Oman kylän ylpeydet osa 7/10: Joroisten Härkä kumosi todennäköisyydet kovalla työllä

0

Jukka Hentunen kuului Suomen World Cup -finaaliin edenneeseen joukkueeseen syksyllä 2004. Kuva: Turun Sanomat/Jane Iltanen

Viime viikolla päättyneissä jääkiekon MM-kisoissa pelanneita Leijonia moitittiin mediassa ja kotisohvilla värittömäksi ryhmäksi.

Passiivista ja riskitöntä jääkiekkoa pelanneesta joukkueesta ei pompsahtanut esiin ainuttakaan todellista kansan villitsijää ja lemmikkiä, joka paikkaisi rajallista taitotasoaan hurjalla yrityksellä ja rajattomalla itseluottamuksella.

Katsellessani steriiliä pakittelua mieleni palasi väkisinkin 2000-luvun alkuun ja Leijonaan, joka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä raivasi tiensä parikymppisestä divarijyrästä maajoukkueen vakiokasvoksi ja jokakeväisen MM-turnauksen kestosuosikiksi.

Samalle Leijonalle kukaan ei tullut koskaan sanomaan, ettei hänestä yksinkertaisesti voi tulla Leijonaa – tai sitten tämä Leijona ei yksinkertaisesti ymmärtänyt kuulemaansa.

Tämä Leijona ei tuhlannut kaukalossa energiaa anteeksipyytelyyn, vaan painoi menemään aina kaasu pohjassa, oli vastassa sitten Kazakstanin käsille hakkaajat, Kanadan krapulaiset supertähdet tai Ruotsin organisoitu trap.

Ja jos ollaan tarkkoja, niin eihän tämä Leijona ollut edes Leijona, vaan Härkä.

Joroisten Härkä.

Jos ajatellaan suomalaisen maajoukkuepelaajan normaalia leijonapolkua arvokisoihin, niin 20-vuotiaana hänen tulisi olla nuorten arvokisoja kolunnut hyvän tason liigapelaaja.

Jukka Hentunen täytti 20 vuotta toukokuussa 1994. Hän oli juuri päättänyt kautensa II-divisioonassa varkautelaisessa Warkis-joukkueessa, jossa hän teki 16 ottelussa 13 tehopistettä ja edessä oli toinen kausi II divisioonaa. Vain muutamaa vuotta aiemmin Hentunen oli pelannut Puurtilan Kisa-Pojissa pesäpallon Ykkössarjaa.

Jos joku olisi tuossa vaiheessa sanonut, että sama Hentunen muuten debytoi Leijonissa viiden vuoden kuluttua, sitä ei olisi pidetty edes hyvänä vitsinä.

Varkaudesta Hentusen tie vei I divisioonaan ja jyväskyläläiseen kulttiseura Diskokseen, jossa kausi sujui piste per/peli tahdilla. Jyväskylästä matka jatkui Kokkolaan ja Hermekseen, jossa Hentunen vakiinnutti kahden kauden aikana asemansa hyvän tason I divisioonan pelaajana.

Syyskuussa 1998 Hentunen teki liigadebyyttinsä Hämeenlinnan Pallokerhossa, toukokuussa 1999 Hentunen täytti 25 vuotta  ja marraskuussa 1999 hän puki päälleen ensimmäistä kertaa Suomen maajoukkueen pelipaidan.

Täysin vertaansa vailla olevaa pyrähdystä divarijyrästä maajoukkuepelaajaksi ei voi selittää yhdellä sanalla. Jos kuitenkin on pakko käyttää vain yhtä sanaa, niin se sana on Teletapit.

HPK:n päävalmentaja Teijo Räsänen nimittäin kokosi HPK:n ykkössentterin Niko Kapasen rinnalle ketjun Hentusesta ja Timo Pärssisestä. Tuhoa kylvänneelle ketjulle oli luonnollisesti keksittävä lempinimi. Kun MM-kaukaloista tuttu leijonavitja Tupu–Hupu–Lupu (PeltonenKoivuLehtinen) oli vielä tuoreessa muistissa, Pärssinen–Kapanen–Hentunen-troikka sai nimensä siihen aikaan suositusta BBC:n psykedeelisestä lastenohjelmasta.

Lempinimi oli osuva, sillä Hentunen ja Pärssinen olivat vain 178-senttisiä, Kapanen vielä kolme senttiä lyhyempi.

Ketjun työnjako oli selvä. Älykäs ja verkkainen Kapanen oli kolmikon aivot, liukas Pärssinen sähisi kulmissa isompiensa joukossa ja suoraviivainen Hentunen kaatoi miestä kuin heinää.
Yksi liigahistorian tehokkaimmista ketjuista pääsi sellaisenaan maajoukkueeseen. Leijonissa kolmikosta – etenkin Hentusesta – tuli nopeasti koko kansan suosikki.

SM-pronssiin päättynyt 45 tehopisteen liigakausi 1999–2000 ja myös pronssiin päättynyt arvokisadebyytti vuoden 2000 MM-kisoissa Pietarissa poikivat Hentuselle NHL-varauksen Calgaryyn. Hentunen siirtyi HPK:sta kuitenkin yhdeksi kaudeksi Jokereihin ennen siirtymistään rapakon taakse.

Hentusen NHL-ura jäi vain 38 ottelun mittaiseksi. Calgary kauppasi Hentusen kesken kauden Nashvilleen, josta Hentunen siirtyi takaisin Jokereihin.

Jokereista matka jatkui Sveitsiin, jossa Hentunen pelasi jatkoi piste per/ottelu -tahdissa neljä ja puoli kautta. Lokakuussa 2007 jo 33-vuotias Hentunen siirtyi ensimmäisten suomalaiskiekkoilijoiden joukossa Venäjän KHL-liigaan ja Ak Bars Kazaniin. Syykin oli selvä: Hentunen kuittasi silloisten lehtitietojen mukaan vajaasta kaudesta Kazanissa miljoona dollaria.

Venäjän mestaruuden Kazanissa voittanut Hentunen palasi kuuden vuoden tauon jälkeen Suomeen ja tuttuun Jokeri-nuttuun syksyllä 2009. Uransa kaksi viimeistä kautta hän pelasi kotiseudullaan kuopiolaisessa KalPassa, vain 90 kilometrin päässä Joroisista. Hentunen päätti uransa 38-vuotiaana keväällä 2013.

Hentusen myöhään alkaneen, mutta lopulta pitkäksi venyneen ammattilaisuran parhaat saavutukset tulivat Suomen paidassa. Hentunen pelasi Leijonissa 158 ottelua, jotka sisälsivät kuudet MM-kisat, yhdet olympialaiset (2006) ja yhden World Cupin (2004). Hentusen palkintokaapista löytyy neljä MM-mitalia (kaksi hopeaa ja kaksi pronssia) ja olympiahopea.

Uransa päättymisen jälkeen Hentusen kotikunta Joroinen halusi muistaa oman kylän ylpeyttään nostamalla hänen pelipaitansa kattoon.

5 000 asukkaan eteläsavolaisessa kunnassa ei ole jäähallia, joten Hentusen paita nostettiin kunnan urheilutalon seinälle. Saman urheilutalon vieressä sijaitsevassa ulkokaukalossa Hentunen hioi nuorena kloppina kiekkotaitojaan.

Vaikka Hentusen urasta jäi puuttumaan se kirkkain kruunu, on mies silti elävä esimerkki siitä, miten kova työ voi voittaa todennäköisyydet.

– Omaan taustaani nähden ei sitä vielä 16-vuotiaana, tai vielä 20-vuotiaanakaan, tarvitse olla missään supertähtiluokassa. Kova työ mahdollisti itselleni oman urani. Näen, että pystyn oman urani kautta kertomaan pojille paljon hyviä asioita, KalPan juniorivalmentajana toimiva Hentunen kertoi Ylen haastattelussa toukokuussa 2015.

Lähteet: www.eliteprospects.com, Hockey Hall of Fame Finland, Yle Urheilu.

 

Salkkari esittelee juttusarjassa urheilijoita, joiden lempinimi on tehnyt suomalaisesta kunnasta, kaupungista tai kaupunginosasta tunnetun.

 

Aikaisemmat osat:

Osa 6/10: Sasu Salin – Malmin Roskisdyykkari

Osa 5/10: Mika Halvari – Kemin Keiju

Osa 4/10: Olli Mäki – Kokkolan Leipuri

Osa 3/10: Teemu Tainio – Tornion Terrieri

Osa 2/10: Jarkko Immonen – Rantasalmen Sulttaani

Osa 1/10: Jorma Kinnunen – Äänekosken Pikkujättiläinen