Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Rasitusmurtumasta kärsivä Ankkurin suunnistaja Mikko Sirén sivussa koko kesän

Rasitusmurtuma ristiluussa pitää Angelniemen Ankkurin maajoukkuesuunnistajan Mikko Sirénin rasteilta poissa pitkään. 27-vuotias Sirén ei ole vielä pystynyt avaamaan kisakauttaan, ja häneltä jää vamman takia varmuudella väliin myös kesän päätapahtumat Joensuu-Jukola ja Viron MM-kisat.

– Vamma diagnosoitiin kuukausi sitten. Joudun olemaan sivussa syksyyn asti. Ristiluun rasitusmurtumaa esiintyy jonkin verran suunnistajilla ja juoksijoilla, Sirén kertoo.

– Totta kai harmittaa paljon. MM-kisat olivat tavoitteena. No, ensi vuonna on uudet MM-kisat ja loppukaudesta vielä SM-kisojakin.

Sirénin pääasiallisena harjoitusmuotona nyt kesän ajan on pyöräily.

– Noin kuukauden päästä pystyn ottamaan ehkä juoksuaskeleita, Sirén uskoo.

Sirén on edustanut Suomea EM- ja MM-tasolla vuosina 2014 ja 2016. Viime vuonna Ruotsin Strömstadissa Ankkurin kasvatti eteni tähänastisen uransa parhaaseen sijoitukseensa arvokisoissa henkilökohtaisesti, kun hän oli pitkällä matkalla 13:s.

Yösuunnistuksesta Sirén on saavuttanut SM-kultaa ja -hopeaa 2013 ja 2014 sekä keskimatkalta SM-hopeaa 2014.​

Suunnistuskausi käynnistyy Angelniemen Ankkurin Mikko Sirénin osalta vasta syksyllä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto