Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Sipilä tuomitsi Turun epäillyn terrori-iskun raukkamaisena ja ihmisyyden vastaisena

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on tuominnut Turun terrori-iskun voimakkaasti. Sipilän mukaan viattomien ihmisten tappaminen on ihmisyyden vastaista ja raukkamaista.
Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan haavoittui eilen, kun nuori mies puukotti ihmisiä Turun keskustassa.
Sipilä muistutti, että jos rikosnimike vahvistuu, on Suomessa ensimmäistä kertaa tapahtunut terroriteko.
Pääministeri kiitti puheessaan viranomaisten ripeää toimintaa tilanteessa. Poliisin mukaan tekijä saatiin kiinni kolmen minuutin kuluessa saadusta hälytyksestä.
Sipilä sanoi turkulaisten toimineen tilanteessa esimerkillisesti. Sivulliset muun muassa auttoivat haavoittuneita.
Turun isku ei tullut yllätyksenä, sanoo sisäministeri Paula Risikko (kok.). Risikko teroitti, että terrorismin tavoite on halvaannuttaa yhteiskuntaa. Sisäministerin mukaan peli on menetetty, jos nyt halvaannumme.
Risikko myös sanoi, että Turun tapahtumien kytköksiä selvitetään.

6 vastausta: Sipilä tuomitsi Turun epäillyn terrori-iskun raukkamaisena ja ihmisyyden vastaisena

  • Tuomitseminen ei enään riitä, vaan tarvitaan tekoja, jotta kansalaisten turvallisuudentunne saadaan palautettua.
    Mitä tulee Risikon lausuntoon niin peli menetettiin vuonna 2007 tehdyillä poliittislla päätöksillä.

  • Tuomitsen poliittisten päättäjien saamattomuuden raukkamaisena kun keskustellaan turvapaikan hakuun liittyvästä päätöksenteosta !

  • Eikös se ollut Päivi Räsänen joka ministerikaudellaan vähensi poliisivoimia ja rahoitusta?
    Tässäkö on seuraus? Poliittiset päättäjät, nyt toimintaa ja päätöksiä nopeaan tahtiin, tuomitseminen ja pahoittelut ei auta.

  • Ja taas keijo. k:n ja THX:n kanssa täsmälleen samaa mieltä. Loputon lässytys riittäköön. Nyt tarvitaan tekoja ja ne ovat kaikkien tiedossa.

    • Kaikkien tiedossa mutta ei kenenkään sanomana, ainakaan politiikojen.
      Suomi nyt vaan on tälläinen, maataan puolustava on rasisti.
      Ei tule em. kommentit toteutumaan ennenkuin 200 ihmistä on vaihdettu vallankahvaan. Siis kaikki 200 eikä yhtään vähempää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto