Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Karhu teki Vilppaasta hyppyheittojoukkueen – Korisliigan välierädraama huipentuu perjantaina Salohallissa

Kauhajoen Karhu tasoitti miesten Korisliigan välieräsarjan Salon Vilpasta vastaan otteluvoittoihin 3–3. Karhu päihitti salolaiset edelleen täysin kotivoittojen merkeissä etenevän sarjan kuudennessa osassa pistein 88–77 (43–41).

Vilpas ei saanut ottelussa toteutettua riittävästi tavanomaista hyökkäyspelaamistaan. Karhu onnistui päätösneljänneksellä omissa suunnitelmissaan riittävästi paremmin. Tämän jännityssarjan ratkaisu nähdään Salohallin perjantai-illan huumassa alkaen kello 18.30

Ottelun viisi ensimmäistä minuuttia olivat hieman hermostunutta pelaamista. Molemmat joukkueeet tekivät pari helppoa pallonmenetystä, eikä nautinnollisia hyökkäyskuvioita nähty Karhun Bojan Sarcevicin tarjoamaa ja Austin Hollinsin viimeistelemää alley-oop-donkkia lukuun ottamatta.

Vilpas pääsi kertaalleen elementtiinsä eli nopeaan hyökkäykseen. Sen hyödynsi Okko Järvi Juwan Statenin esityöstä. Järvi teki joukkueensa ainoat pisteet viidessä minuutissa, jonka jälkeen Karhu johti 9–5.

Kotijoukkueen hyökkäyspeli ei pyörinyt erikoisesti, mutta vaikeat heitot onnistuivat alussa kovalla prosentilla. Näihin lukeutuivat kokoonpanoon palanneen Devonne Gilesin pitkän matkan kakkonen ja Samuli Vanttajan kolmonen, joka lähti olemattoman hyökkäyskuvion päätteeksi paikaltaan ja kättä vastaan.

Vilppaan Staten pääsi kuitenkin heittämään kaksi täysin vapaata kakkosta vapaaheittoviivan tuntumasta. Näillä koreilla Vilpas nousi tilanteeseen 14–13.

Salosta oli saapunut pelipaikalle kunnioitettava määrä eli muutamia kymmeniä katsojia. Kunnioitettava sikäli, että peli-iltana vietettiin arkipäivää ja matka Kauhajoelle oli aloitettava aikaisin iltapäivällä.

Kummankaan joukkueen kannattajat eivät vielä alussa päässeet suuremmin juhlimaan. Ensimmäisen neljänneksen päätteeksi tapahtui jo neljäs kotijoukkueen pallonmenetys, minkä seurauksena Karhu johti vain 18–17.

Vilppaalla jäi rutkasti parannettavaa joukkuehyökkäämiseensä: tilastoihin ei merkitty yhtään koriin johtanutta syöttöä. Olkoonkin, että siinä on osuutensa myös tilastoijien ainakin yhdellä nukahduksella.

Korinaluspelaaminen jäi salolaisilla avausneljänneksellä todella vähiin. Al’lonzo Coleman pääsi tekemään ensimmäiset pisteensä toisen kympin alussa.

Vilppaan murheenkryyniksi alkoi muodostua myös levypallopelaaminen. Karhun DeVaugh Washington heitti molemmat vapaaheittonsa ohi, mutta Hollins otti jälkimmäisen seurauksena hyökkäyslevypallon. Washingtonin kakkonen epäonnistui, samoin Hollinsin seuraava kakkonen. Neljännen hyökkäyslevypallon päätteeksi Washington donkkasi korin: 24–19, ja Vilpas aikalisälle.

Vilppaan Matias Ojala onnistui kolmosessa, mutta Mikko Koivistolle tuomittiin heti perään epäurheilijamainen virhe. Washington onnistui toisessa vapaaheitoistaan, mutta seurannut pallonhallinta ei johtanut kotijoukkueen koriin.

Koivisto kuittasi virheensä ja Brandon Edwards puolestaan levypallopelaamisen ongelmat. Edwards nappasi hyökkäyslevypallon, ja Koivisto onnistui toisella kaukoheittoyrittämällään. Vilpas tuli tämän kolmosen myötä 27–27-tasatilanteeseen.

Karhu pääsi edelleen korin alle vastustajaansa paremmin. Vilppaan joukkuevirheet täyttyivät, kun neljännestä oli pelaamatta vielä runsaat kolme minuuttia. Silti Vilpas pysyi mukana ottelussa, ja Juho Nenosen kaksi nopeaa kolmosta veivät sen jopa 37–36-johtoon.

Kauhajokiset antoivat Juwan Statenin heittää rauhassa keskimatkan kakkosiaan. Puoliajan loppua kohti onnistumisprosentti kasvoi kohisten.

Vilppaan viimeinen hyökkäys pelattiin Desmond Williamsille. Vapaa kolmonen ei onnistunut, ja näin Karhu siirtyi puoliaikatauolle niukassa johtoasemassa.

Päävalmentaja Iisalo peluutti joukkuettaan erittäin tasaisesti. Poikkeuksena oli Staten, joka uurasti yli 18 minuuttia. Myös Karhun kahdeksan miehen rotaatio vietti kentällä melko lailla identtisen määrän aikaa. Kotijoukkue vei peräti yhdeksän hyökkäyslevypalloa ja koko levypallotilaston 27–19.

Pallonmenetyksiin syyllistyi huomattavasti useammin Karhu. Vapaaheittojen jakauma 12–0 kertoo tylyä kieltä Vilppaan lähes olemattomasta korinaluspelistä.

Tauon jälkeen jatkettiin edelleen äärimmäisen pienillä marginaaleilla. Karhun matkaa mutkisti joukkuevirheiden täyttyminen vain kolmen minuutin pelin jälkeen. Alkoi Vilppaan etsikkoaika, jossa oli syytä lähteä pyrkimään korille.

Heti ensimmäinen tällainen tilanne näytti onnistuvan, mutta Colemanin heikko ilta jatkui lay-upin mentyä ohi. Toisaalta hän paikkasi tilanteen nopeasti riistämällä pallon ja nostamalla lay-upilla tasatilanteeksi 50–50.

Juwan Staten teki korille pyrkimisen omalla tavallaan. Samuli Vanttaja punnersi hyökkäyslevypallosta korin, mutta se ilo ei kauaa kestänyt. Pallo pelattiin Vilppaan päätyrajaheiton jälkeen Statenille, joka juoksi lay-upin muutamaa sekuntia sen jälkeen, kun pallo oli ensin poimittu Vilppaan korin alta. Kätevää.

Koripallo-otteluihin niin tyypillisiä pisteputkia ei keskiviikkona juuri nähty. Kun mentiin melko lailla vuorovedoin, ei myöskään eroja joukkueiden välille tullut juuri lainkaan.

Lopulta tälläkin neljänneksellä korin alle meni onnistuneesti useammin kotijoukkue Karhu. Melkoinen tilastoharvinaisuus jatkui aina 28 peliminuuttiin asti: Vilpas ei ollut tuossa vaiheessa piipahtanut kertaakaan vapaaheittoviivalla! Lopulta Matias Ojala sinne pääsi, mutta toinen heitoista ei onnistunut: tilanne 58–55 kaksi minuuttia ennen jakson loppua.

Coleman kavensi, ja Vilppaan viimeisessä hyökkäyksessä pelattiin sama kuvio kuin toisella neljänneksellä. Myös tulos oli joukkueelle harmilliseen sama: Williams heitti kolmosen ohi. Näin Karhu pysyi sitkeästi johdossa (58–57) ennen päätösneljännestä.

Taivas alkoi Vilppaan näkökulmasta synketä heti päätöskympin alussa. Ensinnäkin Coleman otti nopeaan tahtiin kolmannen ja neljännen virheensä. Toiseksi Vilpas ei osunut vapaistakaan paikoista, kun taas Karhu osui. Tate Unruh oli jälleen kerran ollut lähes täysin pimennossa, kunnes hän sai heittotilaa. Kolmonen sisään, ja kotijohdoksi muuttui 63–57.

Vilppaan joukkuevirheet täyttyivät vielä nopeammin kuin Karhulla edellisjaksolla: alle kahden minuutin pelaamisen jälkeen. Kauhajoki pääsikin nopeasti kahteen kertaan vapaaheittoviivalle, mutta Järven ajo ja Statenin hyppyheitto pitivät vieraat pelissä mukana.

Järvi alkoi ottaa yhä suurempaa roolia joukkueensa kannattelemisesta. Vapaaheitoista onnistui toinen, mutta viivalle selvitti itsensä myös Devonne Giles. Samalla myös toinen Vilppaan ”isoimmista miehistä”, Brandon Edwards otti jo neljännen virheensä.

Giles onnistui varmasti vapareista, ja Karhun johto venyi seitsemään pisteeseen kuusi minuuttia ennen loppua. Kokoonpanoon kahden ottelun tauon jälkeen noussut Giles alkoi ratkoa ottelua. Coleman ei virhevaikeuksiensa vuoksi uskaltanut puolustaa niin sanotusti iholla, ja Giles ratkoi vuorenvarmalla heittopelillä. Ottelun kuusi peräkkäistä pistettä syntyivät hädin tuskin minuutissa: Karhu johti jo 73–62.​

Lähes epätoivoinen tilanne oli Vilppaalle kuitenkin vain lähes epätoivoinen. Mikko Koivisto onnistui kolmosessaan juuri silloin kun oli miltei pakko, Karhu söhelsi pallon päätyrajasta yli, ja pian Matias Ojala osui kolmosessa. Yhtäkkiä ero oli enää viisi pistettä (73–68), ja pelikellossa aikaa vielä kolme ja puoli minuuttia.

Colemanin viides virhe näki kuitenkin päivänvalon, ja Hollins onnistui vapaaheitoissa. Kun Nenosen kolmonen meni ohi, ja Matias Ojala rikkoi levypallotilanteessa, pääsi vapariviivalle vuorostaan Juho Lehtoranta. Vaikka toinen heitoista meni ohi, oli Vilppaalla jälleen tulenpalava kiire.

Juho Nenonen kavensi vapaaheitoilla 78-72:aan kaksi minuuttia ennen summeria. Lopun alkua oli kuitenkin luvassa, kun Sarcevic vempautti pallon taidokkaasti koriin. Nenonen onnistui vielä kolmosessa (81–75 puolitoista minuuttia ennen loppua). Statenin epäurheilijamainen virhe sinetöi kuitenkin kamppailun.

Joukkueiden heittoprosentit olivat hyvinkin identtiset. Tyrmäävä ero tuli kuitenkin vapaaheitoissa: niitä Karhu heitti 33, Vilpas vaivaiset kuusi. Myös levypalloissa kotijoukkue oli selkeästi parempi (49–38).

Vilppaan paras pistemies oli valtavan määrän kahden pisteen hyppyheittoja ottanut Staten (18). Nenosen (15) tarkkuus kolmosissa oli sitä luokkaa, jota sen olisi voittoon riittääkseen pitänyt olla muillakin Vilppaan pelaajilla.

Devonne Giles pääsi hyödyntämään kahden edellisottelun huiliaan nousten 23 pisteellään kentän kuninkaaksi.

Devonne Giles (oik.) teki paluun ottelusarjaan tavalla, jota Karhun leirissä häneltä toivottiin: ratkaisemalla kamppailun.

Devonne Giles (oik.) teki paluun ottelusarjaan tavalla, jota Karhun leirissä häneltä toivottiin: ratkaisemalla kamppailun.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto