Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Kiitti mulle riitti!

JUHA RUUSUVUORI. Suomalaisilla on tulevaisuudessa edessään suuria sosiaalisia ongelmia. Tärkeimpiä niistä on tervehtiminen.
Pitääkö meidän tosiaan oppia katsomaan vastaantulijoita silmiin kaduilla ja tervehtimään iloisesti kaupoissa? Kaikki ovat nimittäin kiilaamassa asumaan kaupunkeihin, ja niissä joutuu koko ajan näkemään muita ihmisiä.
Tällainen kysymys pullahti mieleeni, kun jälleen kerran pidin ulko-ovea auki teini-ikäisille, jotka tulivat perässäni ovesta sisään. Ei taaskaan kiitoksen sanaa, ei edes nyökkäystä.
Aloin ihmetellä, miksi oikein jaksan yritellä tällaista vanhanaikaista kohteliaisuutta. Ehkä aika on jo ajanut minusta ohitse, tuominnut minut kohteliaiden mastodonttien hautuumaalle, jossa vanhat dinosaurukset pokkuroivat toisilleen ja nostelevat hattujaan.

Kohteliaisuus maassamme on vähentynyt samaa tahtia kuin kaikenlainen törkeily lisääntynyt. Pääkaupungin lehdistä saa koko ajan lukea, miten raavaat suomalaismiehet örisevät haukkumasanoja pienille erivärisille tytöille. Eikö ihmisiä enää mikään hävetä? Missä vaiheessa meille on annettu lupa olla sikamainen muille ihmisille?
Ihmettelen kuinka olemme päätyneet tällaiseen yhteiskuntaan, jossa pikkulapsia saa kiusata julkisella paikalla eikä kenellekään tarvitse olla kohtelias. Vielä 60-luvulla meitä lapsia vaadittiin nostamaan lakkia aikuisille, sitähän tekivät aikamiehetkin. Naisille autettiin talvitakit päälle eteisessä ja tuolit alle ruokapöydässä.
Kukaan ei valittanut, että kohteliaisuuden harjoittaminen olisi ollut taakka.
Sitten saapui 70-luku ja tasa-arvo. Siihenkö loppui kohteliaisuus naisia kohtaan? Se oli kai epädemokraattista, kaikkien piti hoitaa vain omat asiansa. Samaan aikaan alkoi kadota tervehtiminen. Enää ei kaupassa tarvinnut sanoa kiitos tai päivää.

Mahtaako kohteliaisuuden loppumisella olla tekemistä yhteisten aterioiden harvinaistumisen kanssa. Ennen ei ollut varaa syödä ravintoloissa, joten piti murkinoida samassa pöydässä perheen kanssa, ehkä jopa vaihtaa muutama sana. Nyt istuvat kaikki perheenjäsenet omissa huoneissaan, lilluvat somessa ja jäytävät jäähtynyttä pizzaa.
Lounaisessa Suomessa on hei-sana onnistuttu säilyttämään. Monilla muilla alueilla päivää-sana on korvattu terve- tai moi-ilmaisuilla. Yleisin tapa on kuitenkin olla sanomatta mitään.
Tuskinpa koskaan palataan siihen agraarimaailmaan, joka vielä löytyy Kemiönsaaren syrjäkyliltä: kaikkia autoja tervehditään. Mutta kiihtyvä kaupungistuminen voisi johtaa siihen, että suomalaiset alkaisivat ottaa kanssaihmisiään paremmin huomioon. Se taitaa vaatia kohteliaisuuskasvatuksen lisäämistä niin kotona kuin koulussa.

Kirjoittaja on Taalintehtaalla asuva kirjailija.

1 vastaus: Kiitti mulle riitti!

  • Kaikkien kannattaisi ymmärtää kohteliaisuuden arvoaan paljon suurempi merkitys ihmisten välisissä suhteissa ja muutenkin yleisessä ilmapiirissä ja viihtyisyydessä. Sehän ei maksa mitään ja on lisäksi uusiutuva luonnonvara. Sitä ei siksi tarvitse säästellä, joten käyttäkäämme kohteliaisuutta vapaasti muiden huomioimiseen. Kohteliaisuus ei ole nöyristelyä eikä makeilua, se on sivistystä.










Uutiset
STT
Arkisto