Ylämenu
Menu
Uutiskirje

USA huomion kohteena Münchenin turvallisuuskonferenssissa

Sadat kansainvälisen politiikan asiantuntijat ja tekijät kokoontuvat tänään Münchenin vuotuiseen turvallisuuskonferenssiin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat Donald Trumpin presidenttikauden alkamisen jälkeen Yhdysvaltain edustajat, muun muassa varapresidentti Mike Pence.
Konferenssi alkaa iltapäivällä Saksan puolustusministerin Ursula von der Leyenin ja Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin puheenvuoroilla. Ohjelmassa on myös paneelikeskustelu Euroopan unionin tulevaisuudesta.
Isäntämaasta Münchenissä on mukana muun muassa liittokansleri Angela Merkel. Suomesta konferenssiin osallistuvat presidentti Sauli Niinistö sekä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.).
Julkisten keskustelujen ohella sadoilla konferenssin osanottajilla on ohjelmassaan myös paljon kahdenvälisiä tapaamisia.
Bayerischer Hof -hotellissa pidettävän konferenssin liepeillä aiotaan myös järjestää mielenosoituksia muun muassa sotilasliitto Natoa vastaan.

STT

Kuvat:

Uutiset
STT
Arkisto