Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Presidentti Niinistö hakee jatkokautta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Presidentti Sauli Niinistö lähtee hakemaan jatkokautta presidenttinä.

Niinistö kertoo mittauttavansa kannatuksensa valitsijayhdistyksen kautta. Niinistö kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa. Presidenttiehdokkuuteen tarvitaan 20 000 kannattajakorttia.
Presidentinvaalit käydään tammikuussa. Niinistö kertoi tiedotustilaisuudessa, että hän on puhunut asiasta myös kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa.
– Kokoomuksella on täysi valtuus nimetä kenet tahansa viralliseksi presidenttiehdokkaakseen. Pidän kiinni siitä, että jos valitsijayhdistystä ei saada kasaan, mitäpä minä niissä vaaleissa tekemään, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia on johdonmukaisesti supistettu. Hänen mukaansa tästä on seurannut se, että presidentti on siirtynyt kauemmaksi puoluepolitiikasta.
Niinistö arvioi myös ulkopoliittisen ympäristön muuttumista hänen ensimmäisen presidenttikautensa aikana. Hänen mukaansa ulkopoliittisen ympäristön arvattavuus on heikompi kuin viisi vuotta sitten.

Presidentiltä kysyttiin myös hänen terveydentilastaan. Niinistö sanoi, että hänen lääkärinsä mukaan terveydentilaa kuvataan siten, onko siitä haittaa viranhoidolle.
– Ei ole ollut kovin paljon kerrottavaa, jos lähtökohta on, että mies on terve.

Presidentti Niinistö on syntynyt Salossa.

Tähän mennessä kolme puoluetta on nimennyt presidenttiehdokkaansa. Keskustaa edustaa kansanedustaja Matti Vanhanen, vihreitä kansanedustaja Pekka Haavisto ja vasemmistoliittoa europarlamentaarikko Merja Kyllönen.
SDP:llä ei edelleenkään ole presidenttiehdokkaastaan mitään tiedotettavaa. Puolue kertoo ilmoittavansa ehdokkaansa sitten, kun ilmoitettavaa on.

Selkeä enemmistö suomalaisista on kannattanut Niinistön asettumista ehdolle. Verkkouutisten huhtikuussa julkaiseman kyselyn mukaan 82 prosenttia suomalaisista kannatti Niinistön asettumista ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa. Lähes puolet vastanneista arvioi Niinistön hoitaneen tehtävänsä erittäin hyvin ja 40 prosenttia melko hyvin.
Kysely koostui 1 006 haastattelusta ja sen toteutti Kantar TNS. Virhemarginaali oli noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. (STT)

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto