Ylämenu
Menu

Perniössä ammuttu susinaaras oli tiineenä

Salon ja Raaseporin susilaumaan tuskin syntyy uusia pentuja tänä keväänä. Perniössä viikko sitten ammuttu lauman johtajaparin naaras oli kantava.

Ruhon tutkineen Luonnonvarakeskuksen lausunnossa todetaan, että ”alustavan kohduntarkastelun perusteella susi oli ammuttaessa tiineenä”. Tutkijoiden mukaan naaras oli paritellut ja hedelmöittynyt, mutta alkioiden lukumäärää ei pystytty laskemaan.

Ammutulla naaraalla oli ollut pentuja jo aiemmin. ”Kohdun runko-osasta löytyi merkkejä viime kevään synnytyksestä”, Luken lausunnossa sanotaan.

Susijahdin tapahtumista on tehty tutkintapyyntö, jonka mukaan metsästyksessä olisi rikottu riistakeskuksen myöntämiä lupaehtoja. Salon rikoskomisarion Pertti Läksyn mukaan poliisi joutuu esitutkinnassa puntaroimaan, miten metsästystilanteessa katsotaan katkeamaton jäljitys ja miten määritellään välitön läheisyys pihasta.

Salon ja Raaseporin susilauman johtajaparin naaras sai pennut viime keväänä ja oli kantava, kun se ammuttiin.

52 vastausta: Perniössä ammuttu susinaaras oli tiineenä

  • Miksi susia ammutaan niin herkästi? Puuttuuko joltain sulka hatusta. Vrt. usa:ta,
    siellä isompia elukoita lähempänä asutusta.

    • Ihminen on joskus ihan älytön olento! Kuoleman laukauksen ampuneen metsästäjän on nyt aika tulla kaapistaan ulos!

  • Tahallinen teko. Näin saatiin pentue poistettua. Häpeällistä toimintaa. Toivottavasti saavat kunnon tuomiot.

  • Eikös sudella kuuluisi olla vasta kiima-aika, eikä olla jo nyt kantavana?

    • Sekarotuisilla kiima-ajat mihin vuodenaikaan tahansa. Oikealla sudella vasta tulossa.

      • Älä hybridi viitsi… Taas kerran, luulosi ei ole tietoa.

        • Kyllä se vaan niin on että koirien juoksut ja kiimat jopa kolmestikin vuodessa ja susilla vain keväällä maalis-huhtikuussa. Ja se on juuri noin siksi että ne pennut syntyvät loppukeväästä jolloin on jo lämmintä. Eli sekarotuinen naaras.

        • Ymmärrättekö mitä tarkoittaa äärimmäisen tai erittäin uhanalainen eläinlaji Suomessa? Kiima aikojen muutos voi johtua pelkästään väärästä kannanhoidosta ja niiden kehoitusten vastaisten alfojen surmaamisesta, joka on mahdollisesti sekoittanut koko lajin lisääntymisen täällä. Lajin lisääntymiskäytös voi muuttua, jo sen pelkästään pitäisi olla tarpeeksi vahva todiste teille siitä, että susien liian herkkä tappaminen tai väärien yksilöiden tai liiallinen tappaminen Suomessa on hyvin väärä teko luontoa tai tuota lajia kohtaan Suomessa. Luonto löytää kyllä keinot, varsinkin jos on pakko lajin selviytymisen kannalta, onneksi sillä yltiö ahneiden ihmisten takia en minä ainakaan suostu tuota lajia Suomesta menettämään !

    • Aika moraalitonta porukkaa nuo sudet, kun parittelevatkin ihan mielivaltaisesti ja milloin sattuu.

  • Tästä havaitaan, että susien lisääntymistehon täytyy olla parempi kuin koirilla. Monet nartut jäävät astutuksissa tyhjiksi, vaikka optimipariutumisaikaa on seurattu tarkasti. Laumaan voi syntyä silti pentuja, mutta vaikkei synnykään, maailmankaikkeus ei romahda. Ihmissuhteet kannattaisi pitää hyvinä. Se olisi parasta susien suojelua. Sudet itse eivät ole millänsäkään, vaikka ovat ilmeisesti tottuneet aika rauhalliseen ja helppoon elämään. Ihminen on ainoa luontainen vihollinen muiden suurpetojen ohella. Joutoaikana olisi hyvä miettiä, mikä olisi sopiva susimäärä, joka seudulla voisi susien ja ihmisten mielestä olla. Sitäkin kannattaa miettiä, mihin suuntaan susikanta voi lisääntyä. Yksittäisten susien metsästyksen vuoksi sudet eivät kuole sukupuuttoon. On mielenkiintoista huomata, että sudet kuulemma tervehdyttävät peura- ja hirvikantoja saalistaessaan. Ihmiset saalistaessaan joidenkin mielestä epäonnistuvat aina. Olisikohan aika katsella puolin ja toisin vähän avarammin.

