Hakijoista suuri osa on Varsinais-Suomesta, mutta hakemuksia on tullut myös muualta maasta ja jopa Suomen ulkopuolelta. Hakijoiden nimiä ei kerrota julkisuuteen, koska julkisuuslaki ei koske osakeyhtiötä.

Salon kaupunki ja joukko yksityisia sijoittajia on perustamassa osakeyhtiötä, joka ostaa Microsoftin tehdaskiinteistön. Kiinteistökauppaa ei ole vielä tehty.

Yhtiön osakkaat kokoontuvat tiistaina päättääkseen, ketkä hakijoista kutsutaan haastateltaviksi. Tavoitteena on, että uusi toimitusjohtaja voisi aloittaa työssään mahdollisimman pian.

 

 

 

7 vastausta: Salon osaamiskeskuksen johtoon hurja määrä hakijoita

  • Toivottavasti ei ainakaan ketään salolaista kaveria tai kaverin kaveria edes harkita.

    Vaikea päätös varmasti, toivottavasti asiantuntevat henkilöt päättämässä jatkoon kutsuttavista.

    • Niin, mitenkähän käy, kun ei hakijoiden nimiä tarvitse kertoa. Eiköhän sinne joku kokkaripoliitikko valita.

    • Salossa ei ole osaamiskeskusta eikä sellaiselle johtajaa ole haettukaan, mutta kiinteistöyhtiö haki johtajaa. Hakijakaarti lienee merkittävän monipuolinen ja siitä löytynee hyvä ehdokas kiinteistöyhtiötä jalostamaan ja markkinoimaan.
      Salon valtuusto päätti 19.12.2016 osallistua kiinteistöyhtiöön 4,5 miljoonalla eurolla, ja tälle uudelle yhtiölle tarvitaan nyt kiireellä toimitusjohtaja.
      Sisälukutaitoa tarvitaan, mutta pöytäkirja ko. valtuuston kokouksesta kertoo asian.
      Samalla päätettiin perustaa osaamiskeskittymä, mutta siihen ei tarvita toimitusjohtajaa, vaan sitä johtaa kaupunginjohtaja ylimpänä virkamiehenä. Kaupunkikehityspäällikkö alaisenaan ohjelmapäällikkö johtaa, ohjaa ja koordinoi hommaa. Käytännön työn hoitelee Yrityssalo Oy toimitusjohtajansa johdolla ja hallituksen puheenjohtajana valtuutettu, hallituksen jäsen Honkanen sekä jäsenenä virkamiehistä kaupunginjohtaja, joka on myös Lounea Oy:n hallintoneuvoston jäsen. Onkohan tässä muuten esteellisyyksiä?
      Kaikki tämä löytyy pöytäkirjasta. Se on hyvä lukea liitteineen, jotta ei synny vääriä mielleyhtymiä.
      Päätökseen liittyvistä asiakirjoista ilmenee, että osaamiskeskuksen perustamisesta luovuttiin. Tosin sitä olisi kannattanut valtaosa valtuutetuistakin, mutta 13 valtuutettua ei kannattanut kiinteistösijoitusta.
      Osaamiskeskittymä on niiden yhtiöiden muodostama yhteisö, jotka sijoittuvat Ms-kiinteistöön.

  • Odotan että vuoden päästä tämä kiinteistö on täynnä vuokralaisia ja että hanke todella ottaa tulta siipiensä alle niinkuin kokoomus ja keskusta ovat vannoneet. Niin kovin halusivat tämän kiinteistön, nyt on aika näyttää. Tarvitaan tekoja, ei puheita!

  • Onhan tällaisista johtajan valinnoista Salossa kokemusta riittävästi. Onkohan nytkin valittu ensin joku konsultti valitsemaan itsensä johtoon ja minkä suuruisella konsulttipalkkiolla?

    Se nyt on varma, että nämä kymmenet hakijat kuuluvat melko pieneen piiriin, etteivät vaan suurelta osin kaupungin päättäjiin viran tai politiikan puolelta?

    • Näin saattaa hyvinkin käydä. Eikö olisi järkevämpää ensin yrittää saada tiloihin niitä yrittäjä-osaajia ja sitten vasta palkata kiinteistöjohtaja. Mitä hän johtaa? Tyhjiä tiloja? Helppo ja varmasti rahakas homma. Ei ihme, että hakijoita on paljon.

  • Salosta yli 20 vuotta sitten poismuuttaneena voin vain todeta että sama tyhmyys ja asioiden ymmärtämättömyys on edelleen ihan siellä salolaisen olemuksen ytimessä. Kirjuutellaan tekstaripalstalle mutta ei ole vaivauduttu ottamaan asioista yhtään selvää. Kateus on kiimaakin suurempi ominaisuus. Siihen kiinteistöyhtiöön haetaan toimitusjohtajaa vissiin sitä varten, että se hankkisi sinne tyhjiin Micrrosoftin tiloihin yrittäjiä. Jotka palkkais salolaisia. Jotta saisitte töitä. Eikä tarttis huudella tyhjiä täällä tekstaripalstalla. Onnea matkaan salolaiset.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto