Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Poliisi puuttui puukkohippaan Salon keskustassa

Perjantain vastaisena yönä puolen yön aikaan poliisi puuttui kahden mieshenkilön väliseen tappeluun Salon keskustassa Länsirannassa ravintolan edessä. Silminnäkijän mukaan miehet olivat sohineet puukolla toisiaan, mutta eivät olleet osuneet.

Molemmilla miehillä oli mukanaan useamman henkilön seurue, mutta välienselvittely oli pääosin kahdenkeskistä. Miehet olivat tuttuja keskenään ja tappelu oli kehkeytynyt vanhoista kaunoista.

Poliisi otti toisen miehen kiinni tapahtumapaikalla ja takavarikoi samalla kolme teräasetta. Teräaseen lisäksi kiinniotetulla miehellä oli mukanaan luvaton kaasusumutin.

Poliisilla on tiedossa toisen epäillyn henkilöllisyys. Tappelupukarit olivat poliisin vanhoja tuttuja. Alkoholin osuutta riitaan poliisi ei kommentoi. Miehiä epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, vaarallisen esineen hallussapidosta sekä kaasusumutinta kantanutta ampuma-aserikoksesta. (SSS)

Kuvituskuva.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto