Salossa vuokranmaksuvaikeudet vähentyneet – koko maassa suunta toisin päin

0

Salon keskustan asunnot ovat pitäneet pintansa halutuimpina asuntoina. Kysyntää lisää maaseudulta kaupungin palveluiden lähelläe haluava vanhempi väestö.

Salossa maksuhäiriömerkintöjen määrä maksamattomasta vuokrasta on vähentynyt viime vuodesta 4,4 prosentilla. Vuokrahäiriöitä on Salossa 1,3 prosentilla täysi-ikäisistä, selviää Asiakastiedon tarkastelusta.

Koko maassa vuokranmaksuvaikeudet ovat sen sijaan viime vuosina yleistyneet selvästi, kertoo Asiakastieto. Tällä hetkellä maksuhäiriömerkintä maksamattomasta vuokrasta on 48 300 henkilöllä. Joukko on vuodesta 2014 kasvanut yli 50 prosentilla.

Alueelliset muutokset ovat tarkastelussa suuria, vaikka tarkasteluväliä on vain vuosi. Suomen Asiakastieto Oy:n tarkastelussa olivat mukana kunnat, joissa asuu vähintään 10 000 yli 18-vuotiasta.

 

Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla vuokraveloista maksuhäiriömerkinnän saaneita henkilöitä on nyt 13 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Toiseksi eniten vuokrahäiriöt yleistyivät Joensuussa, lähes 9 prosenttia. Vastaavasti Pirkkalassa vuokrahäiriöisten määrä on pienentynyt vuodessa lähes 9 prosentilla.

– Suurissa kaupungeissa muutokset ovat erittäin maltillisia. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Helsingissä ja Espoossa maksamattomien vuokrien takia merkinnän saaneita on nyt noin prosentin verran vähemmän kuin viime vuonna, liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä kertoo yrityksen tiedotteessa.

 

Keskimäärin maksamatonta vuokravelkaa on 2 700 euron edestä. Se vastaa siis keskimäärin useamman kuukauden vuokraa.

Vuokrat vaihtelevat suuresti eri puolilla maata ja siksi velkasummatkin ovat etelässä korkeammat kuin muualla maassa. Helsinkiläisillä maksuhäiriöisillä maksamatonta vuokravelkaa on keskimäärin 3 000 euroa ja espoolaisilla lähes 3 700 euroa. Vastaavasti Pohjois-Karjalan Lieksassa maksamattoman vuokran keskisumma jää 1 300 euroon.

Muhosen mukaan maksamattomat summat ovat asuntosijoittajille suuria menetyksiä. Sijoittajien riski kasvaa ja samalla nousee paine vuokrien korottamiseen.
Myös vuokralaisen mahdollisuus saada asuntoa asuntomarkkinoilla heikkenee maksuhäiriömerkinnän myötä.

 

Suomen Asiakastieto Oy tuottaa asiakkailleen Suomessa erilaisia taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietoja.