Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Päättäjät Salon joukkoliikenteestä: Teimme huonon päätöksen

Salon joukkoliikennepolitiikka puhuttaa matkustajia.

Viimeistään opintojen alettua monissa salolaisperheissä on herätty seutuliikenteen lippujen huomattavaan kallistumiseen. Entisen seutulipun 55 euron sijaan samoista matkoista hinnat ovat nyt jopa nelinkertaistuneet.
Soittokierros markkinaehtoisen joukkoliikenteen puolesta vuonna 2013 äänestäneille poliitikoille kertoo, että silloin hyvältä tuntunut ja kaupungin rahoja säästänyt päätös on osoittautunut suureksi virheeksi. Silloinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen (kok) ei kiertele vaan sanoo muiden lailla asian suoraan: – Olen pahoillani.

Lue lisää 17.8.2017 lehdestä

20 vastausta: Päättäjät Salon joukkoliikenteestä: Teimme huonon päätöksen

  • Jos asioista haetaan se positiivinen puoli, niin tämähän ei ollut ainoa huono päätös ja se huonouskin on kuitattu, kun sanoo ”olen pahoillani”.

    On paljon perheitä, joiden lasten koulunkäynti saattaa käydä ylivoimaiseksi tehdyn päätöksen takia. Miten nyt toimitaan, jos jo nyt on tämä ylläri käynyt varojen yli?

  • Olisi ihme, jos hinta olisi tippunut.

  • Salo todellakin ajaa asukkaat ja muualla työtä tekevät ahtaalle, älkää ihmetelkö kun muuttovirta jatkuu ja vilkastuu .

  • Suoraan puheeseen Annika Viitaselle suora vastaus: Pahoillaan oleminen ei valitettavasti auta opiskelijoiden rahatilannetta millään tavalla. Tarttisko tehrä jottain…?

  • Annika Viitanen: kokoomustyylinen sori siitä ei nyt riitä. Miten hoidatte asian nopeasti kuntoon? Salon kaupunki voisi esimerkiksi jakaa nyt opiskelijoille bussilippuja tai muuten tukea heitä ihan konkreettisesti.

  • Tarttis aika äkkiä tehrä jotain eikä pahoitella. Eivätkö päättäjät mieti seurauksia ennen päätöksiään, vai eivätkö Salossakaan osaa? Missä ovat osaajat?

  • Pari kuukautta sitten seutulipulla pääsi Turkuun töihin vähän yli sadalla eurolla ja nyt maksaa huomattavasti enemmän. Eipä paljon kannata Turussa töitä käydä tekemässä näillä palkoilla. Onneksi työt loppuvatkin kuukauden päästä, ja pääsen ansiosidonnaisesta nauttimaan, josta tienaa paremmin kuin töissä käynnistä näillä matkakuluilla.

    Voisiko joku myös valaista, että miten nämä markkinat toimii, kun Vainio on ainut peluri Salossa. En ainakaan muita dösiä siellä laiturilla ole nähnyt paikallisliikennettä kruisailevan. Pohjola toisinaan ajaa Helsinkiin ja Turkuun.

  • Tämä(kin) päätös on omiaan lisäämään Salon elinvoimaisuutta ja kiinnostavuutta asuinpaikkana!

  • Päätetään asioista joita ei ymmärretä. Hienoa

  • Työmatkakulut nousivat yli satasen kk, kun käyn Turussa töissä ja asun vielä syrjäseudulla. eili pitäisi maksaa sekin lippu Saloon. Muutto Salosta on mielessä nyt joka päivä, mutta hankala sekin kun asunnot eivät mene kaupaksi, kuka tänne nyt muuttaisi. Se on kanssa erikoista että parina kesänä ei kulkenut mikään linja-auto koululaisten loma-aikana. Nyt tänä kesänä niitä kulki mutta ensi kesästä ei taas tiedä. Siksi kaikki kynnelle kykenevät ovat joutuneet hankkimaan auton, mopoauton, mopon yms. että pääsevät kulkemaan edes johonkin.

  • Hyvin toimiva joukkoliikenne voi olla kaupungin yksi vetovoimatekijä, mutta huonosti toimiva poistyöntötekijä. Se on tärkeä osa elävän kaupungin infrastruktuuria ja sen on oltava kilpailukykyinen muihin samantyyppisiin kaupunkeihin verrattuna. Sen vaikutusta ei kannata, eikä saa aliarvioida.

  • ”Hyvin toimiva joukkoliikenne voi olla kaupungin yksi vetovoimatekijä, mutta huonosti toimiva poistyöntötekijä. Se on tärkeä osa elävän kaupungin infrastruktuuria ja sen on oltava kilpailukykyinen muihin samantyyppisiin kaupunkeihin verrattuna. Sen vaikutusta ei kannata, eikä saa aliarvioida.”

    Komppaan ylläolevaan tekstiä. Toimiva joukkoliikenne pitää kaupungin elävänä.
    Lisäksi, Salo on hyvä paikka asua, miksei siis pidetä kiinni sen asukkaista tarjoamalla hyvät joukkoliikenteen palvelut.

  • Pahoillaan olisi syytä olla hölmön joukkoliikennepäätöksen lisäksi myös junttaamalla tehdystä jäteyhtiöfuusiosta ja taas jostain esille pulpahtaneesta jätevoimalakohelluksesta, johon uusi kaupunginjohtajakin on saatu innostumaan parissa kuukaudessa. No, ollaan sitten taas pahoillaan, niin pahoillaan , niin että.

  • Otetaanpa kilpailukyyti Raaseporista vastaan Vainion liikenne. siellä kaikki toimii.

    • Oletan, että ympäri laajaa Salon aluetta on hyvin hyvin vihaisia asukkaita, jotka joutuivat maksajiksi , kun kaupungille säästöjä väännettiin bussien kyytimaksuista. Töllin akkakin sen ymmärsi, ettei Salon kokoisessa kaupungissa ole niin paljoa kyydittäviä, että liikennöitsijä heiltä saisi katteen kuluihinsa muuta kuin nostamalla matkalippujen hintoja roimasti. Korjausliike on nyt tehtävä nopeutetulla aikataululla. Pelkkä anteeksipyyntökin on melko pehmeää ihmisille aiheutetusta harmista ja kuluista.

  • Odottakaa kun rautatieliikenne vapautetaan. Silloin junan pysähdys Salossa maksaa niin paljon ettei junien kannata Salossa pysähtyä. Parhaat linja-autoyhteydethän nytkin toimii moottoritien ja Hämeentien risteysrampeilla. Mistähän kuvitellaan jätevoimalaan löytyvän sadat miljoonat ja projektin toteuttava organisaaatio. Politiikothan ovat syyttömiä esim. Länsimetron budjettien miljardiylityksiin ja aikataulujen viivästymisiin. Monen onneksi voidaan perustaa kunnan omistama osakeyhtiö josta liikesalaisuuksiin vedoten ei saa kertoa mitään muuta kuin pakollinen tilivuoden vaihteen manipuloidut tilinpäätöstiedot. Olisiko nyt paikallaan perustaa kunnallinen kuljetusyhtiö.

  • Salon kaupunki voisi alkaa itse operoimaan joukkoliikennettä. Aloittaen paikkuriliikenteestä, jota nyt ei hoida kukaan. Kaupunki ostaa muutaman bussin (Enimmäkseen riittäisivät pikkubussit, mutta vilkkaampia vuoroja varten tarvitaan myös täyskokoisia. Voisi olla myös sähköbusseja.), palkkaa muutaman kuljettajan ja alkaa ajaa reittejä itse. Investointi ei ole suuren suuri, verrattuna tukiin joita Vainiolle on tähän asti syydetty. Jos tulee voittoa, se kilahtaa suoraan kaupungin kirstuun ja jos tulee tappiota, niin ainakin sitä tulee vähemmän kun välissä ei ole yritystä osakkeenomistajineen ottamassa osaansa.

    Organisaatioksi riittää ainakin alussa yksi esimies ja muutama kuski. Ei mitään ihmeellisiä joukkoliikennejohtajia tai muita kalliita erikoisvirkamiehiä, kun kyse ei ole rakettitieteestä. Todetaan järjestelmän toimivuus ja jos se on OK, niin laajennetaan seutuliikenteeseen ja kenties jonain päivänä myös lähikaupunkien yhteyksiin.

    Paikkurien nyt pitää tietty kulkea aikataulun mukaan ympäri vuoden, mutta seutuliikenteessä voitaisiin kokeilla erilaisia älyratkaisuja, jottei tarvitse tyhjällä autolla ajaa. Kesäliikennekokeilu oli hyvä alku, mutta jäi vähän tyngäksi.

  • On selvää, että Salon joukkoliikenteen täytyy pitkän päälle toimia markkinaehtoisesti kannattavana. Matkojen yleinen rahoittaminen ei kuulu kaupungin tehtäväksi. Kilpailua lisäämällä saadaan hinnat ja palveluiden tarjonta asettumaan oikealle tasolle.

    Isona pulmana on tällä hetkellä kuitenkin se, että aikaisemmin erityisesti työmatkalaisten käytössä olleita Salon seutulippua ja SaTuSa-korttia ei tällä hetkellä ole laisinkaan saatavilla. Tuntuu aikaisempaan tottuneena turhauttavalta, että nykyisin on maksettava erikseen niin Salon paikallisliikenteestä, Salo-Turku -yhteydestä kuin Turun paikallisliikenteestäkin. Lisäksi Salo-Turku -yhteyttä varten joutuu vielä sitoutumaan yhteen palveluntarjoajaan toisin kuin ennen. Tällainen joustamattomuus ei varmastikaan ole omiaan lisäämään joukkoliikenteen käyttöä.

    Mikäli aikaisempi kuukausilippuratkaisu ei ole ollut taloudellisesti kannattava, uskoisi tilanteen korjautuvan ainakin lippujen hintaa korottamalla. Tämä on kaikesta huolimatta kuitenkin pienempi paha kuin tarpeellisen lipputuotteen täydellinen puuttuminen valikoimasta. Ellei yhdellä lipputuotteella pääse matkustamaan koko liikennealueella, (työmatka)liikenne hankaloituu huomattavasti ja liikenteen kannattavuus heikkenee entisestään. Samalla halu jäädä asumaan Saloon työpaikan ollessa Turun seudulla vähenee varmasti.

    Vaikka alueella toimisi useita liikenneyrittäjiä, ei tästä huolimatta eri palveluntarjoajien busseissa kelpaavasta tuotteesta sopiminen liene ylivoimaisen vaikeaa. Ainakin pääkaupunki- ja Turun seudulla tässä on onnistuttu varsin hyvin.

  • Kun tätäkin viestiketjua lukee, niin tulee käsitys, että kaupungilla on pohjaton kukkaro, josta rahaa voidaan käydä noukimassa kaikkiin tarpeelliseksi koettaviin asioihin.

    Kukahan ne eurot kaupungin kukkaroon toimittaa? Tämä on tietenkin pieni puro kaupungin kuluvirrassa, mutta hyvä esimerkki siitä, että kuluja ollaan mielellään lisäämässä, mutta veroja tai maksuja ei saisi nostaa.

  • Kun kunnat niputettiin Salon kaupunkiin, niin kiinnosti vain verotulot kaupungin kassaan. Tuskin tuli edes kellekkään mieleen, että niistä veroista olisi ollut ensin kustannettava liitosalueiden asukkaille ne palvelut, jotka heille kuuluivat ja kuuluvat edelleenkin. Kaupungin liitosalueilta on asukkaiden päästävä keskustaan asioimaan tms. heille tärkeää, koska täältä on viety pankkipalvelut. Isommista taajamista vielä enempi. Joukkoliikennettä kaupunkiin esim. vuorot aamulla kouluunmenoaikoihin, vuoro päivällä, ja taas iltapäivällä koulujen päätyttyä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto