Salolaisten enemmistö uskoo osaamiskeskittymän synnyttävän työpaikkoja

0

Salolaisten enemmistö uskoo, että Microsoftin entisessä kiinteistössä toimiva osaamiskeskittymä tuo kaupunkiin uusia työpaikkoja. Salon Seudun Sanomien teettämässä mittauksessa tätä mieltä oli 59 prosenttia vastaajista.

– Kuulostaa rohkaisevalta ja vahvistaa käsitystä siitä, että olemme oikealla tiellä, sanoo Salo IoT Park Oy:n toimitusjohtaja Mika Mannervesi.

Kyselyyn osallistui 615 salolaista. Heistä 23 prosenttia vastasi, että ei usko uusia työpaikkoja syntyvän. Mielipidemittaus tehtiin maaliskuun puolivälissä, ja sen toteutti Feelback Oy. Myös Salon Seudun Sanomien vaalikoneeseen vastanneiden ehdokkaiden ja äänestäjien enemmistö uskoo entisessä Microsoftin kiinteistössä toimivan osaamiskeskittymän mahdollisuuksiin.

Salo IoT Park Oy omistaa osaamiskeskittymän kiinteistön. Se siirtyi Microsoftilta salolaiselle yhtiölle viime viikolla. Mannervesi kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon osaamiskeskittymä on herättänyt kiinnostusta.

– Hankkeen taloudellinen kannattavuus on laskettu tietyn käyttöasteen mukaan, ja alkukiinnostus on ollut huomattavasti suurempaa kuin osasimme kuvitella. Eikä kiinnostus rajoitu pelkästään Suomen rajojen sisäpuolelle.

Osaamiskeskittymän yrityksissä työskentelee tällä hetkellä noin 250 ihmistä. Lisäksi alueella on vielä Microsoftin toimintaa ja omissa tiloissaan toimiva Orionin tehdas.

Salon Seudun Sanomien vaalikoneessa päättäjiksi pyrkivät ehdokkaat suhtautuvat osaamiskeskukseen myönteisemmin kuin äänestäjät. Vaalikoneessa esitetään väite: osaamiskeskus houkuttelee Saloon uusia yrityksiä ja synnyttää uusia työpaikkoja. Vastausten perusteella suhtautuminen on enemmän toiveikasta kuin kielteistä. Ehdokkaista 74 prosenttia on väitteen kanssa osittain tai kokonaan samaa mieltä. Eri mieltä on 15 prosenttia.

Eniten osaamiskeskittymään luottavat kokoomusehdokkaat. Heistä lähes kaikki uskovat sen tuovan uutta työtä. Perussuomalaiset ovat kriittisimpiä, ja heistä vähän yli puolet on sitä mieltä, että uusia työpaikkoja ei tule.

Äänestäjistä vaalikoneen väitteen kanssa on samaa mieltä 55 prosenttia ja eri mieltä 34 prosenttia.

Salolaisten enemmistö uskoo, että osaamiskeskittymä tuo uusia työpaikkoja.