  • On se ihme ku kaikki ei tajua asian toista puolta. Jos petoja ei mettästettäis ollenkaa niin paljonko niitä on muutaman vuoden päästä. Toiset joutuu pelkäämään koiriensa puolesta ja itsensäkin jo. Sielä kivikylässä ku asuu niin ei tartte pelätä että joku vois olla uhka ku meet mettään. Ja ku on oikeen vihree niin kai sitä luulee että maito tulee kaupasta ja puut liiteristä. Tervetuloa tänne yöksi mettää. Puhutaan sit aamulla lisää susien suojelusta

    • Minä asun susialueella ja olen täysin susien tappamista vastaan, niinkuin monet muutkin täällä maalla. Emme pidä metsästäjistä, joten puhu vain omasta puolestasi!!!

      • Minä asun koirieni kanssa susialueella, muttei mitään ongelmaa, kun en juoksuta niitä vastuuttomasti irrallaan tai jätä yöksi pihaan oman onnensa nojaan niinkuin en muitakaan perheenjäseniäni.

        Susifanaatikot voisivat muuttaa vaikka Helsingin Kontulaan muutamaksi vuodeksi, voisi olla opettavainen kokemus siitä, mikä laji sitä tässä onkaan se haitallinen ja vaarallinen…

      • Susikanta, kasvaisi 30-40% vuosittain, jos kasvua ei yhtään rajoitettaisi.
        Susien ihmisarkuus on ainoa tapa turvata ihmiset ja lemmikki/tuotantoeläimet jos ja kun kanta käy liian suureksi.

      • Kaikesta ei tarvitsekaan pitää, mutta se on jalo taito osata pitää suunsa kiinni asiasta josta ei tiedä mitään tai ei koske käytännössä.

  • No mitään ei kuitenkaan ole väärin tehty,vaikkakin kaiken maailman pullajussit niin meuhkaavat. Nämät suuret tietäjät tulevat varmuudella kokemaan pettymyksen kun ei rikosta löydykkään.

    • Tämä susien metsästäminen ei ole hallittua, viimeksi meni pantasusi nyt alfa naaras. Pitäisikö metsästysseurojen ensin tarkistaa että kaikki jahtiin lähtevät tietävät mitä ollan menossa kaatamaan. Liedossa Ilmarisissa vuosi/pari sitten nähtiin susi ja kun metsämiehet pääsivät vauhtiin oli näky kuin kaunotar ja hirviö leffasta. Metsästys sääntöjen mukaan mielestäni ok mutta seketä sinne aseen kanssa päästetään on minusta metsästysseurojen vastuulla. Tuomiot sekä seuralle että väärintoimineelle ”metsästäjälle”

  • Kyllä nämä susien pelkääjät ovat melkoisia neitejä! Samat peräkamarin kynäniskat pelkäävät maahanmuuttajia, susia ja ties mitä muuta kun ovat niin herkkiä. Hävettää teidän puolesta! ”En uskalla kulkea metsässä, yhyy yhyy, siellä asuu eläin.” ”Musta mies vie naiset, lapset ja miehetkin kun olen niin kädetön vässykkä, iik yhyy Iiik!”
    Ja kaikki mitä nämä elämän antisankarit pelkäävät omaa pienuuttaan pitäisi sitten ampua tai muuten hävittää…. Voi morjens!

  • Ompa täällä pöljää porukkaa – lukekaa teksti kunnolla: ”Ruhon tutkineen Luonnonvarakeskuksen lausunnossa todetaan, että ”alustavan kohduntarkastelun perusteella susi oli ammuttaessa tiineenä”. Tutkijoiden mukaan naaras oli paritellut ja hedelmöittynyt, mutta alkioiden lukumäärää ei pystytty laskemaan.” Miten tuo näkyy ulospäin? Susia on aivan liian paljon Suomessa ja koko ajan tulee rajan takaa lisää. Siellä metsästys määrät ovat huomattavia eikä sielläkään pystytä pitämään kantaa pienenä. Lisäksi kuinka paljon näistä Suomen susista on puhtaita susia?

  • Eikö sudella ole sama kantoaika? Pennuthan olisi syntyneet maaliskuun alussa? Pnko puhdas susi? Jouti pois.

  • Naarassudet tulevat sukukypsiksi aikaisemmin, noin kahden vuoden ikäisinä ja urokset keskimäärin vuotta myöhemmin. Naarassusi tulee kiimaan helmi-maaliskuussa. Suden kantoaika on 60 – 63 vrk. Susi saa keväällä tai pikemminkin alkukesästä: toukokuussa taikka kesäkuun alussa – pentueen, jossa on tavallisimmin 3 – 6 pentua… Nyt tässä joku ei täsmää ???? väistämättä tulee mieeleen jotta kenenkä koira/koirasusi oli kyseessä ?

    • Ihmettelen samaa asiaa. Jos kyseessä olisi oikea susi, se ei olisi ollut vielä raskaana. Mutta kun kyseessä on hybridi eli koirasusi on tämä mahdollista. Tässä tapauksessa kyseessä on ollut hybridi eli koiran ja suden risteymä, joka pitää välittömästi poistaa. Näin sanotaan EU-direktiivissäkin. Susikantamme on pitkään ollut jo saastunut, mutta tähän asiaan ei kukaan puutu. Oikeat sudet eivät asustele ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä vaan erämaissa. Nämä hybridit ovat jo vuosia lisääntyneet maassamme ja hävittäneet mahdolliset aidot sudet kokonaan. Miten muuten on mahdollista että yli 90% havainnoista tehdään asutusten välittömässä läheisyydessä ja jopa tiheään asutuilla alueilla? Nämä hybridit eivät pelkää ihmistä ja laumat asustelevat kaupunkien/asutuskeskusten läheisyydessä. Tähän on turha kenenkään kommentoida siitä että ihminen on rakentanut ja asuttanut reviirialueet! Oikea susi väistyy ja pelkää ihmistä, hybridit eivät tätä tee.

  • Olen asunut näillä kulmilla missä susista nyt meuhkataan 50v ja pari viimeistä vuotta on susista puhuttu, ja itse kuullut niitten ulvonnan, mikä ei minua miellyttänyt!? Mistä ne tänne tulleet, en ymmärrä, joku tuonut? En heitä kaipaa, ei enää uskalla metsään mennä koirien kanssa. En tiedä mitä pitää sattua, että ymmärretään niitten antaa olla rauhassa metsässä. Koskaan lapsena ei susista kukaan edes puhunut , paitsi koulun luonontiede tunnilla. Pitkät koulumatkat tehtiin kävellen talvisin. Nyt ei uskalleta lapsia yksin päästää ulos? Kyllä niitä vähän pitää peljättää etteivät ihan kesyynny? Kuuluvat varmaan suomenkin luontoon?

  • Lauma ei ole tehnyt mitään vahinkoa, onko tämä valehtelun jalo taito opittu hallitukselta. Lauma on riehunut Kiskossa, 13 lammasta, Kiikalassa ja Suomusjärvellä tappaneet lampaita. Itse asun Lohjalla ja ihan susien hyvinvoinnin takia toivon että eivät koskaan eksy tännepäin.

  • Olisi jännää nähdä kuka kommentoijista erottaa alfanaaraan 2-vuotiaasta naarassudesta? Veikkaan ettei yksikään. Susilaumassa on teoriassa mahdollista, että alfanaaras ja toinen narttususi ovat sisaruksia jos niiden emo (edellinen alfanaaras) on menehtynyt ja yksi lauman nartuista (betanaaras) on on ottanut alfan paikan.

    Ei se alfanaaraan menetys kaada luontoa. Katsotaan tilannetta ensi talvena. Eiköhän samalla laumalla viimeistään silloin ole toinen alfanaaras ja homma jatkuu kuten aina ennenkin.

    Susipopulaatio kasvaa noin 35 – 45 % vuodessa, joten uusia susia kyllä tulee.

    • Nyt kyllä Suden Pohjola on täysin hukassa susiasiassa. Ei ole olemassa mitään betanaarasta laumassa. Tämä kivikautinen teoria on kaadettu ajat sitten. Lauman vanhemmista käytetään nimitystä alfapari, ainoastaan siksi että ihmiset ymmärtäisivät niiden olevan lisääntyvä pari. Hyvin harvoin susilaumassa on sellaista sutta, joka ei olisi alfaparin pentueesta.

      Lauma koostuu alfaparista ja näiden eri-ikäisistä pennuista. Edellisen vuoden pennuista jää yksi tai muutama nuori susi tulevien pentujen hoitajaksi. Eli kaikki sudet ovat sisaruksia keskenään vanhempien lisäksi. Siksi on paha asia, kun alfa menehtyy, vielä kiima-aikana. Tämä yksilö on ehtinyt juuri tulla tiineksi. Näköjään ihmiset eivät ymmärrä, että naaras on juuri äskettäin tullut kantavaksi. Kiima-aika on juuri ehtinyt alkaa ja pari on heti hoitanut homman kotiin. Siksi ei pystytty suoraan sanoa kuinka monta alkiota, koska susi ei ole ollut varmaan edes kahta viikkoa kantavana. Nyt on ollut hyvin leuto talvi ja sen takia kiima on voinut alkaa muutamia päiviä aiemmin.

      On väärin antaa lupia aikana, jolloin sudet ovat Kiimassa. Nyt joko uroksen omista pennuista tulee kiimaan ja uros astuu oman pentunsa tai ei tule uusia pentuja. Hyvin todennäköistä on että alueella on kohta useita yksin kulkevia susia, joiden on vaikeampi saada kunnon saalista metsästä.
      Sudenpentujen kuolevaisuus on suuri, jopa 30-50% pennuista kuolee sairauksiin tai onnettomuudessa jne. Susipopulaatio ei Suomessa kasva, kun niitä tapetaan liikaa. Meidän susien geenipooli on kapea ja tarvitaan lisää susia. Nykyinen määrä ei ole riittävä. Metsästäjä on vaarallisempi kuin susi. Propaganda uhkaa meidän luontoa. Nykyinen johto ei ymmärrä kuinka he tuhoavat luontoa.

      • Kun Suomen susien geenipooli on kapea niin silloinhan juuri pitäisi tehdä tilaa muuttavilla uusille itärajan takaa tuleville susille. Kun nyt vaan parittelevat sukulaistenssa kanssa niin eikun geenipooli vaan kapenee. Susia olisi vähennettäva reilusti että tulisi tilaa uusille muuttaville susille, nyt on rajanpintakin niin täynnä reviirejä ettei sieltä toisten reviirien läpi pääse uusia tulemaan vaan tavatessa sudet tappavat tunkeilijat armotta mikäli kiinni saavat.

  • Tunneperäistä vihaa ja kaunaa, tämä touhu on. Susi on osa Suomen luontoa ja rinnakkaiselo on mahdollista jos halutaan. Ihmisen omaa syytä, että aikoinaan ”kesysusia” syntyi, ahneus oli siinäkin mukana.

  • Yhden mielestä susia pitää ampua, jottei sudet aiheuttaisi vahinkoa. Toisen mielestä sudet kuuluu luontoo, eikä niiitä pidä ampua. Minusta susiasia ei ole ollenkaan noin yksinkertainen. Metsistämme pitää hävittää valkohäntäpeura kokonaan ja puolittaa hirvikanta. Hirvieläimet ovat paljon suurempi uhka niin ihmiselle kuin omaisuudellekin, eikä valkohäntäpeura vieraslajina edes kuulu luontoon. Kolareissa kuolee vuosittain muutama ihminen, loukkaantuu sata ja peltiä rypistyy tuhansista autoista. Lisäkisi punkit ja hirvikärpäset leviää ja yleistyy ja luonto muutenkin yksipuolistuu. Kun tuo asia saadaan kuntoon, voidaan alkaa miettiä susien määrän vähentämistä. Siihen saakka susia ei pidä metsästää ja jos lupia annetaan, ehtojen noudattamista on valvottava.

    • Susi on eläin, johon suhtaudutaan tunteella, vaikka järki olisi parempi vaihtoehto. Jotkut pelkäävät susia, jotkut vihaavat niitä. Toiset pelkäävät susien susien sukupuuttoon kuolemista ja vihaavat metsästäjiä. Totuus ja järkevä suhtautuminen on näiden välissä. Muutama susi asuinpaikan läheisyydessä on oikeastaan pieni ongelma. Toisaalta muutaman suden laillinen tappaminenkaan ei ole kovin kummoinen katastrofi. Aivot voidaan kyllä tahdon voimalla käsittelemään asioita järjellä tunteiden sijaan. Yhtäkkiä voi huomata ahdistuksen helpottavan ja ongelma kutistuu olemattomiin. Asiat saavat järkevät mittasuhteet, kun tunnekuohu laantuu.Olen itse eri mieltä monien kommentoijien kanssa. Nimimerkki Urpon mielestä ekologista riistalihaa täytyisi syöttää pedoille. Järki sanoo, ettei sellainen ole järkevää. Tekee mieli vetää esiin nimimerkki Urpolle omasta mielestä näppärä argumentti: miltä tuntuisi hirvistä ja valkohäntäpeuroista, jos suunnattomiksi paisuneet susilaumat ahdistelisivat niitä herkeämättä, jyrsisivät kintereitä ja roikkuisivat kurkusta. Kyllä asioita voidaan pyöritellä sinne tänne, mutta ainakin susien tiimoilta tulleet konfliktit ovat enimmäkseen tunnetason ongelmia.

      • Minua ei kiinnosta, miltä hirvistä ja valkohäntäpeuroista tuntuu, jos suunnattomiksi paisuneet susilaumat niitä ahdistelisivat. Lihaakaan ei tarvitse pedoille syöttää, vaikka ekologisuudesta on hirvieläinten lihan tuotanto kaukana. Pikemminkin nykytilanteessa voisi puhua ekologisesta katastrofista. Olisi varsin hyvä vaihtoehto, että riistalihat söisi ihminen. Ongelmana on vain se, että riistahallinnon mielestä hirvieläinten määrää ei pidä laskea ekologisesti ja taloudellisesti kestävölle tasolle. Toki lihan tuotannon määrä saadaan tällä tavalla pidettyä korkealla tasolla, mutta niin saadaan vahinkojen määräkin. Susiin liittyen tilanne on sikäli omituinen, että tarvetta susien määrän vähentämiseen perustellaan susista aiheutuvilla vahingoilla. Ilmeisesti tunteilla on tosiaan suuri rooli, mutta päätöksiin vaikuttaa häikäilemätön edunvalvonta, kun vuosittain liikenteessä tuhannet omaisuusvahingot, sata loukkaantunutta ja muutama kuollutta ihmistä ei saa aikaan pyrkimystä vahinkojen välttämiseen. Kuten ei sekään, että hirvieläinten suuri määrä heikentää luontomme monimuotoisuutta ja siten aiheuttaa ihmiselle terveysriskin. Punkkien ja hirvikärpästen vaikutuksista tai metsätaloudelle aiheutuvista vahingoista puhumattakaan. Muutama koira tai lammas on tässä vertailussa täysin yhdentekevä asia.

        • Nimimerkki Urpolla on sorkkaeläinkantojen säätelystä erikoinen käsitys. Lainsäädäntö antaa siihen raamit, kuten muidenkin, jopa uhanalaisten eläinten määrän säätelemiseen. Mistä lienee peräisin sellainen käsitys, että metsästäjät jotenkin metsänomistajien kiusaksi jättävät hirvikantaa verottamatta. Innokkaita metsästäjiä, koiranohjaajia ja koiria olisi tarjolla, mutta kokemus on osoittanut, että yksityismaille ole asiaa, ellei ole metsästysseuran jäsen. Ja juuri yksityismetsänomistajat hermoilevat eniten taimikkojensa puolesta. Riistahallinto päättää lupien määrästä, eivät metsästäjät tai metsänomistajat. Skismaa on jatkuvasti ja aina kaikki kaatuu metsästäjien syyksi. Susia ei saisi metsästää, mutta hirvet pitäisi tappaa sukupuuttoon, etteivät taimikot tuhoudu. Jokin aika sitten suoritettiin raju hirvikannan leikkaus. Lupia myönnettiin jopa enemmän kuin metsästäjät hakivat niitä. Seurauksena oli monin paikoin hirvikato. Varoituksia ei uskottu, eikä havaintoja petoalueiden huolestuttavan alhaisista riistakannoista. Sudet harventavat hirvikantaa ympärivuotisesti. Kesällä vasat päätyvät lisäksi karhujen, ahmojen ja ilvestenkin ravinnoksi. Yleisesti ajatellaan, ettei ilves saalistaisi hirviä, mutta ainakin vasa olisi ilvekselle helppo saalis. Pedon tekniikkana on hätyyttää emää niin, että vasa ja emä erkaantuvat ja käydä sitten vasan kimppuun. Kyllä hirvikanta saadaan petojen avustuksella niin alas, että metsissä näkee useammin petojen jälkiä kuin hirvien. Sellainen pistää ihmisen mietteliääksi. On ihan hienoa, jos sudet saataisiin leviämään sinne missä niitä kaivataan eli runsasriistaisille seuduille. Ellei luonnollinen vauhti riitä, voitaisiin kai turvautua susiparien tai susilaumojen siirtämiseen Itä-Suomesta. Toinen juttu on sitten se, minne niitä kaivataan. Siinä olisi tutkimuksen paikka. Maantieteelliset ja biologiset tosiasiat, mukaan luettuna ihminen, täytyisi ottaa huomioon. Luontoaktivisteille riittäisi puuhaa, jos he kartoittaisivat susille sopivia seutuja.

  • Ihminen on ihmiselle susi elikkä kauheasti huudellaan kyllä susien puolesta tai vastaan ihmissarvoa sen kummemmin arvostamatta. Sama se kuinka paljon loukkaa toista tai toisen näkemystä kuhan saa puolustaa omaa näkemystään.
    Todellisuus näyttää olevan hukassa joillakin yksilöillä (sen kummemmin yleistämättä tiettyä ajattelutapaa kaikkia ”metsästäjiä” tai kaikkia ”susien puolesta puhujia” kohtaan, puhutaan siis vain tietyistä ihmisistä molemmissa ryhmissä). En kannata mielivaltaista susien tappamista, mutta en myöskään mielivaltaista suojelua, mutta pidän sitä tekopyhänä, että eri aluille asuvat ihmiset puolustavat toisten alueiden susikantaa eli asuvat omassa todellisuudessa tietämättä toisen alueen todellisuudesta. Esimerkkinä nyt vaikka pääkaupunkiseudun petoeläinten puolesta puhujat, jotka törmäävät karhuun, ahmaan tai suteen vain Korkeasaaressa ja jos joku yksittäinen yksilö sattuu eksymään pääkaupunkiseudulle, uutisoidaan heti vain ja ainoastaan miten poliisi hakee poikkeuslupaa tappaa eläin, mikä on täysin ymmärrettävää, koska mitäpä se petoeläin söis siellä paitsi koiria, kissoja, kaneja ja jyrsijöitä. Samalla tavalla alueella, vaikka siellä olisi enemmän metsää ja tilaa, jossa petoeläin on oppinut käymään ihmisen kimppuun tai oppinut helppoon ruokaan eli syömään esimerkiksi koiratarhasta, lammaslaumasta tai porotarhasta niin ei sellasta eläintä voi pitää elossa. Eivät petoeläimet lopu luonnosta mikäli niiden kannat eivät kasva niin suuriksi, että niiden luontainen ruoka loppuu eikä kaikille löydy ruokaa.

  • Urpo kirjoitti asiaa!

  • Kyllä susi Suomeen kuuluu, sinne, missä sillä on tllaa l. mahdollisuus pysyä poissa ihmisten ilmoilta. Ihminenkin kuuluu tänne ja meidän taajamat on etelässä, miksi tännekin täytyy tunkea väkisin suurpetoja. Pitääkö minun tai läheiseni olla se ensimmäinen vahinko? Lenkkeily loppui ja sen lopetti suden uloste lenkkipolun varressa, n. 200 m asuinrakennuksestamme. Pimeän aikaan pihallakinkin täytyy kulkea valoissa tai tehokkaiden valaisimien kanssa.
    Pelolle ei oikeesti voi mitään, vaikka millainen susitutkija selittää mitävaan.

  • Koirasusimiehille tietoa: Meidän Alfa-naaraan kiimaverta löytyi ensimmäisenkerran tammikuun 7.
    päivä. Esikiima ja kiima kestävät yhteensä 15-20vrk. Hedelmöitys on tapahtunut ennen 20.päivä tammikuuta.Raskaus kestää 62vrk.Synnytys olisi tapahtunut 17.-19. huhtikuuta. Tämä tieto perustuu viimevuonna tehtyyn taulukkoon. Viimevuonna synnytys tapahtui 20.-21. huhtikuuta.

    Koska Suomi on pitkä maa,on kiima-ajoissa suuria eroja etelän ja pohjoisen välillä. Erot johtuvat ravintotilanteesta ja siitä,että kevät ja kesä tulevat täällä etelässä paljon aiemmin kuin pohjoisempana. Täällä kiima alkaa viikkoa-kahta aiemmin,kuin Köyliössä.Esimerkiksi.

    Sudet parittelevat ahkerasti useita kertoja pitkin esikiimaa ja kiimaa,jolloin tapahtuu hedelmöittyminen.

    Ihmiselle: Meidän lauma ei ole syypää Kiikalan,eikä Suomusjärven tapauksiin,koska ajallisesti se on mahdotonta muiden havaintojen perusteella.Siellä ovat olleet asialla kulkevat sudet.
    Kiskossa lampaat joutuivat tapetuiksi,koska lampaita ei oltu suojattu mitenkään ja sudet saivat käydä siellä rauhassa kahteenkertaan,koska siellä käytiin harvoin katsomassa lampaita,vaikka olivat susireviirillä.

    Suden Pohjolalle tiedoksi: Me kyllä tunnemme/tunsimme meidän lauman yksilöt,koska kuvia ja videoita on paljon tutkittavaksi.On saatu mm. kuva,jossa susi ulostaa ja on otettu näytteet dna tutkimusta varten jälet on mitattu.Laumaa kontrolloidaan kokoajan.

    Riistakeskus koulutti metsästäjiä,ennen jahtia ja luvan myöntäneelle riistapäällikölle luovutettiin
    tunnistustietoa Alfa-parista.Tunarit onnistuivat kuitenkin hoitelemaan lauman tärkeimmän yksilön. Siinä saivat useita susia kerralla.Ovat varmasti kitkeriä,kun kaikista ei ole kalloa ja turkkia seinälle laitettavaksi. Heillä on oikeus saada ne tutkimusten jälkeen.

    • Nippalan laskelman mukaan susi olisi synnyttänyt noin kolme kuukautta hedelmöityksen jälkeen. Hän lienee tarkoittanut, että susi olisi penikoinut maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla. Suomen oloissa sellainen on varmasti harvinaista. Osaako Nippala kertoa suden verieritteitä tutkittuaan, minkä vuoksi tiineys oli alkanut viime vuoteen verrattuna huomattavasti aiemmin, ehkä suunnilleen sudenmetsästysluvan alkamisaikaan?

    • Jos hedelmöitys on tapahtunut 20. tammikuuta, ja raskaus kestää 62 vrk, niin ei ne pennut kyllä synny vasta 17-19 huhtikuuta. Tuolla laskentakaavalla niiden olisi pitänyt syntyä jo n 23. maaliskuuta…
      Onko maaliskuu oikeasti luonnollinen aika suden synnyttää?

  • Koirat eivät tule yhtä helposti kantaviksi nykyään kuin ennen. Tämä johtuu ihmisen ”jalostuksesta”.

    Susi aikatauluttaa kiimaan tulon ja parittelun sen mukaan, missä päin asuu. Tarkoitus on että pentujen ollessa pieniä, on ruokaa helposti saatavilla. Etelässä kevät tulee aikaisemmin kuin pohjoisessa.

  • Susi on niin vaarallinen peto, kun se tappaa heti kun näkee ihmisen, ja ne pitää ampua kaikki heti ja nyt! Hyökkää varmuudella päälle, jos olet samalla neliökilometrillä, ja kuulemma tulevat sisältä asti hakemaan, koska osaavat tiirikoida kuulemma lukotkin. Kuulin tämä tositarinan papaltani.
    No oikeasti metsästäjät haluavat näistä eroon sen takia, kun susi syö hirviä/peuroja ja näin ollen hoitaa luonnollisesti kantoja ja vähentää näin ollen mm. liikenneonnettomuuksia, mutta metsätäjille jää silloin vähemmän syksyllä ammuttavaa.

    • Metsästäjät pelottelevat ihmisiä susista ja saavat aikaan valtavan susivihan/pelon. Milloin viimeksi susi onkaan tappanut ihmisen? Ihminen on pahin peto maapallolla, tappaa ihmisen ja ns. harrastuksena eläimetkin sukupuuttoon.

  • Alueella kun on 7-8 suden lauma, niin siitä kärsii poistaa 30 % ja kanta vaan kasvaa seuraavalla pentueella, ja vielä kun edellisestä pentueesta lähtee se 4-5 sutta uudelle reviirille niin jovain kanta tältä osin jo tuplaantuu, eli kärsii poistaa jokaisesta laumasta vähintään 30 %. Koska tähän ei oteta yksin tai pareina liikkuvia susia ja näihin ei myönnetä ollenkaan lupia ellei tule näitä pihassa häiriöksi käyttäytyviä susia joihin poliisilla on lupa myöntää tappolupa.

    Kyllä nyt taitaa olla kaoirasusi kyseessä, koska on jo tammikuussa ollut kiimassa, mutta mitempä se dnasta saataisiin selville koska kaikki Suomen sudet on samaa sekulilaumaa ja näin ei koirasudet eroa aidosta sudesta muuten kuin Venäjällä oleviin suden pääkalloihin vertaamalla.

    • Laskelmassa on virhe. Synnytys olisi tosiaan ollut Maaliskuun lopulla. Olemme viettäneet maastossa enemmän aikaa ja olleet perusteellisempia,joten ensimmäinen kiimaveri löytyi aikaisemmin tänä vuonna.

      Teen kenttätutkimusta,laboratorio tutkii kerätyt näytteet.

  • Yli viisi miljoonaa suomalaista ei metsästä, laitetaan öykkärit kuriin

  • Elintilaa kaikille ihmetteli mielipiteitäni. Käsitykseni riistahallinnon (ei metsästäjien, kuten virheellisesti väitti edellä minun sanoneen) halusta jättää hirvikantaa verottamatta perustuu tilanteen seurantaan luonnon tilasta huolestuneen metsätalouden harjoittajan ja vuosittain 40 tkm ajavan autoilijan näkökulmasta. Lain mukaan riistahallinto päättää kaatolupien määrästä ja kannan koosta päätettäessä on kuultava sidosryhmiä. Käytäntö on osoittanut, ettei sidosryhmien kuulemisella ole vaikutusta kannan suuruuteen. Jos ELY-keskus ja MTK saisi tahtonsa läpi, kanta olisi puolet nykyisestä. Se olisi perusteltua liikenneturvallisuuden, metsätalouden ja luonnon monimuotoisuuden sekä virkistysarvojen kannalta. Mutta riistahallinnon näkemys metsästysharrastusten edellytyksistä voittaa, koska lain mukaan riistahallinnolla on valta, muttei vastuuta. Lain määritelmää hirvistä aiheutuvaa ”kohtuutonta haittaa” tulkitsee vain alan sisäpiiri. Onko liki 2000 hirvikolaria suojauksista ja alennetuista rajoituksista huolimatta ok? Onko hirvikärpästen leviäminen tänne ok? Onko metsätaloudelle aiheutetut vahingot ja juurikäävän torjunnan mahdottomuus ok? Minusta ei ole, eikä yhdenkään sidosryhmän mielestäkään ole.

    Hirvien sukupuuttoon ampumiseen liittyen nimim. Elintilaa kaikille on ainoa, joka on asiasta maininnut.

    Jokin aikaa sitten (2000-luvun taitteesta alkaen n. 10 vuoden jakso) suoritettu hirvikannan leikkaus tehtiin, koska 1990-luvun lopussa hirvikanta kaksinkertaistui hallitsemattomasti, ilmeisesti riistahallinnon epäonnistuneen organisaatiomuutoksen seurauksena. Tuo piikki aiheutti useita kymmeniä kuolleita sitä edeltävään tilaan verrattuna. Vastuun tästä kantoi hirvikolareissa kuolleet.

    Nyt ollaan hirvien määrässä suunnilleen tuota tilannetta edeltävällä tasolla. Tosin vuodesta 2011 lähtien hirvikolarien määrä on kasvanut yli 50%, joten on syytä epäillä hirvikannan kasvaneen virallisia tilastoja enemmän. Ainakin Liikenneturvan mukaan hirvikanta korreloi vahvasti kolarien määrän kanssa, joten onnettomuustilastot lienee vähintää yhtä luotettava tapa arvioida hirvikantaa kuin laskennat. Mutta jos kannan leikkauksen seurauksena joillain alueilla hirviä on vähän, se ei ole ongelma. Suomessa hirviä kuitenkin riittää ja ne kyllä hakeutuvat uusille alueille. Tällä suunnalla on runsaasti myös peuroja, etenkin valkohäntäpeuroja, joten nälkä ei petoja yllätä. Tosin jos ravinnon määrä vähenee, vähenee myös petojen määrä. Hirvieläinten reilu vähentäminen olisikin muiden positiivisten vaikutusten lisäksi tarpeen huomioida myös susipolitiikassa.

  • Jälleen kerran suojeluväki aiheutti, väärällä ja harhannjohtavalla ilmiannolla yhteiskunnalle turhia kuluja
    Liite poliisi tiedotteesta.
    Susijahti on sujunut Suomen riistakeskuksen myöntämässä poikkeusluvassa mainittujen ehtojen mukaisesti.
    Tutkinnassa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja , joiden perusteella poliisin olisi syytä epäillä rikosta.
    Poliisin toimesta asiassa ei tehdä enempää toimenpiteitä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uutiset
STT
Arkisto