Kylmää vettä jätevoimalalle

0

Saloon suunniteltu jätevoimala on vaikeuksissa. Kolme vuotta sitten hyväksytty sopimus on kaatumassa valituskierteen jälkeen. Osapuolilla on erilaiset käsitykset sopimuksen voimassaolosta.
Lounaisen Suomen jätehuoltoyhtiöiden hankintarengas kilpailutti jäteratkaisun vuonna 2014. Kilpailun voitti Ekokem, joka tarjoutui rakentamaan 110 000 tonnia polttokelpoista jätettä hyödyntävän jätevoimalan Salon Korvenmäkeen.
Investoinnin arvo on 100 miljoonaa euroa, ja se olisi tuonut Saloon useita uusia työpaikkoja.

Yksityinen jätehuoltoyritys valitti hankintarenkaan päätöksestä markkinaoikeuteen, joka hyväksyi valituksen.
Hankintarengas puolestaan valitti markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO hylkäsi alkuperäisen valituksen ja palautti hankintapäätöksen voimaan maaliskuun lopussa.

Laillista estettä jätevoimalan rakentamiselle ei siis enää ole, mutta kolmen vuoden valitusrumba on olennaisesti muuttanut tilannetta. Valituskierrosten aikana Ekokemin omistus on vaihtunut, ja yhtiö on nyt osa Fortumia.
Kiistan ydin koskee aikarajaa. Fortum laskee, että tarjous oli voimassa kaksi vuotta ja ajanlasku alkoi sopimuksen allekirjoituksesta. Jätehankintarengas taas katsoo, että tarjous on hyväksytty sopimusaikana ja sopimus sitoo edelleen Fortumia.
Jätevoimalahanke uhkaa mennä taas oikeuteen, jossa vastakkain ovat hankintarengas ja Fortum.

Selvyyttä jäteratkaisuihin joudutaan odottamaan pahimmassa tapauksessa vielä vuosia. Oikeuskäsittely vaatii aikaa, eikä helppoa korvaavaa ratkaisua ole näkyvissä.
Fortumin tiukka linja kertoo siitä, että yhtiö ei pidä pelkästään jätteiden polttoon rakennettavaa voimalaa enää kannattavana. Fortum toivoo uutta kilpailutusta, jossa se voisi tarjota erilaista vaihtoehtoa uusilla ehdoilla.
Jos kilpailutukseen joudutaan, edessä on pitkä prosessi. Tarjouspyyntöjen ja päätöksenteon jälkeen voidaan odottaa taas uutta valituskierrettä.
Nopeimmin asia etenisi, jos hankintarengas ja Fortum pääsisivät sopuun jo hyväksytyn sopimuksen toteuttamisesta. Se ei kuitenkaan näytä mahdolliselta vaihtoehdolta.