Ylämenu
Menu
Uutiskirje

LP Viestin ensi kauden joukkue on valmis – Sisaruspari Ronja ja Roosa Heikkiniemi viimeiset sopimuspelaajat

LP Viestin joukkue ensi kauden lentopallokautta varten on valmis. Viimeisinä pelaajina salolaisjoukkueen kanssa sopimuksen ovat tehneet yleispelaajasisarukset Ronja ja Roosa Heikkiniemi. Molemmat ovat Salon Viestin kasvatteja.

Näin ollen siskoksista vanhempi, 18-vuotias Ronja Heikkiniemi jatkaa vielä ainakin ensi kauden Suomessa ja LP Viestissä. Tämän kesän Euroopan liigan hopeajoukkueessa mukana ollut Ronja Heikkiemi haki aktiivisesti pelipaikkaa ulkomailta, mutta ainakin vielä tuloksetta.

182-senttinen Heikkiniemi oli viime kaudella voittamassa LP Viestin ykkösseitsikossa Suomen mestaruutta ja Suomen cupin mestaruutta.

Joulukuun lopussa 17 vuotta täyttävä Roosa Heikkiniemi sai viime kaudella liigakokemusta Kuortaneen valmennuskeskuksen joukkueessa. 174-senttisen Roosa Heikkiniemen peliminuutit LP Viestissä jäävät lähtökohtaisesti vielä ensi kaudella vähiin, joten hän pelaakin myös Salon Viestin paidassa 1-sarjaa ja junioriotteluita.

LP Viestin kokoonpanossa on nyt kaikkiaan 13 nimeä. Päävalmentaja Tomi Lemminkäisen mukaan seura ei hae aktiivisesti uusia mahdollisia pelaajia.

LP Viesti pelaa ensi kaudella naisten Mestaruusliigan ja Suomen cupin lisäksi myös Mestarien liigaa, jossa ottelut alkavat toiselta kierrokselta lokakuun lopussa.

Yleispelaaja Ronja Heikkiniemi (oik.) jatkaa vielä ainakin ensi kauden LP Viestissä. Tuuli Kukkonen kuuluu myös ensi kaudella salolaisten 13 pelaajan ryhmään.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto