Oman kylän ylpeydet osa 8/10: Peräseinäjoen Susi jäi Paavo Suuren varjoon

0

1860-luvulta alkaen satojatuhansia suomalaisia muutti leveämmän leivän perässä Yhdysvaltoihin. Muuttovirta kävi vuolaana etenkin Pohjanmaalta.

Peräseinäjoella majaansa pitäneen Ritolan perheen 20 lapsesta peräti 11 muutti Amerikkaan. Perheen seitsemäs siirtolainen oli Viljo Eino Ritola, joka tunnettiin paremmin Villenä.

Ville Ritola lähti kohti Amerikkaa vuonna 1913 vain 17-vuotiaana. Takana oli kokonaiset kaksi vuotta kansakoulua, kielitaidosta ei tietoakaan ja taskussa oli rahan sijasta rippikoulu-, rokotus- ja silmäntarkastustodistukset.

Kolmen viikon matkan jälkeen kiivasluontoinen Ritola saapui New Yorkiin silmä mustana. Hän teki satunnaisesti kirvesmiehen töitä, vaelsi kaupungista toiseen tavarajunien kyydissä ja nukkui usein yönsä turvallisessa ja rauhallisessa paikassa – hautausmaalla.

Ritolasta tuli alkuvaikeuksien jälkeen lopulta mainio kirvesmies, vaikka hän olikin liian ahkera työntekijä, eikä häntä siksi hyväksytty joukkoon.

– Älä sinä ”finni” tuolla tavalla hosu, se herättää kiusallista huomiota, työmiehet kuittasivat Ritolalle.

– En ole tottunut laiskotteluun, Ritola vastasi.

Ritolan uran ensimmäinen kilpailu oli vuonna 1917 Philadelphiassa, mutta toden teolla hänen uransa alkoi New Yorkiin muuton jälkeen. Ritola hakeutui kilpaurheilun pariin suomalaisamerikkalaisen urheiluseuran Finnish American Athletic Clubin kautta. Ritola osallistui vuonna 1919 New Yorkin halkijuoksuun, jossa hän oli 700 juoksijan joukossa lupaavasti 33:s.

Vasta 23-vuotiaana systemaattisen harjoittelun aloittanut Ritola juoksi pitkiä lenkkejä muun muassa Tukholman vuoden 1912 kisojen olympiasankarin Hannes Kolehmaisen kanssa. Kolehmainen oli muuttanut Ritolan kanssa samoihin aikoihin Yhdysvaltoihin. Kolehmainen houkutteli Ritolaa osallistumaan vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisiin, mutta Ritola ei halunnut lähteä, vaikka matkalippu oli jo hankittu.

Kun Kolehmainen palasi Antwerpenista takaisin Amerikkaan maratonin olympiavoittajana, hänellä oli terveiset Ritolalle.

– Olisit voittanut vitosen ja kympin ylivoimaisesti, väitti Kolehmainen.

Ritola jatkoi harjoittelua ja juoksi työmatkat New Yorkin kaduilla jaloissaan raudoitetut ja raskaat kengät. Ritola voitti Amerikan maastomestaruuksia ja sijoittui Bostonin maratonin kakkoseksi vuonna 1922.

Sana kiiri Suomeen asti ja Suomen olympiakomitea kutsui ja kustansi Ritolan Suomeen jouluna 1923 harjoittelemaan seuraavan kesän Pariisin olympialaisia varten.

Tampereelle asettunut ja Pyrinnön riveihin liittynyt Ritola oli omaksunut Amerikassa paikallisen kävelytyylin, joka yhdistettynä epäsuomalaisen rohkeaan (lue: niukkaan) pukeutumistyyliin, herätti huomiota. Eräs poliisi oli varma, että Ritola on karannut Pitkäniemen mielisairaalasta ja pidätti hänet.

Lopullisesti Ritolan nimi tuli suomalaisten tietoisuuteen kaksi kuukautta ennen Pariisin olympialaisia. Ritola juoksi silloisella Suomen ykkösareenalla, Helsingin Eläintarhan kentällä mutaisissa olosuhteissa 10 000 metrin maailmanennätyksen 30.35,4. Samalla Ritolasta tuli neljä olympiakultaa Antwerpenissa voittaneen Paavo Nurmen ykköshaastaja.

Tosin Nurmi juoksi pian Ritolan perään samalla Eläintarhan kentällä 1 500 metrin (3.52,6) ja 5 000 metrin (14.28,2) maailmanennätykset noin tunnin sisällä.

Pariisissa Suomen joukkueen johto kielsi Nurmea juoksemasta 10 000 metriä. Niinpä Ritola juoksi helppoon ja näyttävään voittoon parantaen omissa nimissään ollutta ME-aikaa kolmella sekunnilla. Aika olisi ollut vieläkin parempi, mikäli Ritola ei olisi seonnut laskuissa ja olisi kuullut stadionin pauhussa kellon soiton ennen viimeistä kierrosta. Maaliin tullessaan Ritola jatkoi juoksuaan vielä takasuoralle asti, kunnes väliin sännänneet toimitsijat saivat pysäytettyä miehen.

– Perhana, olisin minä 5–6 sekuntia nopeammin juossut, jos en olisi kierroslaskuissa seonnut, Ritolan kerrotaan sanoneen.

Tarina kertoo, että tuohtunut Nurmi olisi juossut samaan aikaan verryttelykentällä 10 000 metriä alle puolen tunnin…

Ritolan voittokulku Pariisissa jatkui 3 000 metrin esteissä, jonka hän voitti ajalla 9.33,6. Ritola ei ollut ennen sitä juossut ikinä esteitä, eikä koko maailmasta löytynyt esteiden erikoismiehiä.

Ritolan aika oli siihen peilaten käsittämättömän kova – esimerkiksi vesiesteen Ritola ylitti samalla tavalla kuin kuivaesteen pulahtamalla esteen yli suoraan veteen. Mutta kuten kenialaiset ovat myöhemmin osoittaneet, ylitystekniikkaa tärkeämpää estejuoksussa on se, miten nopeasti juoksee esteiden välit.

Ritola ja Nurmi kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa 5 000 metrin olympiafinaalissa. Nurmi voitti kultaa 0,2 sekunnin erolla ennen Ritolaa.

Kisaurakan päätti maastojuoksu, joka käytiin eri lähteiden mukaan jopa yli 50 asteen helteessä. Nurmi voitti, Ritola oli toinen ja maaliin sijalla 12 hoiperrellut Heikki Liimatainen varmisti Suomelle joukkuekullan. 38 juoksijasta vain 15 selvisi maaliin.

Pariisin kisojen jälkeen Ritola palasi takaisin Yhdysvaltoihin. Hän voitti lukuisia suurkilpailuja ja juoksi vuonna 1925 hallissa 5 000 metriä aikaan 14.23,2. Aika pysyi halli-ME:nä 40 vuotta ja halli-SE:nä 46 vuotta, kunnes Pekka Vasala rikkoi sen.

Ritola palasi Suomeen hyvissä ajoin valmistautumaan vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisiin. Pariisin kaltaista huippumenestystä ei ollut odotettavissa, sillä maastojuoksu ja 3 000 metrin joukkuejuoksu olivat poistettu lajiohjelmasta. Se sai Suomen jopa harkitsemaan koko kisojen boikotointia.

Nurmi voitti Ritolan 10 000 metrillä ja sai revanssinsa Pariisin tapahtumista. Ennen 5 000 metrin finaalia Ritola ja Nurmi olivat kolhineet itseään estekilpailun alkuerässä: Ritola nyrjäytti nilkkansa vesiesteen sementtireunukseen ja Nurmen piikkari tarttui esteeseen kiinni ja mies kellahti radan pintaan. 5 000 metrin finaalissa nähtiin kahden ramman suomalaisen taistelu, jossa Ritola voitti ensimmäisen ja ainoan kerran urallaan Nurmen.

Väitettiin, että Ritola ja Nurmi olivat sopineet, että toinen voittaa kympin ja toinen vitosen, mutta miehet itse ovat kiistäneet tämän jyrkästi.

– Ei se olisi tullut kysymykseenkään. Olimme niin kateellisia toisillemme. Kilparadan ulkopuolella olimme parhaat kaverit, mutta radalla ystävyys unohtui, Ritola paljasti myöhemmin selostajalegenda Martti Jukolalle.

Estejuoksussa Ritola keskeytti ja Nurmi sinnitteli toiseksi Toivo Loukolan takana. Se jäi kummankin suomalaislegendan viimeiseksi esiintymiseksi olympialaisissa, sillä Ritola lopetti aktiiviuransa 32-vuotiaana Amsterdamiin ja Nurmelta evättiin pääsy vuoden 1932 Los Angelesin olympiamaratonille ammattilaissääntöön vedoten.

Ritola palasi takaisin New Yorkiin, jossa hän nousi työnjohtajaksi. Vaikka synnyinmaa jäi taas taakse ja Yhdysvaltain kansalaisuus myönnettiin vuonna 1937, suomalaisuus ei lähtenyt Ritolasta.
Kun talvisota syttyi marraskuussa 1939, eräässä New Yorkin baarissa tuli sanaharkkaa siitä, oliko Suomi oikeutettu puolustussotaan Neuvostoliittoa vastaan. Ritola vastasi epäilijöille nyrkein.

Railakasta elämää viettänyt Ritola päätti lopulta pistää korkin kiinni ja raittiuspäätös piti. Ritola jatkoi työuraansa aina vuoteen 1959. Hänen vaimonsa Selma kuoli vuonna 1965 ja Ritola meni pian sen jälkeen uusiin naimisiin Liisan kanssa.

Suomeen Ritola muutti pysyvästi 1971 vain muutama vuosi ennen Nurmen kuolemaa (1973). Helsingissä asunut kaksikko ehti tavata monta kertaa ja muistella menneitä. Ehtivät he nähdä myös suomalaisen kestävyysjuoksun uuden kultakauden alun.

Ritola asui elämänsä viimeiset vuodet Lauttasaaressa. Hän kuoli 86-vuotiaana vuonna 1982.

Peräseinäjoen Sudeksi kutsuttu Ritola on jäänyt historiankirjoissa Nurmen varjoon. Voi olla, että ilman Nurmea Ritolasta puhuttaisiin nyt ”Ville Suurena”. Toisaalta ilman Nurmea Ritola ei välttämättä olisi viisinkertainen olympiavoittaja.

Yhtä kaikki, Nurmi ja Ritola olivat erikseen erinomaisia ja yhdessä ylivoimaisia – suomalaisen urheilun suurmiehiä.

 

Lähteet: Matti Hannus – Flying Finns (1988), Rinne ja Tiilikainen – Suomalaisen urheilun huippuhetkiä (1969), Martti Jukola – Urheilun Pikkujättiläinen (1959).

 

Salkkari esittelee juttusarjassa urheilijoita, joiden lempinimi on tehnyt suomalaisesta kunnasta, kaupungista tai kaupunginosasta tunnetun.

 

Aikaisemmat osat:

Osa 7/10: Jukka Hentunen – Joroisten Härkä

Osa 6/10: Sasu Salin – Malmin Roskisdyykkari

Osa 5/10: Mika Halvari – Kemin Keiju

Osa 4/10: Olli Mäki – Kokkolan Leipuri

Osa 3/10: Teemu Tainio – Tornion Terrieri

Osa 2/10: Jarkko Immonen – Rantasalmen Sulttaani

Osa 1/10: Jorma Kinnunen – Äänekosken Pikkujättiläinen