Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Tukholman iskusta epäilty oikeuden eteen – esitetään vangittavaksi

Tukholman perjantaisesta terrori-iskusta epäiltyä esitetään tänään vangittavaksi Tukholman käräjäoikeudessa. Poliisin mukaan epäilyt Rahmat Akilovia vastaan ovat hyvin vahvat. Poliisin mukaan tähän viittaavat kuulustelut, tekniset todisteet ja valokuvat.
Akilovin epäillään kuljettaneen kuorma-autoa, joka ajoi ihmisten päälle Tukholman ydinkeskustassa. Iskussa kuoli neljä ihmistä, ja yhdeksän loukkaantunutta on yhä sairaalahoidossa. Akilov otettiin kiinni viisi tuntia iskun jälkeen.
Akilov on 39-vuotias uzbekki. Hän anoi vuonna 2014 Ruotsista oleskelulupaa, mutta hänelle ei myönnetty sitä. Joulukuussa Akiloville annettiin neljä kuukautta aikaa poistua maasta. Kun näin ei käynyt, hänet etsintäkuulutettiin helmikuussa, mutta poliisi ei löytänyt häntä.
Poliisin mukaan Akilov on osoittanut kiinnostusta ääri-ilmiöihin kuten terrorijärjestö Isisiin, mutta mikään ei ole aiemmin viitannut siihen, että hän ryhtyisi terroritekoon.

STT

Kuvat:










Uutiset
STT
Arkisto