Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Turun puukotuksissa todennäköisesti kyse terrori-iskusta, sanoo supo

Suojelupoliisi säilyttää ennallaan terrorismia koskevan uhka-arvion Suomessa. Supon mukaan uhka on edelleen kohonnut eli tasolla kaksi neliportaisella asteikolla. Arviota nostettiin viimeksi kesäkuussa.
– Turun epäilty terroriteko vastaa uhka-arviotamme. Myös epäillyn profiili on samankaltainen kuin monissa Euroopan viimeaikaisissa radikaali-islamistisissa terroriteoissa, sanoo Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari.
Supon mukaan nyt ollaan ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että terroriteon epäillään tapahtuneen Suomessa. Supo pitää todennäköisenä, että Turun puukotuksissa oli kyse nimenomaan terrori-iskusta. Pelttari muistutti myös, että teko oli luonteeltaan sellainen, ettei se edellyttänyt juurikaan valmistautumista. Tämän vuoksi sitä oli myös erittäin vaikea estää. Poliisilla ei myöskään ollut konkreettista ennakkotietoa iskusta.
Viranomaiset tutkivat nyt, onko kyseessä ollut terroristijärjestö Isis tai onko iskusta epäillyllä ollut yhteyksiä Isisiin. Puukotukset ovat juuri sellainen iskutyyppi, johon Isis on kannustanut.
Supo selvittää puukotuksesta epäillyn terroristiyhteyksiä yhteistyössä keskusrikospoliisin, Lounais-Suomen poliisin ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.
Pelttarin mukaan uhka-arvion nostaminen seuraavalle eli kolmannelle tasolle edellyttäisi sitä, että suojelupoliisin tietoon tulisi jotain sellaista, jonka mukaan iskun toteutuminen olisi todennäköisempää kuin se on nyt.

Epäillyn kotimaa ei välttämättä ratkaiseva

Sekä taannoisessa Barcelonan terrori-iskussa että Turun puukotuksessa epäillyt olivat marokkolaistaustaisia. Supon erikoistutkija Pekka Hiltusen mukaan henkilön lähtömaa ei kuitenkaan ole välttämättä määrittävin tekijä, kun puhutaan terroritekoon johtavista syistä.
– Se on yksi tekijöistä, joilla mahdollisesti on ollut vaikutusta. Henkilön alkuperämaa, ja se missä hän on radikalisoitunut, ei välttämättä ole sama asia. Se, missä ja miten henkilö on radikalisoitunut, on meidän kannaltamme tärkeää, Hiltunen perusteli.
Hiltusen mukaan se, että Turun puukotuksen uhreiksi valikoitui naisia, sopii yleiseen profiiliin.
– Jos katsotaan aiempia iskuja, niin niissäkin on pyritty mahdollisimman korkeaan shokkiarvoon. Iskuja on kohdistettu muun muassa lapsiin ja nuoriin, Hiltunen muistutti.
Pelttarin mukaan Suomi on Turun tapahtumien jälkeenkin turvallinen maa asua.
– Suomi on yksi Euroopan ja maailman turvallisimpia maita, Pelttari vakuutti.

– – – – – – –

korjattu aiempaa uutista klo 22. Viidennessä kappaleessa kyseessä Lounais-Suomen, ei Länsi-Suomen poliisi.

STT

Kuvat:










Uutiset
STT
Arkisto