Kemiönsaari teki 870 000 euroa ylijäämää

0

Kemiönsaaren kunnan teki viime vuonna ylijäämää noin 870 000 euroa. Tulos on tyypillinen kunnalle, joka tilinpäätös osoitti nyt kahdeksatta vuotta peräkkäin ylijäämää. Kemiönsaaren vuosikate oli lähes 4,3 miljoonaa euroa. Kunnanjohtaja Anneli Pahta toteaa kunnan onnistuneen hyvin talouden ja toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.
– Vakaa taloudellinen asema auttaa meitä myös sopeutumaan suunnitteilla olevaan maakuntauudistukseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen, hän sanoo.
Kemiönsaaren verotulot kasvoivat arvioitua enemmän. Henkilöstökustannukset ja korkokulut jäivät selvästi arvioitua pienemmiksi.

Kunta vähensi myös velkojaan. Lainaa oli vuoden lopussa 21,24 miljoonaa euroa eli 3 100 euroa asukasta kohden.