Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Sata omenapuuta ja juhlatanssiaiset – Suomea juhlitaan Salon seudulla monin tavoin

Lastentarhanopettaja Kaisa Skyttä, kaupunginpuutarhuri Tapio Järvinen ja viestintäpäällikkö Teija Järvelä.

Salon kaupunki juhlistaa satavuotista Suomea koko alkaneen vuoden ajan. Yhtä yksittäistä konserttispektaakkelia tai ilotulitusta ei ole luvassa.

– Sellaiseen meillä ei ole resursseja, ja usein arki onkin parasta juhlaa, sanoo kaupungin viestintäpäällikkö Teija Järvelä.

Kaupunki aikoo juhlistaa arkea muun muassa istuttamalla sata omenapuuta päiväkotien pihoihin. Ajatus syntyi kaupungin viheraluetiimissä.

– Salossa on pitkät perinteet omenoiden kasvatuksessa, ja kaupungissa on edelleen joitain vanhoja omenatarhoja. Omenapuiden istutus on jatkumoa sille. Hyötykasvien kasvatus kaupungeissa on myös asia, josta puhutaan nyt paljon, sanoo kaupunginpuutarhuri Tapio Järvinen.

Varhaiskasvatuksessa asiaan suhtaudutaan innolla. Omenapuu tarjoaisi kukkaloiston lisäksi tekemistä satokaudelle.

– Voisimme lasten kanssa vaikka tehdä omenoista jotain, sanoo lastentarhanopettaja Kaisa Skyttä Torikadun päiväkodista.

Yksittäisistä tapahtumista suurimpiin lukeutuu osaamiskeskuksen avaus. Salon kaupunki on mukana kiinteistöyhtiössä, joka hankkii Meriniityn kännykkäkampuksen omistukseensa. Prosessi on vielä kesken, joten avajaispäivämääräkään ei ole tiedossa.

Somerolla juhlavuoden aloittavat tanssiaiset, jotka pidetään 28. tammikuuta Teeriharjulla. Paikalle saapuu iso big band, ja ajatuksena on tanssia tyylillä satavuotiaan kunniaksi.

– Parhaat päälle, ykköset ylle, vinkkaa kulttuurituottaja Mirka Alhonen Someron Kulttuuri ry:stä.

Lue lisää Salon ja lähikuntien juhlavuoden suunnitelmista keskiviikon Salon Seudun Sanomista

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto