Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Hinta ei ratkaise ruokaostoksilla

Suomalaiset ovat hyvin tietoisia ja halukkaita ostamaan suomalaisia elintarvikkeita. Maa- ja metsätalousministeriön viime vuonna tilaama Ruoan arvotus -tutkimus osoitti, että 83 prosenttia kuluttajista selvittää kaupassa, onko elintarvike suomalainen. Tutkimuksen mukaan suomalaiset kuluttajat vaativat elintarvikkeelta ennen kaikkea tuoreutta, maukkautta ja terveellisyyttä. Kuluttajat ovat valmiita maksamaan eniten pienen suomalaisen yrityksen ja oman paikkakunnalla tuotteista.

Lähiruoan arvostus on noussut viime aikoina selvästi. Yhä useampi haluaa syödä ruokaa, jonka alkuperän tietää ja joka on tuotettu eettisesti kestävin periaattein. Ruoan puhtaus ja laatu ovat painavia kriteerejä, kun kuluttaja tekee valintojaan. Merkitystä on myös tuotantoketjulla ja tuotantoeläinten hyvinvoinnilla.
Viime viikolla Brasilian viranomaiset tiedottivat, että kymmeniä terveystarkastajia on lahjottu päästämään myyntiin pilaantunutta lihaa. Tällainen tieto nostaa oikeutetusti kotimaisen tuotannon arvostusta. Esimerkiksi suomalaisen lihan tuotantoketju on läpinäkyvä ja jäljitettävä.

Pelkkä hinta ei ohjaa kuluttajan ostoskäyttäytymistä. Moni haluaa maksaa enemmän, jos saa laadukasta lähiruokaa. Myös Salon tekninen lautakunta on tällä kannalla. Se päätti vastikään, että Salo ei liity valtakunnalliseen KL-kuntahankintojen elintarvikehankintaan. Kaupungin ravitsemuspalvelut kilpailuttaa elintarvikeostot vastaisuudessakin itse, jotta se voi suosia lähiruokaa. Lautakunta piti paikallisuuden tukemista yhteishankinnasta mahdollisesti saatavia säästöjä tärkeämpänä. Ruoan laadusta ei ole takeita, jos hankintojen kriteerinä on pelkkä halpuus.

Salon tekninen lautakunta edellyttää, että tarjouspyynnöissä huomioidaan ruoan alkuperä, lähiruoka, lyhyet toimitusketjut ja paikalliset toimijat. Tämä on perusteltua. Lähellä tuotettua ruokaa ostamalla vahvistetaan myös lähialueen työllisyyttä ja elinvoimaa.
Lähiruoka pitää saada vielä nykyistä paremmin esille, jotta sen ostaminen olisi kuluttajille helpompaa. Muun muassa Somerolle suunnitellaan parhaillaan lähiruokamyymälää. Suoramyynnin lisäämisen ohella lähiruoan menekkiä edistäisi laajempi näkyvyys päivittäistavarakauppojen valikoimissa.










Uutiset
STT
Arkisto