Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Mathildedalin satama-alue myyntiin

Sveitsiläinen Rheintal Haus GmbH laittaa vastaremontoidun Mathildedalin satama-alueen myyntiin.

Myyntihinta on 3,9 miljoonaa euroa. Yrityksen tavoitteena on löytää uusi omistaja ensi kesään mennessä.

Sveitsiläisyritys on investoinut miljoonia sataman laitureihin ja rakennuksiin. Se osti alueen vuonna 2014.

Yrityksen aikeena oli rakentaa alueelle myös vapaa-ajan asuntoja, joita oltaisiin markkinoitu etenkin keskieurooppalaisille turisteille.

Sveitsissä asuva Elina Hörtner on parhaillaan käymässä Mathildan Marinassa. – Elämämme on kuitenkin Keski-Euroopassa, ja sieltä käsin on liian vaikeaa pyörittää satamaa, hän sanoo. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

9 vastausta: Mathildedalin satama-alue myyntiin

  • Hullu hinta!! Ei tollasesta saa ikinä rahojaan takasin!!

  • Tiesihän tuon, historia kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, alueen maine on mennyttä, muuttovirta jatkuu myös luultavasti mökkiläisistä, talvet ovat myös täysin kuolleita.

  • Kauniisti kirjoitetttu. Kuulin keväällä, että Salon kaupunki olisi mokannut tämän.

    • Ainahan se kaupungin syytä kaikki on tai sitten hallituksen. Tosiasia kuitenkin on, että investointi Mathildaan on ollut erittäin hieno teko, muistuttaa enemmän kuitenkin hyväntekeväisyyttä. Taloudellisesti ajateltuna kyseinen investointi on ollut suorastaan järjetön. On myös selvää, että tuolla hinnalla sitä ei tulla myymään. Jollei sitten löydy uusi hyväntekijätaho, joka haluaa muista syistä tukea toimintaa alueella.

      Jos vaihdetaan tuo kolmonen nollaksi myyntihinnassa, aletaan lähestyä oikeaa hintatasoa, huolimatta siitä kuinka paljon siihen joku joskus on investoinut. Hinta on täysin epärealistinen ja irti todellisuudesta.

      • Taitaa suomalainen työ olla aika kelvotonta, jos miljoonilla on jo paikkaa rakennettu, suomalaista laatua, ja alle miljoonan pitäisi nyt maksaa. Venepaikat taitavat olla ilmaisia.

        • Laitureilla on joku arvo, jos ne hinataan sinne, missä on kysyntää. Maa-alue ja sillä olevat rakennukset lähes arvottomia, ellei paikalle saada joillain ihmekeinolla maksavia asiakkaita.

  • Jos vain saisi rakentaa ja markkinoida. Meillä kun on viranomaisilla tapana kieltää se, ihan kuin olisi heiltä pois.

    Ovat kehittäneet aluetta todella paljon ja hienoon suuntaan kyllä! Voi kunpa joku jatkaisi työtä.

  • Taitaa jäädä nykyisen omistajan tappioksi tuo satama. On meinaan aika haastava tehdä tuolla bisnestä, kun vajaan puolen vuoden aikana pitäisi tehdä vuoden tili. Pelkät pääomakulut ovat niin suuret, että ei tuolla paikalla oleva satama tuo riittävästi liikevaihtoa, ei sitten millään.

    Pitäisi saada aikamoinen asiakasvirta seudun ulkopuolelta, mutta kun Matilda on vaan liian kaukana rännissä. Varsinkin, kun Kasnäs ja Taalintehdas ovat siellä aiemmin.

  • Paljon on fyrkkaa käytetty. Muutaman kerran olen käynyt jätskillä lasten kanssa siellä tänä kesänä ja veneellä olen tullut. Vaikka laituripaikkoja on paljon, niin laiturireihin olisi vielä hieman voinut panostaa lisää. Nyt vene joudutaan ajamaan metallisten aitojen väliin ja riski, että kolhit/rikot venettä, on suuri. Esim. Kasnäsissä nuo samankaltaiset metalliaisat ovat puuvuorattuja, joka on huomattavasti hellempää lasikuidulle tai alumiinille kuin metallli.

    Toivottavasti saavat myytyä ja uusi omistaja jatkaa samalla polulla. Matilda on hieno paikka, vaikka vähän syrjässä onkin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto