Laululla tukea Hermannissa myös uudelle opetussuunnitelmalle

0

Vaikean Queenin Bohemian Rhapsodyn solisteina lauloivat Jasmin Oksanen (vas.), Sofia Salminiemi. Säestäjinä toimivat Hermanni House Band ja Salon Viihdelaulajat.

”Is this the real life?” Vaiko fantasiaa? Kysyivät Salon viihdelaulajat, Hermannin bändi sekä solisteina Queenin Bohemian Rhapsody:ssä laulaneet Hermannin oppilaat Sofia Salminiemi ja Jasmin Oksanen. Vastaus kysymykseen: Hermanni-festarit oli täyttä  totta, ja sääkin keväisen aurinkoinen. Picnic-festari tarjoili oppilaille musiikkia, pihapelejä, sumopainia ja rentoa yhdessäoloa.

Salon Viihdelaulajien puheenjohtaja Mia Blomqvist kertoo ajatuksen yhteiskonsertista tulleen tavallaan uuden opetussuunnitelman kautta.
– Uusi opetussuunnitelma painottaa sitä, että pienestä pitäen opetellaan toimimaan yhteiskunnassa ja sen monien järjestöjen kanssa. Ajatus kuulosti meistä mukavalta, Blomqvist kertoo.
Niinpä Viihdelaulajat rakensivat keväälle ohjelmaa siten, että maaliskuussa toteutettiin musikaalia Uskelan alakoulun kanssa ja nyt konsertoitiin Hermannin yläkoulun kanssa.
– Ja syksyllä on vuorossa yhteistä kuorolaulua Salon lukiolaisten kanssa, Blomqvist sanoo.

Lue lisää 25.5.2017 lehdestä