Ylämenu
Menu
Uutiskirje

SalPa starttaa lauantaina jalkapallon miesten Kakkoseen nuorella, mutta potentiaalisella joukkueella

Salon Palloilijat kasvattaa voimassa olevaa Suomen ennätystään aloittamalla jo 16. peräkkäisen kautensa jalkapallon miesten Kakkosessa. SalPan avausottelu pelataan lauantaina kello 17 Leppävaaran tekonurmikentällä, jossa vastaan asettuu FC Espoo.

Kakkosen B-lohkoon lähdetään enemmän kuin arvoituksellista asetelmista. Tampereen Pallo-Veikot on ykkössuosikki ja Musan Salama kakkossuosikki, mutta näiden jälkeen tulee iso nippu joukkueita lähtökohtaisesti hyvin pienillä marginaaleilla toisiinsa. Vastaavasti alakerrassa EsPa, FC Jazz, Peimari United ja Nummelan Palloseura ovat haastavan kauden edessä.

SalPa lähtee kauteen kenties ennätyksellisen nuorella joukkueella. Etenkin Lucas Gabrielsson ja kovaa vauhtia tervehtyvä Santeri Peltola ovat kuitenkin Kakkosen tasolle erittäin hyviä pelaajia. Materiaalin kapeuteen ”Joutsenet” eivät tule tällä kaudella kompastumaan – päinvastoin. Ainakin alkukaudella useampia pelaajia jää otteluissa kokoonpanon ulkopuolellekin.

Harjoitusotteluissa salolaisten tulokset ja peliesityksetkin vaihtelivat äärilaidoilta toisille. Kokoonpanot poikkesivat kuitenkin ottelusta toiseen paljon toisistaan, ja toisaalta samankaltaista ailahtelua nähtiin talven mittaan lähes kaikilla tulevan kauden lohkokumppaneilla. Senkin takia voimasuhteiden ennakointi on poikkeuksellisen vaikeaa.

SalPa aloittaa kauden kotiottelunsa Salon Urheilupuiston tekonurmikentällä. Jos urheilupyhätön yläkentän remontti jatkuu nykyisellä hyvällä tahdilla, tapahtuu siirtyminen niin sanotulle ylänurmelle elokuun aikana. Kauden ensimmäisen kotiottelunsa SalPa pelaa ensi viikon perjantaina.

Kakkosessa pelataan kaksinkertainen sarja. Lohkovoittaja etenee nousukarsintaan samoin kuin kolmesta lohkosta eniten pisteitä keräävä lohkokakkonen. Lohkojen kolme viimeistä joukkuetta putoaa Kolmoseen.

Kakkosen lohko B, SSS:n arvio loppujärjestyksestä:
1) Tampereen Pallo-Veikot
2) Musan Salama (Pori)
3) Salon Palloilijat
4) Käpylän Pallo
5) Tampere United
6) FC Espoo
7) Bållklubben-46
(Raasepori)
8) FC Viikingit (Helsinki)
9) Etelä-Espoon Pallo
10) FC Jazz (Pori)
11) Peimari United
(Paimio, Sauvo)
12) Nummelan Palloseura

Elmo Heinosen edustama SalPa ja FC Espoo aloittavat kautensa lauantaina.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto