Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Kaksi miestä loukkaantui rajussa ulosajossa Perniöntiellä

Kaksi hankolaista miestä loukkaantui henkilöauton rajussa ulosajossa sunnuntaina aamuyöllä puoli kolmen aikaan.

Henkilöauto oli tullut kovaa vauhtia Perniöntietä Salon keskustan suunnasta, ja hieman ennen Mahtinaisentien risteystä se suistui vasemmalle kääntyvässä kaarteessa tien oikealle puolelle ojaan. Ojasta auto lensi noin 30 metrin matkan pellolle ja päätyi katolleen. Tapahtumapaikalla on 60 km/h -nopeusrajoitus.

Henkilöauton sisällä oli kaksi henkilöä puristuksissa, ja pelastuslaitos joutui leikkaamaan autoa, jotta heidät saatiin ulos. Heidät toimitettiin Tyksiin, ja matkustajan paikalla ollut loukkaantui vakavasti.
Kuljettajana toimi vuonna 1999 syntynyt mies, jolla ei ole ajokorttia. Lisäksi hänelle tehty puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja vammantuottamuksesta.

 

 

 










Uutiset
STT
Arkisto