Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Lisää painolastia

Maailman johtava suurvalta on Yhdysvallat ja sen valtionpää maailman vaikutusvaltaisin yksittäinen ihminen. Sen takia on äärimmäisen häkellyttävää seurata presidentti Donald Trumpia koskevia uutisia.

Myrskyn silmässä ei tällä kertaa ole ihan suoraan presidentti Trump, vaan Donald Trump Jr., presidentin poika.
Nyt on olemassa varma ja presidentin pojan itsensäkin julkisuuteen antama tieto, että hän on presidentinvaalikampanjan aikana ollut tekemisissä venäläisen tahon kanssa toiveissa saada Hillary Clintonille haitallista tietoa, joka auttaisi Donald Trumpia tämän vaalikampanjassa.
Asian ydin on se, että Trump Jr. oli osa vaalikampanjaa, ja kampanjan mahdollisia yhteyksiä venäläisiin tutkitaan kuumeisesti. Presidentti Donald Trump on kiistänyt tällaiset yhteydet. Kuvaan sopii, että Trump on antanut kiitosta pojalleen asian avoimesta kertomisesta ja myös se, että hän on ollut kerrotuista asioista näihin asti täysin tietämätön. Mikä tässä on totta?

Trumpin valinnasta lähtien eri tahoilla on arvuuteltu, minkälaisia myrskyjä Trumpin eteen vielä tulee. Tähän on antanut aihetta myös Trump itse toimintavavoillaan, joihin Yhdysvaltain presidentin kohdalla ei ole totuttu.
Arvuuttelu jatkuu. Pisimmälle menneet kysymykset ovat koskeneet sitä, voiko Trump edes pysyä virassaan kautensa loppuun. Tätä ovat kysyneet myös kokeneet ja arvostetut politiikan asiantuntijat Trumpin presidenttikauden alusta saakka.
Arvailuja parempia vastauksia ei vieläkään ole. Viimeisin käänne kuitenkin on taas lisärasite Trumpin uskottavuudelle.
Entistä painavammin perustein kysytään, löytyykö Trumpin kampanjasta niin sanottu ”savuava ase”. Mikäli löytyy, hänen edellytyksensä hoitaa presidentin tehtävää voidaan asettaa kyseenalaiseksi.

Donald Trumpin virkakauden alku on ollut täynnä arvaamattomuutta. Arvaamattomuuden luonne on nyt astetta entistä vakavampi, kun se koskee Trumpin koko presidenttiyttä.
Vakaus on käsite, joka politiikassa on asetettu tavoitteeksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Maailmanpolitiikan vakauteen arvaamaton Yhdysvallat sopii tavattoman huonosti.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto