Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Niinistö: Suomi tekee kaikkensa rauhan säilyttämiseksi Itämerellä

Presidentti Sauli Niinistö sanoo, ettei Suomi näe itseään neuvonantajana Yhdysvaltain ja Venäjän suhteissa, mutta tekee kaikkensa rauhan säilyttämiseksi ja tekee niin myös Itämeren alueella. Media kysyi Niinistöltä Washingtonissa, mitä neuvoja Suomi antaisi Venäjän kanssa toimimiseen. Niinistö tapasi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Washingtonissa.
Niinistön mukaan on tärkeää varmistaa, ettei vahinkoja tapahdu, kun Itämeren alueella pidetään sotaharjoituksia. Tästä syystä dialogi on tärkeää Naton ja Venäjän välillä, Niinistö sanoo.
Trump puolestaan vakuutti Yhdysvaltain pitävän Itämeren aluetta hyvin tärkeänä ja Yhdysvaltain olevan ”hyvin suojeleva” aluetta kohtaan.
Trumpilta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, mitä apua Yhdysvallat olisi halukas antamaan Suomelle, mikäli Suomen ja Venäjän suhteet huonontuisivat. Trump vastasi kysymykseen hieman kierrellen toteamalla muun muassa toivovansa, ettei niin koskaan käy. Trump muistutti myös, että Suomi ostaa Yhdysvalloilta paljon sotilaskalustoa.
Trump totesi, että Suomella on suhteellisesti yksi maailman suurimmista armeijoista ja sanoi, että Suomea kunnioitetaan sekä sotilaallisesti että muutoin.
– Venäjä kunnioittaa Suomea merkittävästi, Trump arvioi.

STT

Kuvat:










Uutiset
STT
Arkisto