Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Juncker tahtoo Saksaan vahvan hallituksen pikaisesti

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kehottaa Saksan liittokansleria Angela Merkeliä muodostamaan Saksaan vahvan koalitiohallituksen niin nopeasti kuin mahdollista. Junckerin mukaan Eurooppa tarvitsee vahvaa Saksan hallitusta nyt enemmän kuin koskaan.
Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen vaalimenestyksestä Juncker totesi, että on tarpeen nähdä ero poliittisten vastustajien ja niiden välillä, jotka pyrkivät yksinkertaisesti tuhoamaan EU:n.
AfD:n menestys tuli viikkoa sen jälkeen kun Juncker oli linjannut, että Euroopalla on taas ”tuulta purjeissaan” ja että se on pääsemässä eteenpäin populistisista haasteista.

Terho: Saksan vaalitulos laittaa jäitä hattuun liittovaltiovisioihin

Saksan sunnuntainen vaalitulos laittaa eurooppaministeri Sampo Terhon (sin.) mukaan jäitä hattuun EU:n liittovaltiovisioihin.
Terho arvioi, että EU:n kehittämisvisiot asettuvat nyt lähemmäs Suomen hallituksenkin tavoitteita.
– Henkilökohtaisesti pidän sitä realistisena. Vaalitulos saattaa hyvinkin tuoda keskustelua lähemmäs myös Suomen hallitusohjelmaa ja sen henkeä, Terho sanoi suomalaistoimittajille Brysselissä eurooppaministerien kokouksen jälkeen.
Saksan liittopäivävaaleissa Angela Merkelin CDU/CSU-puolue pysyi suurimpana, mutta menetti ison osan kannatuksestaan. Samalla maahanmuutto- ja EU-kriittinen AfD nousi parlamenttiin vajaan 13 prosentin kannatuksella ja kolmanneksi suurimpana puolueena.
– Niin kauan kun turvapaikkajärjestelmän ongelmia ei korjata, nousee maassa kuin maassa uusia puolueita, jotka ottavat tämän (maahanmuuton) pääagendakseen, Terho arvioi.

STT

Kuvat:










Uutiset
STT
Arkisto