Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Salon tonttikauppa hiipunut

 

Vapaiden asuintonttien määrä on kasvanut Salossa muutaman vuoden takaisesta niin, että asuintontteja on määrällisesti yli kaupungin asettaman tavoitetason. Vs. kaupunkikehitysjohtaja Ari Vainio sanookin, että vapaana olevien tonttien määrä on niin suuri, ettei ensi vuodelle esitetä uusien tonttien rakentamista.
Asuintonttien kysyntään on Vainion mukaan kiinnostusta, mutta toteutuneet tonttien varaukset näyttävät tänä vuonna jäävän runsaaseen kymmeneen tonttiin, mikä on ennätysalhainen luku huippuvuosiin verrattuna. Pelkästään entisessä Salossa varattiin noin 130 tonttia vuodessa ja koko nykyisen Salon alueella parhaimmillaan noin 200 tonttia vuodessa.

6 vastausta: Salon tonttikauppa hiipunut

  • Onko mahdollista, että rakennusvalvonnalla on nyt ylikapasiteettia?

    Nyt pitäisi olla mahdollisuus tarkastaa homelaitoksia eikä pelkästään tilata helikopteri kuvaamaan maaseudun luvattomia autokatosten oviasennuksia.

    • Onko Salon rakennusvalvonta tilannut mielestäsi helikopterin kuvaamaan maaseudun luvattomia autokatosten oviasennuksia? Oletko tosissasi, vai mitä tuolla oudolla väitteelläsi tarkoitat?

      • Rakennusvalvonta osaisi vastata laajuudesta paremmin.

        Henkilökohtaisesti olen nyt tämän laatuisen toimenpiteen ansiosta byrokraattisessa paperisotakierteessä.

  • Eipä uutinen yllätä. Alueen vetovoima ei ole mikään kehuttava, mutta siitä huolimatta tontit on ihan älyttömän hintaisia. Lisäksi kun rakennuskustannukset ovat karanneet käsistä, niin ei ole ihme ettei ihmisiä kiinnosta.
    Joissain Varsinais-Suomen kunnissa tarjotaan tontteja lähes ilmaiseksi ja tuskin niissäkään ihan miinukselle lopulta kunta jää…

  • Tässä taloustilanteessa olisi järkevä tarjota tontteja ilmaiseksi! Kaikkien etu olis, jos rakennustoiminta lähtisi liikkeelle myös salon talousalueella. Onko se sitten aiemmin tontin ostaneita kohtaan oikein? Niin sanoisin että on, nyt taloustilanne erilainen.

  • Kuka tänne Suomen Detroitiin haluaa uutta pytinkiä rakentaa, ellei ole pakko.

    Kaiken kruunaa se, että aiheeseen liittyvät maksut (lue:piiloverot) ovat poskettomia – siis rakennuslupa, liittymämaksut, kiinteistöverot, jätehuolto, vesi- ja jätevesimaksut. Jos erehdyt liittymään vielä kaukolämpöön, niin johan on rahavirrat kaupungin pohjattomaan kassaan kohdillaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto