Tukholma palaili arkeen – poliisi kehotti edelleen välttämään keskusta-alueita

0

Tukholman keskustassa oli lauantaina päivällä liikkeellä paljon suomalaisia risteilymatkustajia. Moni heistä vieraili myös perjantaisen terrori-iskun tapahtumapaikan läheisyydessä.
– Onhan tässä aika järkyttynyt. Mietimme tuossa, tulemmeko laivalta maihin vai emme, mutta sitten päätimme, että tulemme kuitenkin, kertoi hyvinkääläinen Kaisa Räsänen STT:lle Åhlensin tavaratalon tuntumassa puoliltapäivin.
Räsänen oli tullut Tukholmaan Helsingin-laivalla, ja hänen suunnitelmissaan oli tehdä kierros kaupungilla.
– Laivalla ei vielä tajunnut tätä samalla tavalla kuin nyt tässä (tapahtumapaikan läheisyydessä). Se konkretisoitui enemmän, hän sanoi.
Åhlensin läheisyyteen kukkia tuonut tukholmalainen Maud Berg arvioi, että iskua kaupunkiin osattiin odottaa ja että sen arveltiin olevan vain ajan kysymys.
– Mutta ruotsalaisena on toki vaikea ymmärtää, että sittenkin tällaista voi tapahtua täällä. Tämä koskettaa minua hyvin syvältä, sanoi Berg STT:lle.

Tukholman kuorma-autoiskusta epäiltynä on pidätetty yksi mies. Ruotsin syyttäjäviranomaiset kertoivat perjantaina ja lauantain välisenä yönä, että mies on pidätetty todennäköisin syin epäiltynä terroristisista murhista.
Poliisi uskoo miehen ajaneen iskurekkaa. Rekasta löydettiin vahvistamattomien viranomaistietojen mukaan myös omatekoisen pommin sisältänyt reppu. Pommi ei räjähtänyt, mutta epäilty iskijä sai räjähteestä palovammoja.

Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään keskusta-alueita. Viranomaisten mukaan iskun selvittely jatkuu edelleen ja poliisi saattaa joutua laajentamaan eristysalueita.
Poliisin mukaan kyseessä ei ole ehdoton käsky vaan pikemminkin vetoomus epäselvyyksien välttämiseksi.

Liput liehuivat puolitangossa Ruotsin valtiopäivätalon edessä lauantaina. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto