Talouskasvun ennusteissa eroja

0

Suomen talouden kasvun jatkosta on erilaisia ennusteita. Yhden ennusteen mukaan talouskasvun arvioidaan jatkuvan vahvana vielä pitkään, kun taas toisessa povataan kasvun jäävän lyhyeksi.
Osuuspankin mukaan Suomen talous kasvaa tänä ja ensi vuonna 2,5 prosenttia. Uusi viesti on, että kasvun arvioidaan jatkuvan entistä pitempään. Aiemmin on yleisesti arvioitu, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna, mutta jo ensi vuonna kasvutahti hidastuisi.
Palvelualojen työnantaja Palta taas laskee, että kasvukausi jää Suomessa lyhyeksi. Paltan ennusteen mukaan Suomi pääsi vasta myöhään mukaan muun maailman kasvuun.

OP:n ennusteen mukaan kysymys ei ole vain yksittäisestä taloushypystä. Osuuspankki perustaa arvionsa viennin ja investointien kasvulle. Nämä luovat tukevan pohjan myös tuleville vuosille.
Ensi vuoden kasvu jatkuu pankin ennusteen mukaan entistä laaja-alaisempana. Maailmantaloudessa myös vuosi 2019 näyttää hyvältä.
OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen odottaa, että Suomi pystyy ensi vuonna täyttämään EU:n asettamat kriteerit julkisen talouden alijäämästä ja velasta. Ongelmana on ollut varsinkin julkisen talouden velka, joka on ylittänyt 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Paltan ennusteen mukaan kasvusta ei saada Suomessa nauttia pitkään. Kansainväliset suhdanteet kestävät tyypillisesti 2 – 10 vuotta, ja nykyinen kasvu on kestänyt jo 8 vuotta.
Paltan pääekonomisti Matti Paavonen toteaa, että Suomessa eletään talouskasvussa nyt kevään huumaa, kun kansainvälinen talous on ehtinyt jo loppukesään. Talvi on tulossa, ja Suomen kasvu jää väkisin lyhyeksi.

Ennusteiden eroista huolimatta ainakin kuluvan vuoden vahva kasvu toteutuu, eikä ensi vuosikaan näytä huonolta.
Suomen talouden suurimmat riskit tulevat rajojen takaa. Pohjois-Korean uhittelu voi paisua nopeasti kriisiksi, joka sekoittaisi koko maailman talouden.
Euroopassa talouden mustia pilviä voi nähdä Italian pankkiriskeissä, eivätkä Kreikan vaikeudetkaan ole vielä takana. Yhdysvalloissa taas uusi hallinto voi järjestää yllätyksiä, jotka vaikuttavat koko maailman talouteen.