Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Kesäduunareiden neuvontapuhelimeen on soitettu hieman vähemmän kuin viime vuonna – erityisesti palkat puhuttavat

Kesätyöntekijöiden neuvontapuhelimessa on käsitelty tänäkin kesänä samoja asioita kuin aiempina vuosina. Soittoja neuvontapuhelimeen on kuitenkin tullut hieman vähemmän kuin viime vuonna.
– Tänä kesänä soittoja on otettu vastaan 237, kertoo Kesäduunari-infon neuvoja Sari-Anne Salminen.
Hänen mukaansa eniten soittoja tulee kaupan alan sekä majoitus- ja ravitsemusalan kesätyöntekijöiltä. Kauppa on Suomen suurin yksityinen työllistäjä. Majoitus- ja ravitsemusalalla on kesäisin paljon sesonkiluonteista työtä.
– Soitot käsittelevät enimmäkseen palkkoihin liittyviä kysymyksiä, Salminen sanoo.
Salmisen mukaan esille nousevia kysymyksiä ovat muun muassa se, onko työsopimuksesta ilmenevä palkka oikein tai onko puuttunut joitakin lisiä.
– Työsopimuksessa on voitu sopia, että lisät kuuluvat peruspalkkaan. Se ei tietenkään ole mahdollista, vaan lisät on aina maksettava peruspalkan päälle, Salminen kuvaa esille nousevia ongelmia.

Työvuorokysymykset esillä

Myös sairauslomakorvauksista tulee paljon kyselyjä. Työvuorokysymykset ovat niin ikään esillä.
– Jo vahvistettuja työvuoroja saatetaan perua yksipuolisesti, mikä ei mene lain kirjaimen mukaisesti. Työnantajalle jää palkanmaksuvelvollisuus vaikka peruisikin yksipuolisesti työvuoron, Salminen huomauttaa.
Paljon esillä olleita nollatuntisopimuksia on sen sijaan noussut esiin neuvontapuhelimessa vain muutamia. Nollatuntisopimus tarkoittaa sitä, että työntekijän pitää olla valmis tulemaan töihin, mutta työnantajalla ei ole velvoitetta tarjota töitä tietyllä ajanjaksolla.
Kesätyöntekijöiden neuvontapuhelinta ylläpitävät palkansaajajärjestöt SAK, STTK ja Akava.

STT

Kuvat:










Uutiset
STT
Arkisto